Vasemmistoliitto

Presidentinvaalijulisteilla taidetta kauppakeskuksiin

Sähköposti Tulosta

Vasemmistoliiton tiedote  4.1.2012 klo 11

Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen kampanjassa julkistettiin taiteilija Rauha Mäkilän sekä taiteilija Jani Leinosen näkemykset presidenttiehdokas Paavo Arhinmäestä. Myöhemmin tällä viikolla valmistuu vielä taiteilija Teemu Mäen näkemys presidentinvaalijulisteeksi.

- Arvoni menevät yksiin Arhinmäen kanssa. Tästä syystä halusin tehdä fanikuvan, kertoo Mäkilä. Katsoja löytää kuvista viitteitä Voguen ja Iron Maidenin graafiseen ilmeeseen.

Leinosen kuvasto ja värimaailmaa kumpuavat kaupallisuudesta. Hän ottaa kantaa kuvallaan uusliberalistiseen propagandaan käyttämällä formuloiden ja joulun värejä sekä kaupallista kuvastoa.

Arhinmäki on hyvin tyytyväinen projektiin, jossa tuodaan taidetta sinne missä ihmiset liikkuvat. - Haluan tuoda taidetta ostareille ja lähiöihin, kaikelle kansalle. Siitä minulle tuli idea käyttää mainospaikkoja taiteen esille tuomiseen. Emme halunneet antaa mitään ohjeita vaan annettiin taiteilijoille mahdollisuus tehdä mitä haluavat, kertoo Arhinmäki.

Julisteet leviävät Helsingistä Rovaniemelle saakka, pääkaupunkiseudulla Vantaalle ja Espooseen sekä suurimpiin kaupunkeihin Turku, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Lahti sekä idän suuntaan Lappeenrantaan saakka. Taulupaikkoja on lähes 270. Julisteet ovat esillä viikon ennen ensimmäisen kierroksen äänestyspäivää.

Mäkilän julisteen pohjana olevan alkuperäisen maalauksen koko on 130 x 110 cm ja teos on tehty sekatekniikalla kankaalle. Leinosen alkuperäinen on työ tehty vesivärillä paperille.

Linkit julisteisiin: Mäkilä >> Leinonen >>

Vasemmistoliiton kampanja on rakennettu vahvasti talkootyön varaan. Kampanjan ilmeen luomiseen on osallistunut suuri joukko erilaisia osaajia.

Taiteilijoita ja kulttuurielämän vaikuttajia laajasti mukana

Arhinmäen vaalikampanjaa tukee suuri joukko taiteilijoita ja kulttuurielämän vaikuttajia. Mukana on muun muassa eturivin muusikoita, näyttelijöitä, elokuvaohjaajia, kuvataitelijoita, sarjakuvan tekijöitä ja muotoilijoita.

Helsingissä järjestetään myös kulttuuriväen tukemat vaalibileet 11.1. Le Bonkissa. Mukana ovat mm. Kuningasidea, Aulikki Oksanen, Vuokko Hovatta, Paleface, Marjo Leinonen ja Asa.

Arhinmäen tueksi ovat ilmoittautuneet mm.:

Aho Eero näyttelijä
Asa muusikko
Chydenius Kalle muusikko, teatteriohjaaja
Halonen Aino kulttuurityöntekijä, yrittäjä
Herala Heidi näyttelijä
Hovatta Vuokko näyttelijä
Hyyryläinen Tuula tanssija
Jylhä Kari kuvataiteilija
Korhonen Kaisa teatteriohjaaja
Korpihete Jukka muotoilija
Kuchka Heta kuvataiteilija
Lehtonen Mikko mediakulttuurin professori
Maijala Seppo näyttelijä
Marttila Hanna Marjut kirjailija
Melasniemi Vilma näyttelijä
Mikkola Marja-Leena kirjailija
Milonoff Juho näyttelijä
Milonoff Eero "Käkä" näyttelijä
Mäkinen Riku kuvataiteilija
Mällinen Sari näyttelijä
Mänttäri Anssi elokuvaohjaaja
Niemi Raimo O elokuvaohjaaja
Nykänen Jukka elokuvaleikkaaja
Oksanen Aulikki kirjailija
Pop Outi radio- ja televisiotoimittaja, kirjailija
Putro Samuli muusikko
Raivio Helka tutkija
Rantala Riku toimittaja
Rasila Matti näyttelijä
Reimaluoto Taisto näyttelijä
Rojola Johanna sarjakuvataiteilija
Ruotsala Maria elokuvaohjaaja
Saarela Niko näyttelijä
Saarela Erkki näyttelijä
Saartamo Joonas "Jonde" näyttelijä
Saksala Tuuli toimittaja, muusikko
Salomaa Rimbo elokuvatuottaja
Schüller Nora näyttelijä
Walentinsson Jens tanssija-koreografi
West Taina vapaa kirjoittaja
Viitala Anna dramaturgi

Lisää tukijoita: www.paavoarhinmaki.fi

Lisätietoja: Sirpa Puhakka, 045 7731 3000