Al­ma mu­ka­na va­sem­mis­ton kon­sert­ti­kier­tu­eel­la

– Vasemmiston bileissä esiintyminen tuntuu super siistiltä, sanoo maailmanlaajuisessa nosteessa oleva pop-tähti Alma. Vasemmistoliiton Kaikille!-konsertit järjestetään Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.

Vasemmistoliitto järjestää sarjan konsertteja osana eduskuntavaalikampanjaansa. Kaikille!-kiertueellaan vasemmistoliitto haluaa tehdä politiikasta lähestyttävämpää etenkin nuorille.

– Ilmastonmuutos ja eriarvoistuminen uhkaavat erityisesti nuorten tulevaisuutta. Sen takia meille on tärkeää tehdä yhteiskunnallisesta keskustelusta mahdollisimman helposti lähestyttävää. Kaikille!-konsertteihin on helppo tulla riippumatta siitä, mitä puoluetta äänestää tai äänestääkö, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Suomen ykkösartisteihin kuuluva Alma lähti mukaan esiintyjäksi, koska haluaa kannustaa nuoria käyttämään äänioikeuttaan.

– Haluan inspiroida nuoria äänestämään ja olemaan kiinnostuneita politiikasta. Mä haluan olla heikompien puolella ja vasemmiston bileissä esiintyminen tuntuu luonnolliselta ja super siistiltä, Alma kertoo.

Kaikille! -konserteissa esiintyvät myös loppuunmyytyjä saleja tanssittaneen D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kollektiivin Yeboyah, SOFA ja Adikia sekä hypetetyt Onni Boi ja Kynnet.

Huippuesiintyjien lisäksi lavalla nähdään suomalaisia kulttuurivaikuttajia puhumassa tämän hetken suurimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä: ilmastonmuutoksesta ja eriarvoistumisesta. Konserttien puheohjelman tuottavat suositun Omaa luokkaa -podcastin Mia Haglund ja Taija Roiha.

Kaikille!-konsertit: