Kat­ja Hän­ni­nen tur­val­li­suus­se­lon­teos­ta: ”Tu­le­vai­suu­den uh­ka­ku­vat ovat pal­jon muu­ta­kin kuin so­ti­laal­li­sia”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen kritisoi tulevaisuusvaliokunnan lausuntoa ajankohtaisselonteosta turvallisuusympäristön muutoksesta liiallisesta kapeakatseisuudesta kokonaisturvallisuuden osalta. Hänninen kiittää valiokunnan asiantuntijalausuntoja kriittisyydestä, mutta katsoo, että valiokunnan lausunnossa painottui liiaksi Nato-myönteisyys.

– Suomi on pienestä koostaan huolimatta aina pärjännyt myös globaalissa kilpailussa hyvinvointiin ja koulutukseen panostaen. Meidän suurin voimavaramme on yhtenäinen ja hyvinvoiva Suomi, eikä sitä voi korvata tulevaisuudessakaan sotilasliitolla, Hänninen perustelee.

-Koska valiokunta otti suoraan kantaa Nato-jäsenyyden puolesta, en voinut kuitenkaan yhtyä lausuntoon.

Hännisen mielestä selonteossa olisi pitänyt näkyä Nato-kannan sijaan selvemmin kansallinen kokonaisturvallisuus ja tulevaisuuden uhkakuvat, kuten ilmastonmuutos ja koronan kaltaiset pandemiat sekä talouden shokit.

– Selonteon ja valiokunnan lausunnon pääpaino on pitkälti ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilannekuvassa. Kansallista kokonaisturvallisuutta pitäisi kuitenkin arvioida laajemmin, huomioiden myös sisäisen turvallisuuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja globaalit mullistukset kuten ilmastonmuutoksen ja maailmantalouden kriisit, Hänninen kritisoi.

Hänninen korostaa, että kun teemme pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä, tulisikin päätöksenteossa eri yhteiskunnan osa-alueita ja toimintoja tarkastella mahdollisimman laajasti. Huoli on, että puolustusbudjetin kasvu on muualta pois.

– On syytä varautua myös monenlaisiin, epävarmoihin ja osin täysin ennakoimattomiin kehityskulkuihin. Meidän pitää jatkossakin varmistaa, että rahaa ohjataan hyvinvointiin eikä pelkästään puolustusbudjettiin. Jatkossakin pitää varmistaa, että kouluissa riittää opettajia ja sairaalassa hoitajia.