Mer­ja Kyl­lö­nen: EU:n el­vy­tys­ra­hoil­la vauh­tia työl­li­syy­teen ja il­mas­to­toi­miin

Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllösen mukaan EU:n elpymisväline edustaa täyskäännöstä unionin aiempaan talouskuripolitiikkaan. Koronakriisin keskellä tarvitaan elvytystä, Kyllönen painottaa.

– Tällä kertaa ei tueta pankkeja, vaan elvytysvarat investoidaan suoraan reaalitalouteen. Tällä kertaa panostetaan osaamiseen, digitalisaatioon ja ilmastotoimiin, Kyllönen sanoo.

On Suomenkin etu, että Euroopassa koordinoidusti elvytetään, luodaan uusia työpaikkoja, uudistetaan taloutta ja yhteiskuntia kokonaisuutena kestävästi.

Vasemmistoliiton kainuulainen kansanedustaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen piti Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ryhmäpuheen EU:n omien varojen päätöksestä, jolla hyväksytään EU:n vuosien 2021-2027 rahoituskehys sekä uuden elpymisvälineen käyttöönotto. 

– Suomi ei elä irrallaan muista. Meidän taloutemme ja työllisyytemme ovat riippuvaisia Euroopan taloudesta, halusimme sitä tai emme. On Suomenkin etu, että Euroopassa koordinoidusti elvytetään, luodaan uusia työpaikkoja, uudistetaan taloutta ja yhteiskuntia kokonaisuutena kestävästi.

Suomen vientiyritykset elävät Euroopan ja muun maailman yritysten investoinneista. Tälle osaamiselle tulee olemaan kysyntää.

Kyllösen mukaan elpymisväline antaa Suomelle ja Euroopalle mahdollisuuden vauhdittaa ilmasto- ja ympäristökriisin ratkaisemiseksi välttämättömiä investointeja. Hän viittaa laskelmaan suomalaisten luonnonvarojen kulutuksesta, jonka mukaan ekologinen velkaantumisasteemme on tänä vuonna 265 prosenttia.

– Tämä on se kaikkein tärkein velkaluku, jota meidän on nyt määrätietoisesti painettava alas samalla kun pidämme huolen siitä, että koronan aiheuttama hyvinvointivelka kurotaan umpeen.

Kyllösen mukaan Suomella on myös oiva mahdollisuus hyötyä muiden maiden ilmastoinvestoinneista ja elvytystoimista. 

– Suomen vientiyritykset elävät Euroopan ja muun maailman yritysten investoinneista. Tälle osaamiselle tulee olemaan kysyntää.

Kuten EU-politiikkaan kuuluu, elpymisvälinekin on kompromissi. 

– Täydellisyyden sijasta yhteistyö on kompromissien rakentamista. Suomen etu ei ole kaataa EU:n budjettia ja sen yhteyteen rakennettua elpymiskokonaisuutta, entinen europarlamentaarikko toteaa. 

Lisätietoja: 

Merja Kyllönen, puh. 050 4484853