Mil­jar­di kun­tien hy­vin­voin­ti­pal­ve­lui­hin ve­ro­tuk­sen epä­oi­keu­den­mu­kai­suuk­sia kor­jaa­mal­la

Kuntien taloudellinen tilanne oli monessa kunnassa vaikea jo ennen koronaa, ja koronan myötä työttömyys, lomautukset ja yritystoiminnan vaikeudet heijastuvat kuntien verotuloihin. Valtio on avokätisesti tukenut kuntia koronakriisin keskellä, mutta kuntatalouden vahvistamiseksi tarvitaan toimia myös pitkällä tähtäimellä.

 – On huolestuttavaa nähdä, miten monessa kunnassa palvelut on nyt jo leikattu minimiin ja uusia leikkauksia suunnitellaan silti. Me haluamme tukkia turhat verovuodot, oikeudenmukaistaa verotusta ja ohjata rahat parantamaan kaikkien ihmisten arkea. Ihmisten hyvinvointiin panostaminen on arvovalinta, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo sanoo.

Vasemmistoliitto haluaa varmistaa, ettei kunnissa leikata palveluista, vaan panostetaan hyvinvointiin. Puolue on julkaissut kuntatalousohjelman (linkki artikkelin lopussa), jossa esitellään keinoja talouden tasapainottamiseksi kuntatasolla sekä selvitetään sitä, miten verouudistuksilla valtion on mahdollista kerätä yli miljardi euroa rahaa lisää hyvinvointipalveluiden rahoittamiseksi kunnissa. 

– Ehdotetut verouudistukset eivät muuta tavallisen palkansaajan tai pk-yrityksen arkea, vaan verot kohdistuvat pääosin erittäin suurituloisiin sekä vakavaraisiin yrityksiin. Nyt viimeistään on aika rakentaa Suomeen oikeudenmukainen verojärjestelmä, joka ei tarjoa valmiita paikkoja verovälttelylle, Saramo jatkaa.

Ei vain puhetta, myös tekoja

Vasemmistoliitto haluaa varmistaa, että kunnissa panostetaan hyvinvointiin ja julkisiin palveluihin leikkausten sijaan. Vastuu on myös valtiolla: sen varmistettava, että kunnilla on varaa vahvistaa hyvinvointipalveluita. Kyse on arvovalinnasta.

– Kuntavaaleissa on valitettavan yleistä, että puolueet esittelevät pitkän listan hienoja tavoitteita, mutta eivät kerro, miten palveluiden parantamiseen on mahdollista ohjata lisää rahoitusta. Pahimmassa tapauksessa puolueet tekevät samaan aikaan omien vaaliteemojensa kanssa täysin ristiriidassa olevia talouspäätöksiä kuntatasolla. Tämä on nähty esimerkiksi nuorten palvelujen ja koulutuksen kohdalla monessa isossa kaupungissa. Vasemmistoliitto on omat esityksensä hyvinvointipalveluiden vahvistamiseksi tuonut julki, ja haastamme kaikki muutkin puolueet tekemään saman, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

Vasemmistoliiton tavoitteena on muun muassa uudistaa osinkoverotus, joka nyt suosii suuria pääomatuloja listaamattomista yhtiöistä sekä kannustaa verosuunnitteluun ja keinotekoiseen tulonmuuntoon. Puolue ajaa myös pientä lähdeveroa nyt osinkoveroista vapautettujen yhteisöiden osingoille. 

–  Meidän tavoitteemme on varmistaa, että myös suuresta omaisuudesta ja suurista pääomatuloista maksetaan yhtälailla veroa. Tällä hetkellä verotusjärjestelmä on epätasa-arvoinen ja suosii rikkaita. Verovuodot luovat ison loven valtion verokassaan, Andersson sanoo.

 

Lue vasemmiston talousohjelma kuntavaaleihin 2021 täältä.