Vei­jo Puh­jon muis­tol­le (1948–2019)

Veijo Puhjon muistolle (1948–2019)

Moni sanoo olevansa elämässään oman tiensä kulkija. Erikoislääkäri, kansanedustaja Veijo Puhjon kohdalla tuo arvio osuu kohdalleen. Hän oli originelli sanan hyvin myönteisessä mielessä. Häntä eivät ympärillä vellovat pintailmiöt heiluttaneet. Vaatimattomuus ja vähäeleisyys eivät laimentaneet hänen suhdettaan politiikkaan ja yhteiskuntaan. Vasemmistolaisessa liikkeessä hän toimi 1970-luvun alkuvuosista lähtien erilaisissa tehtävissä. Epäselväksi ei jäänyt, että Veijo Puhjo oli sosiaalisesti oikeudenmukaisen Suomen puolesta, tavallisen suomalaisen puolesta. Satakuntalaiset näkivät tämän ja valitsivat Puhjon neljä kertaa eduskuntaan vuodesta 1995 lähtien. Porin kaupunginvaltuuston hänet oli valittu jo kymmenen vuotta aikaisemmin ja siinä tehtävässä hän jatkoi kirjaimellisesti loppuun asti. Voimien nopea hupeneminen esti osallistumisen valtuuston kokoukseen 9.12.2019 ja seuraavana päivänä elämän lanka katkesi.

Veijo Puhjo ei politiikassa ollut pintaliitäjä, vaan hyvin periaatteellinen ihminen. Tietenkin se johti myös yhteentörmäyksiin. Eri mieltä olleiden oli kuitenkin helppo ymmärtää häntä. Taktikoinnista ei ollut kysymys.

Viimeisessä keskustelussamme esillä oli paljon tietotekniikka. Mieleeni tuli, oliko Veijo Puhjo aikaansa edellä pitäessään etäisyyttä viimeisiin hömpötyksiin? Siitä on näyttö, että kansanedustaja Puhjo oli aikaansa edellä suhtautumisessa matkustamiseen. Hän pääsi Arkadian mäelle vähiten saastuttavilla kulkuneuvoilla jo silloin, kun se ei ollut ollenkaan muodikasta. Pilkkaajista välittämättä hän perusteli valintansa tavalla, joka tänään keräisi raikuvat aplodit.

Vaikka Veijo Puhjon yhteiskunnallinen ura oli poikkeuksellisen menestyksellinen ja pitkä, eduskunnan jälkeisinä vuosina hän itse pohti olleensa lääkärinä hyödyllisempi satakuntalaisille kuin poliitikkona. Lausunto on osa hänen vaatimattomuuttaan, joka oli aitoa, ei opeteltua.

Rauhallinen erikoislääkäri tuli tunnetuksi maakunnan lapsiperheissä. Rauhallisuutta tarvittiin tyynnyteltäessä lasta, joka joutui pelottavan tuntuiseen operaatioon kitarisojensa tai nielurisojensa vuoksi. Tuossa työssä Veijo Puhjo hankki vankan luottamuksen niin lapsilta kuin heidän vanhemmiltaankin.

Suunnistus oli iso osa Veijo Puhjon elämää. Vaikka jalka ei noussut enää entiseen tahtiin, hän osallistui Jukolan viesteihin, rastiviikoille ja yksittäisiin kilpailuihin viime vuosiin asti. Puhjon suunnistushistoria olisi oman opuksensa väärti. Porin Liinaharjan kaupunginosassa pitkään asuneena hänestä kasvoi jalkapalloseura Musan Salaman kannattaja.

Vasemmistolainen väki jää kaipaamaan Veijo Puhjoa. Hänen poismenonsa jätti vaikeasti paikattavan aukon. Kunnioitettava toveri on poissa.

Toveri Tapsa Furuholm