Ve­ro­ni­ka Hon­ka­sa­lo: Is­rae­lin voi­man­käyt­tö Gazas­sa on tuo­mit­ta­va

Veronika Honkasalo: Israelin voimankäyttö Gazassa on tuomittava

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo vaatii, että Suomi tuomitsee Israelin voimankäytön Gazassa. Ainoa tie kohti kestävää rauhaa on kaistan laittoman ja moraalittoman saarron välitön purkaminen, Honkasalo muistuttaa.

Israelin ja Islamic Jihad -järjestön välillä on solmittu Egyptin välittämä tulitauko, joka astui voimaan torstaina. Tulitauosta huolimatta väkivaltaisuudet ovat jatkuneet tänään. Viime päivien väkivallan kierre Gazassa alkoi tiistaina, kun Israel salamurhasi Islamic Jihadin komentajan Baha Abu al-Atan. Israel on tiistain ja torstain välillä tappanut 34 palestiinalaista Gazassa. Israelilaisista kuolonuhreista ei toistaiseksi ole raportoitu. Loukkaantuneita on molemmin puolin.

Honkasalon mukaan konfliktin taustalla on Gazan jatkuva miehitys ja saarto. Gaza on osa miehitettyjä palestiinalaisalueita, joita Israel on miehittänyt vuodesta 1967. Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien YK:n turvallisuusneuvosto, on toistuvasti vaatinut Israelia vetäytymään sen kansainvälisesti tunnustetuille rajoille. Silti sotilasmiehitys on jatkunut yli 50 vuotta.

Palestiinalaiset Gazassa järjestivät vuoden 2018 maaliskuussa niin kutsutun ”suuren paluumarssin” (engl. Great March of Return), jossa vaadittiin Israelin saarron purkamista ja palestiinalaisten paluuoikeiden toteutumista. Israel on pyrkinyt tukahduttamaan edelleen jatkuvat mielenosoitukset väkivalloin. YK:n asettaman tutkimusryhmän mukaan israelilaiset sotilaat ampuivat vuoden 2018 mielenosoitusten aikana tarkoituksellisesti siviilejä, mukaan lukien lapsia, toimittajia ja lääkintähenkilökuntaa.

Honkasalon mukaan Gazan tilanne on erityisen hankala johtuen Israelin ylläpitämästä tiukasta saarrosta.

– Gaza on iso avovankila, jossa asuu miljoona lasta. Israelin 12 vuotta ylläpitämä saarto on aiheuttanut akuutin humanitaarisen kriisin kaistalla, sanoo Honkasalo.

Kaistan väestöstä noin 70 prosenttia on pakolaisia ja 50 prosenttia lapsia. YK onkin arvioinut, että Gazasta saattaa tulla elinkelvoton alue vuonna 2020. Kaistan terveydenhuoltojärjestelmä on romahtamispisteessä, elintärkeistä lääkkeistä ja laitteista on pulaa. Noin puolet väestöstä elää ruokaturvattomuudessa ja 70 prosenttia on riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Kaistan juomavedestä 97 prosenttia on juomakelvotonta.

– EU ja Yhdysvallat ovat toistaiseksi tuominneet rakettitulen Gazasta mutta eivät Israelin ilmaiskuja. EU:n ja Suomen tulee välittömästä tuomita myös Israelin ilmaiskut ja kansainvälisen oikeuden rikkomukset, sanoo Honkasalo.

– Israelin ja Egyptin ylläpitämä Gazan saarto rikkoo kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja se tulee purkaa välittömästi ilman ennakkoehtoja, Honkasalo toteaa.