Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Artikkelit

Laura Meriluoto: Edes vaikeimmassa asemassa olevat lapset eivät säästy hallituksen leikkauksilta

Kansanedustaja Laura Meriluoto Helsingissä 5. kesäkuuta 2023.

Laura Meriluodon puhe vasemmistoliiton puoluevaltuustossa 17.10. Helsingissä:

Rakkaat toverit,

hienoa olla täällä tänään teidän kanssa! Tällaisina aikoina tekee todella hyvää päästä viettämään aikaa ja vaihtamaan ajatuksia omiensa parissa.

Sillä kyllähän tässä nyt parhaillaan kirjoitetaan aika kylmäävää lukua suomalaisen yhteiskunnan historiaan. Ihmisiä jaetaan Orpon ja Purran hallituksen politiikalla eri veneisiin ja osaa ollaan työntämässä yli laidan. Suomalaiset eriarvoistuvat nyt ennen näkemättömällä tavalla, kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Asunnottomuus on pitkästä aikaa kääntynyt kasvuun, ihmisillä ei ole varaa viedä lapsiaan terveydenhuoltoon ja leipäjonot yhä vaan pitenevät. Rasismia on normalisoitu hallituspuolueiden toimesta koko kauden ajan. Kansalaisyhteiskuntaa murennetaan jättimäisillä leikkauksilla järjestöjen avustuksiin.

Liian vähälle huomiolle julkisessa keskustelussa on mielestäni jäänyt uusi 100 miljoonan euron leikkaus sosiaalihuoltoon. Tämä leikkauslaki osuu erityisesti lastensuojelun asiakkaisiin. Arviolta yli 5000 lastensuojelun asiakkaan asemaa ja oikeuksia heikennetään. Samalla heikennetään myös perhepalveluita. 

Näin tehdään tilanteessa, jossa meidän pitäisi entisestään panostaa esimerkiksi lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin ja perheiden tukeen.

Minusta tässä murennetaan koko sitä eettistä pohjaa, jolle suomalaista yhteiskuntaa on rakennettu, kun edes vaikeimmassa asemassa olevat lapset eivät säästy leikkauksilta. Kansanedustajana minua hävettää, ettemme pysty tässä talossa pitämään lapsista ja lapsen oikeuksista parempaa huolta.

Mutta hyvä toverit,

nyt ei ole aika lannistua, sillä vaalit ja samalla suunnanmuutos häämöttää jo oven takana.

Vasemmistoliitto kykenee ainoana puolueena tarjoamaan suomalaisille uskottavan punavihreän vaihtoehdon. 

Tässä porukassa on voimaa, viisautta ja intohimoa. Olen varma, että se tulee kantamaan meidät isoon voittoon ensi kevään vaaleissa!