– Perussuomalaiset ovat pettäneet Oulun Eteläisen asukkaat ja lupaavat avoimesti jatkaa keskittämispolitiikkaa myös tulevaisuudessa. Hallitus vaikuttaa olevan aivan pihalla ihmisten arjesta, Sarkkinen sanoo.
Sarkkisen mukaan Oulaskankaan ympärivuorokautisen päivystyksen lakkauttaminen on hallituksen oma päätös, joka tehtiin vastoin alueen omaa kantaa.
Perussuomalaiset ovat pettäneet Oulun Eteläisen asukkaat ja lupaavat avoimesti jatkaa keskittämispolitiikkaa myös tulevaisuudessa. Hallitus vaikuttaa olevan aivan pihalla ihmisten arjesta.
Oulaskankaan yöpäivystys palvelee yli 100 000:aa ihmistä Oulun Eteläisen alueella, eli enemmän kuin monilla hyvinvointialueilla, joilla on oma ympärivuorokautinen päivystys. Silti yöpäivystys suljettiin 1.10.2025 hallituksen päätöksellä.
– Yöpäivystyksen lakkauttaminen heikentää alueen palveluiden saavutettavuutta. Etäisyydet lähimpään ympärivuorokautiseen päivystykseen kasvavat paikoin yli 150 kilometriin, Sarkkinen sanoo.
– Päätös vaarantaa ihmisten palvelut, eikä edes tuo kaivattuja säästöjä. Kustannukset saattavat jopa kasvaa.
Sarkkinen muistuttaa, että Kouvolan kohdalla hallitus myönsi virheensä ja perui yöpäivystyksen lakkautuksen, mutta Oulaskankaalle ei haluta antaa samaa mahdollisuutta.
-Hallituksen päätökset ovat alueellisesti eriarvoisia enkä voi ymmärtää, miksi hallitus syrjii Oulun eteläistä aluetta, Sarkkinen toteaa.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tukee kansalaisaloitetta ja vaatii Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämistä.