Jes­si Jo­ke­lai­nen: Suo­men ei piä ol­la maa, jos­sa nuor­ten on pak­ko pae­ta maa­seu­vul­ta

Kansanedustajamme Jessi Jokelainen arvostelee Orpon hallitusta maaseudun sivuuttamisesta. Hän piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta keskusteli maaseutupoliittisesta selonteosta.

Jokelaisen mukaan selonteko kyllä tunnistaa maaseudun ongelmat, mutta Orpon hallitus ei yritäkään ratkaista niitä, päinvastoin.

– Selonteko puhhuu aivan oikein palavelujen saavutettavuuesta, oikeuenmukasesta siirtymästä, työllisyyestä, koulutuksesta, liikenneköyhyyestä ja ruoantuotannon tulevaisuuesta. Murheellista vain on, että samalla tämän hallituksen politiikka pahentaa ongelmia, Jokelainen sanoo.

”Heikennykset ossuu ku moukari maaseuvun ihimisiin.”

Hallitus esimerkiksi leikkaa kuntien valtionrahoitusta, kiristää hyvinvointialueiden säästöjä, vähentää aluekehitysrahoitusta sekä heikentää sosiaaliturvaa. Lisäksi ammatillisen koulutuksen leikkaukset kaventavat koulutusmahdollisuuksia erityisesti pienemmillä paikkakunnilla.

– Nämä heikennykset ossuu ku moukari maaseuvun ihimisiin – vielä kovempaa kuin kaupungeissa, Jokelainen sanoo.

Jokelainen kiinnittää huomiota myös siihen, että Suomen kaupungit naisistuvat samalla, kun maaseutu miehistyy. Väestö on eriytymässä, kun moni suomalainen tyttö muuttaa maaseudulta kaupunkiin mahdollisuuksien perässä.

– Tämä kehitys uhkaa meijän yhteisöjen elinvoimaa. Suomen ei piä olla maa, jossa nuorten on pakko paeta maaseuvulta. Heijän on voitava halutessaan myös rakentaa sinne oma tulevaisuus. Se on meijän koko Suomen etu. Mää oon ite syntyny Kainuussa Puolangalla ja kasvanu Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla, joten tiiän hyvin, mistä tässä ilmiössä on kyse, Jokelainen sanoo.

Nuorten olisi mahdollista kouluttautua myös kotiseudullaan, kun siihen panostetaan. Esimerkiksi paikallinen toisen asteen opetus, vapaan sivistystyön oppilaitokset ja omassa maakunnassa sijaitsevat korkeakoulut vahvistaisivat osaamista ja toisivat elinvoimaa.

– Maaseuvun ihimiset ei tarvi jäähäkseen mittään taikatemppuja. Maaseuvulla tarvitaan aivan tavallisia perusasioita. Maaseuvulla tarvitaan koulutusta, työtä ja toimeentuloa. Tarvitaan palaveluita, liikenneyhteyksiä ja toimivaa verkkoa, Jokelainen sanoo.
Vasemmistoliiton mielestä niin Puolangalla kuin Punavuoressakin on voitava tulla toimeen, päästävä terveyskeskukseen ja pystyttävä elämään hyvää elämää osana itse valitsemaansa yhteisöä ja ympäristöä.


Jessi Jokelaisen ryhmäpuhe 11.3.2026

Arvoisa puhemies,

Moni suomalainen tyttö muuttaa maaseudulta kaupunkiin mahdollisuuksien perässä. Olen itse syntynyt Kainuussa Puolangalla ja kasvanut Muhoksella Pohjois-Pohjanmaalla, joten tiedän hyvin, mistä tässä ilmiössä on kyse.

Suomen kaupungit naisistuvat, maaseutu miehistyy, väestö eriytyy. Tämä kehitys uhkaa yhteisöjemme elinvoimaa.

Maaseudun ihmiset eivät tarvitse jäädäkseen mitään taikatemppuja. Maaseudulla tarvitaan aivan tavallisia perusasioita. Maaseudulla tarvitaan koulutusta, työtä ja toimeentuloa. Tarvitaan palveluita, liikenneyhteyksiä ja toimivaa verkkoa.

Arvoisa puhemies, maaseutupoliittinen selonteko puhuu aivan oikein palvelujen saavutettavuudesta, oikeudenmukaisesta siirtymästä, työllisyydestä, koulutuksesta, liikenneköyhyydestä ja ruoantuotannon tulevaisuudesta.

Murheellista vain on, että samalla, kun selonteko tunnistaa maaseudun ongelmat, tämän hallituksen politiikka pahentaa niitä.

Siinä missä selonteko puhuu maaseudun elinvoimasta, hallitus leikkaa kuntien valtionrahoitusta, kiristää hyvinvointialueiden säästöjä, vähentää aluekehitysrahoitusta, leikkaa ammatillisesta koulutuksesta sekä heikentää sosiaaliturvaa. Nämä heikennykset osuvat moukarin lailla maaseudun ihmisiin – vielä kovempaa kuin kaupungeissa.

Orpon hallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta noin 120 miljoonaa euroa. Koulutuksen järjestäjät ovat jo varoittaneet, että leikkaukset vähentävät lähiopetusta ja kaventaa koulutusmahdollisuuksia erityisesti pienemmillä paikkakunnilla.

Arvoisa puhemies, me vasemmistoliitossa tiedetään kokemuksesta, että nuorten on mahdollista kouluttautua myös kotiseudullaan, kun siihen panostetaan. Edellisellä hallituskaudella vasemmistolaisen opetusministerin johdolla ammatillisen koulutuksen rahoitusta lisättiin, ja koulutusta pystyttiin vahvistamaan eri puolilla maata.

Paikallinen toisen asteen opetus, vapaan sivistystyön oppilaitokset ja omassa maakunnassa sijaitsevat korkeakoulut tai filiaalit parantavat nuorten mahdollisuuksia jäädä kotiseudulle. Ne myös vahvistavat osaamista ja tuovat elinvoimaa.

Koulutuksen lisäksi työllisyys on keskeinen avain maaseudun elinvoimaan. Vihreä siirtymä, luonnon ennallistaminen ja ruokatuotannon murros tarjoaa valtavia mahdollisuuksia – myös maaseudun nuorille.

Työllisyys ja elinvoima edellyttävät toimivaa liikennettä. On keskeistä, että maaseudulle pääsee – ja että sieltä pääsee myös pois. Tällä hetkellä moni maaseudun nuori kärsii liikenneköyhyydestä.

Vasemmistoliiton mielestä joukkoliikenteeseen pitää panostaa, ja erityisesti lähijunaliikenne on elvytettävä hyödyntämällä olemassa olevaa, ennen kumipyörävallankumousta rakennettua rataverkkoa. Sillä saataisiin aikaan myös paikallista työllisyyttä. Kaikkialle joukkoliikenne ei ulotu, joten syrjäseutujen pienituloisille tarvitaan tuki polttoainekuluihin.

Arvoisa puhemies, vasemmistoliiton mielestä niin Puolangalla kuin Punavuoressa on voitava tulla toimeen, päästävä terveyskeskukseen ja elää hyvää elämää osana valitsemaansa yhteisöä ja ympäristöä. Suomen ei pidä olla maa, jossa nuorten on pakko paeta maaseudulta. Heidän on voitava halutessaan myös rakentaa sinne tulevaisuutensa. Se on meidän koko Suomen etu.