Valiokunnan puheenjohtajana Andersson on tuonut neuvotteluissa esille komission esityksen ongelmallisuutta niin vastuullisen liiketoiminnan kuin työntekijöiden oikeuksien kannalta.
Komissio on viemässä nyt pohjaa pois
– Tulisi olla kaikille selvä perusasia, että yritysvastuu on vaatia vastuullista yritystoimintaa aina raaka-aineista kaupan hyllylle asti – siltä komissio on viemässä nyt pohjaa pois. Jos yritysvastuuta vaaditaan vain suorilta liikekumppaneilta tai omilta tytäryhtiöiltä, ei esimerkiksi lapsityövoiman käyttöön globaalissa etelässä ole mahdollista puuttua, Andersson sanoo.
Komission esitys poistaisi yritysvastuudirektiivistä siviilioikeudelliset vahingonkorvauskanteet sekä uhrien mahdollisuuden valtuuttaa esimerkiksi kansalaisjärjestö nostamaan kanteita heidän puolestaan. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisen uhrien mahdollisuudet oikeuden hakemiseen vaikeutuisivat merkittävästi yritysten juristiarmeijoita vastaan.
– On todella surullista ja näköalatonta, että komissio on sääntelyn purkamisen nimissä peruuttamassa viime parlamenttikauden lopulla säädettyä lainsäädäntöä, jonka avulla meidän olisi mahdollista paitsi aidosti kantaa vastuuta, niin myös vahvistaa työntekijöiden asemaa ja oikeuksia niin Euroopassa kuin globaalisti, Andersson sanoo.
Vasemmistoliitto korostaa, että Euroopan tulevaisuuden turvaamiseksi meidän tulee keskittyä tavallisten ihmisten hyvinvoinnin ja oikeuksien vahvistamiseen – siihen kuuluu olennaisena osana myös vastuullisen yritystoiminnan vaatiminen.