Mai Ki­ve­lä: Hal­li­tus ro­mut­taa koh­tuu­hin­tai­sen asun­to­tuo­tan­non ja sy­ven­tää it­se ai­kaan­saa­maan­sa toi­meen­tu­lo­krii­siä

Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä kritisoi hallituksen budjettiriihessä esittämiä asuntopoliittisia linjauksia, joilla kohtuuhintainen asuntotuotanto romutetaan. Yhdistettynä pienituloisten verotuksen kiristymiseen päätös on täysin kohtuuton. Budjettiriihen kestämättömimpiin päätöksiin lukeutuu Kivelän mukaan myös Metsähallituksen tuloutustavoitteen nosto.

– Hallitus sanoo “vauhdittavansa” rakentamista, mutta tämä on täyttä sumutusta. Tosiasiassa kohtuuhintaisen asuntotuotannon tuen taso tullaan romuttamaan. Vuonna 2027 se tulee olemaan enää murto-osa nykyisestä tasosta, Kivelä huomauttaa.

– Samaan aikaan hallitus on kurjistavalla politiikallaan aiheuttanut Suomeen toimeentulokriisin ja kääntänyt asunnottomuuden nousuun 12 vuoden positiivisen kehityksen jälkeen. Tuloköyhyyteen perustuva asunnottomuus on tehnyt paluun Suomeen, mutta kohtuuhintainen asuntotuotanto ajetaan alas ja pienituloisten työntekijöiden verotus kiristyy – tämä on julman lisäksi täysin järjetöntä politiikkaa, Kivelä sanoo.

”Tuloköyhyyteen perustuva asunnottomuus on tehnyt paluun Suomeen, mutta kohtuuhintainen asuntotuotanto ajetaan alas ja pienituloisten työntekijöiden verotus kiristyy – tämä on julman lisäksi täysin järjetöntä politiikkaa.”

Kivelä kohdistaa myös kritiikkiä Metsähallituksen tuloutustavoitteen nostoon. Tutkijat ovat jo vuosikymmenien ajan yrittäneet varoittaa liian korkeasta metsien hakkuutasosta.

– Hakkuutaso on Suomessa liian korkea kestävyyden jokaisella mittarilla. Vaikka lisähakkuita ei tämän toimenpiteen myötä tulisi, tämä ei riitä. Tarvitsemme toimia metsien hiilinielun elvyttämiseksi ja metsäteollisuuden uudistamiseksi, ja hakkuiden vähentäminen on näihin väistämätön lähtökohta, Kivelä sanoo.

– Tuloutustavoitteessa on myös se ongelma, että esimerkiksi Metsähallituksen tuulivoimatulot vaihtelevat vuosittain merkittävästikin, kun taas tuloutustavoite on kiinteä joka vuodelle. Otetaanko uupumaan jäävät tulot sitten metsätaloudesta aina vain korkeampaan tulostavoitteeseen pääsemiseksi, Kivelä kysyy.