Mai Ki­ve­lä: On otet­ta­va käyt­töön eril­li­nen da­ta­kes­kus­ve­ro

Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan yhteiskunnan on voitava kerätä datakeskuksista asianmukainen hyöty verotuksen keinoin. Verohallinto on laskenut, että tähän mennessä Suomessa toimivat datakeskukset ovat tuottaneet valtiolle hyvin vähän verotuloja - vaikutus voi olla jopa miinusmerkkinen.

– Kun kansainväliset digijätit tulevat takomaan voittoja Suomeen sijoitetuilla datakeskuksillaan, on aivan keskeistä että myös suomalainen yhteiskunta saa niistä asianmukaisen korvauksen, Kivelä sanoo.

 

Datakeskusten veroalen muodossa tullut  valtiontuki loppui heinäkuun alussa, mutta hallitus kaavailee veroluokan noston kompensoimiseksi uutta tukimallia. Kivelän mukaan tuen sijaan tarvitaan vahvempaa verotusta.

 

– Datakeskusten sijoittaminen Suomeen maksaa kansalaisille maankäyttö- ja muiden negatiivisten ympäristövaikutusten muodossa. Lisääntynyt sähkön kysyntä tulee hyvin todennäköisesti tekemään sähköstä kalliimpaa kansalaisille, Kivelä jatkaa.

 

Ennen kaikkea Kivelän mukaan tarvitaan valtakunnallista priorisointia ja ohjausta hallitsemaan datakeskuskokonaisuutta. 

 

– Ei voi olla niin, että tavalliset kuluttajat tai vihreän siirtymän kannalta merkittävät teollisuudenalat ovat niitä, jotka joutuvat kärsimään hallitsemattomasta kehityksestä. Päättäjillä pitää olla kokonaisnäkemys, Kivelä sanoo.

 

Datakeskusten rakentamisen ja toiminnan vastuullisuuteen voi myös velvoittaa.

 

– Datakeskuksille tulee asettaa tiettyjä ehtoja, kuten että niiltä edellytettäisiin tarpeen mukaan velvollisuutta joustoon sähkönkulutuksessaan. Tämä voidaan tehdä verkon liityntäsopimusten kautta. Lisäksi on tärkeää velvoittaa, että datakeskushankkeesta ei aiheudu ympäristöhaittaa, Kivelä linjaa.

 

Datakeskushankkeet, uusi energiantuotanto ja voimansiirtoyhteydet vaativat suuria tontteja, ja siksi ne halutaan usein sijoittaa metsämaalle. Hakkuut johtavat metsäkatoon, metsäekosysteemien pirstoutumiseen ja luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen.

 

– Metsäkatoa tulee ehkäistä esimerkiksi velvoittamalla yleiskaavassa metsämaan poissulkemiseen rakentamiselta ja ottamalla käyttöön maankäytön muutosmaksu. Lisäksi ekologinen kompensaatio tulisi tehdä datakeskustoimijoille velvoittavaksi, Kivelä linjaa.