Arvoisa vappuväki, hyvät ystävät ja toverit!
On suuri ilo olla täällä tänään Oulussa. Vappuna, työn ja työväen juhlapäivänä. Päivänä, jolloin muistetaan, ettei tämä maa ole rakentunut itsestään. Tämä maa on rakennettu tavallisten ihmisten käsillä, sitkeydellä ja sillä kuuluisalla suomalaisella periksiantamattomuudella.
Ja kyllä minä ajattelen niin, että tässä maassa on edelleen valtavasti hyvää. Mutta ei sitä hyvää tulevaisuutta rakenneta sillä, että ihmiset pelkäävät huomista enemmän kuin ennen. Tätä aikaa värittää nyt epävarmuus. Se näkyy työpaikoilla, kaupan kassalla ja kodeissa keittiön pöydän ääressä. Monessa kodissa mietitään, mitä laskua voi vielä siirtää ja mistä voisi vielä säästää. Ei tämän näin pitäisi mennä.
Minä olisin halunnut tulla tänään Ouluun kertomaan hyviä uutisia Suomesta. Haluaisin kertoa, että uusia työpaikkoja syntyy, työttömyys laskee ja ihmisillä on jälleen luottamusta tulevaan. Haluaisin kertoa, että lapsiperheiden ahdinko helpottaa ja ettei kenenkään tarvitsisi pelätä sairastumista tässä maassa. Mutta valitettavasti en voi.
Ystävät ja toverit,
Suomen tilanne on vakava. Työttömyys on kasvanut rajusti, pitkäaikaistyöttömyys nousee ja rakennusalalla on ollut niin hiljaista, että kainuulainen metsätiekin vaikuttaa sen rinnalla ruuhkaiselta. Ruokajonot pitenevät ja maksuhäiriömerkinnät lisääntyvät. Jatkuvat YT-neuvottelut kylvävät epävarmuutta ja yhä useampi tavallinen palkansaaja joutuu miettimään, miten rahat riittävät seuraavaan palkkapäivään asti. Hyvinvointivaltiota ajetaan järjestelmällisesti alas, asiakasmaksut nostatetaan sosiaali-ja terveydenhuollossa pilviin ja palvelut karkaavat saavuttamattomiin.
Ja samaan aikaan meille kerrotaan, että tämä kaikki on välttämätöntä. Minä en usko sitä hetkeäkään.
Orpo-Purran hallitus lupasi meille 100 000 uutta työpaikkaa. Nyt meillä on käsissämme työttömyyskriisi ja epävarmuuden ilmapiiri, jossa ihmiset eivät uskalla kuluttaa, yritykset eivät uskalla investoida eikä nuori uskalla luottaa siihen, että tulevaisuudessa löytyy paikka tässä yhteiskunnassa.
Koko Suomi pidättää tällä hetkellä hengitystään kuin avantoon menijä keskellä rapsakinta pakkasta pimeänä talviyönä.
Samalla tavallisille ihmisille annetaan ymmärtää, että ongelma olisi heissä itsessään. Että työtön ei yritä tarpeeksi, pienipalkkainen ei ponnistele riittävästi ja lapsiperheiden pitäisi vain oppia sopeutumaan. Ei se kuulkaa näin ole!
Jos ihminen haluaa tehdä töitä mutta työtä ei ole tarjolla, ongelma ei ole ihmisessä. Ja jos ihminen käy töissä mutta palkalla ei pärjää, ongelma ei ole ihmisessä. Ongelma on politiikassa.
Hyvät kuulijat,
palkkaköyhyys on yksi tämän ajan suurista vääryyksistä. Tässä maassa on ihmisiä, jotka hoitavat vanhuksia, rakentavat koteja, ajavat rekkaa halki yön, siivoavat, tekevät vuorotyötä ja pitävät tämän yhteiskunnan pyörät pyörimässä. Ihmisiä, joiden käsissä tämä maa oikeasti lepää. Ja silti yhä useampi myös heistä joutuu miettimään, riittääkö palkka arkeen.
Työn pitäisi olla tie vakaampaan elämään. Ei jatkuvaan epävarmuuteen, venymiseen ja laskujen siirtelyyn. Mutta juuri samaan aikaan hallitus heikentää työntekijöiden asemaa pala palalta. Irtisanomista helpotetaan, työttömyysturvaa leikataan, lakko-oikeutta rajoitetaan ja nyt ollaan mahdollistamassa perusteettomat määräaikaiset työsopimukset. Pätkätyötä epävarmuuden päälle. Herää hallitus!
Tämä ei ole vahinko vaan tämä on tietoinen poliittinen valinta, jossa työntekijän neuvotteluvoimaa heikennetään ja työnantajan valtaa kasvatetaan.
Arvoisat kuulijat,
ammattiyhdistysliikkeessä me tiedämme, ettei palkankorotuksia ole koskaan saatu kauniisti pyytämällä. Ne on saatu järjestäytymällä, neuvottelemalla ja joskus myös näyttämällä yhteistä voimaa. Ja juuri siksi ammattiyhdistysliikettä vastaan hyökätään.
Mutta me emme kumarru niiden eteen, jotka tahtovat rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmiset jaetaan voittajiin ja häviäjiin. Me emme nöyrry ahneuden edessä, emme vaikene riiston äärellä emmekä anna tilaa kylmäkiskoiselle saneluvallalle.
Tämä maa on rakennettu yhteisillä ponnistuksilla. Niin sen pitää olla tulevaisuudessakin.
Ja onpa hyvä muistaa, että kun ammattiliittoja haukutaan, haukutaan samalla tavallisia työntekijöitä. Niitä ihmisiä, jotka ovat tämän maan rakentaneet. Hoitajia, hitsareita, siivoojia, kuljettajia ja rakentajia. Ihmisiä, joiden käsissä Suomi pysyy liikkeessä myös silloin, kun herrat ja rouvat Helsingissä riitelevät televisiossa siitä, kuka on valmis leikkaamaan eniten, kun on yhdessä sudittu nimiä velkajarruihin ja ties mihin muihin näivettämispapereihin.
Hyvät kuulijat,
kaikkein raskaimmin tämä tässä maassa vallalla oleva politiikka osuu lapsiperheisiin. Hallituksen päätösten seurauksena 31 000 lasta uhkaa pudota köyhyyteen.
Köyhyys ei ole vain rahan puutetta. Se on epävarmuutta, häpeää ja ulkopuolisuuden tunnetta. Tässä maassa ei tarvita yhtään enempää köyhyyttä eikä yhtään enempää kahtiajakoa. Me tarvitsemme työtä, toimeentuloa ja tulevaisuudenuskoa. Ja niitä ei rakenneta leikkaamalla niiltä, jotka pitävät tämän kansankunnan rattaat pyörimässä!
Hyvä vappukonsertti,
meille sanellaan nyt tarinaa, jossa julkinen talous pelastetaan kurjistamalla tavallisten ihmisten arkea. Mutta mitä on tapahtunut? Velkaantuminen ei ole taittunut. Työttömyys on kasvanut. Kasvu ei ole käynnistynyt.
Ja samaan aikaan kun tavallisilta ihmisiltä leikataan, hallitus päätti antaa suuryrityksille lähes miljardin euron vuosittaisen yhteisöveron alennuksen. Siis joka ikinen vuosi miljardiluokan lahjan samaan aikaan, kun ihmisiltä leikataan lääkkeistä, palveluista ja toimeentulosta.
Suomi ei nouse sillä, että ihmiset pelkäävät huomista. Suomi nousee silloin, kun ihmisillä on töitä, ostovoimaa ja luottamusta tulevaisuuteen. Siksi tarvitsemme julkisia investointeja, panostuksia koulutukseen ja toimivia julkisia palveluita.
Ja tarvitsemme myös reilumpaa verotusta. Ei tavallisen palkansaajan pidä yksin kantaa vastuuta tämän maan tulevaisuudesta samaan aikaan, kun kaikkein varakkaimmat hyötyvät verotuksen porsaanrei’istä ja osinkohanat solisevat vuolaasti kuin vesi Oulujoessa.
Hyvä vappukansa,
vappu ei ole vain simaa, munkkeja ja ilmapalloja, vaikka kyllä minä myönnän, ettei niissäkään mitään vikaa ole. Vappu on muistutus siitä, että mikään oikeus ei ole tullut ilmaiseksi.
Kahdeksan tunnin työpäivä ei tullut lahjana. Lomaoikeudet eivät tulleet hyvästä tahdosta. Työturvallisuus, palkankorotukset ja hyvinvointivaltio eivät ilmestyneet tyhjästä.
Nämä kaikki asiat on rakennettu yhdessä, niin kuin myös tulevaisuus rakennetaan yhdessä.
Hyvät kuulijat,
kaikesta huolimatta minä uskon edelleen Suomeen. Minä uskon maahan, jossa tavallinen ihminen voi taas hengittää vähän vapaammin. Maahan, jossa työntekijää ja toimeliaisuutta arvostetaan. Maahan, jossa lapsi ei joudu kantamaan köyhyyden taakkaa ja jossa ihmiset voivat luottaa siihen, ettei heitä jätetä yksin silloin, kun elämä kolhii.
Tämä maa ei ole koskaan noussut ahneuden voimalla. Tämä maa on noussut sillä, että ihmiset ovat saaneet toisistaan tukea. On noustu sodista, lamoista ja vaikeista ajoista, koska täällä on ymmärretty, että meidän on pidettävä huoli toisistamme.
Tässä yltäkylläisessä maailmassa ei ole pulaa rahasta. Sen sijaan pulaa on solidaarisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja poliittisesta tahdosta.
Meillä on varaa rakentaa maa, jossa jokaisella on mahdollisuus luottaa tulevaan ja nähdä huominen toiveikkaana. Mutta se ei tapahdu itsestään. Se tapahtuu silloin, kun me nousemme yhdessä puolustamaan toinen toisiamme.
Hyvät kuulijat,
tämän maan suunta voidaan vielä muuttaa. Ja kuulkaa, kyllä me sen vielä muutamme.
Niin kauan kuin tässä maassa on ihmisiä, jotka eivät käännä katsettaan pois toisen hädästä, niin kauan meillä on mahdollisuus korjata tämän hyvinvointivaltion suuntaa.
Pidetään siis pää pystyssä, sydän lämpimänä ja kädet valmiina rakentamaan parempaa huomista.
Meillä on vielä voimaa. Meillä on vielä toivoa. Ja ennen kaikkea, meillä on toisemme.
Hyvää ja toivorikasta vappua meille jokaiselle!