– Samalla kun ulkoministeri Valtonen allekirjoitti Suomen nimissä Israelin Palestiinaan rakentamien laittomien siirtokuntien vastaisen julkilausuman, vierailee puolustusministeri Häkkänen Israelissa ihailemassa aseita, joilla palestiinalaisia tapetaan, Koskela sanoo.
Vasemmistoliitto on vaatinut, että asekauppa Israelin kanssa lopetetaan kokonaan. Ulkoministeri on todennut, ettei Suomi käytännössä käy kauppaa Israelin kanssa. Puolustusministerin Israelin vierailun tarkoituksena oli kuitenkin mitä ilmeisemmin edistää maiden välistä puolustusyhteistyötä.
– Häkkäsen vierailu Israelissa on tulkittavissa tuen osoitukseksi Israelille ja sen toiminnalle Gazassa. Tämä on totaalisen väärä signaali maailmalle. Suomen tulisi tehdä kaikkensa Israelin toimien pysäyttämiseksi Gazassa ja palestiinalaisten auttamiseksi, sanoo Koskela.
”Miten hallitus voi väittää puolustavansa kansainvälistä oikeutta samalla syventäen yhteistyötä sotarikoksiin ja kansanmurhaan syyllistyvän valtion kanssa.”
Koskela myös sanoo, että kokoomusministereiden keskenään ristiriitaiset linjat pahimmillaan vaarantavat Suomen mahdollisen paikan YK:n turvallisuusneuvostossa. Suomi hakee paikkaa kaudelle 2029–2030 ja kampanja on jo käynnissä. Ulkoministerin mukaan Suomi hakee neuvostoon puolustaakseen sääntöpohjaista järjestelmää ja kansainvälistä oikeutta.
Koskela jättää asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa kysytään muun muassa, onko Häkkäsen toimintaa arvioitu suhteessa siihen, että Suomi hakee YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi hakuprosessin kärkenä kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisuuden puolustaminen, sekä miten mahdollinen arviointi on tapahtunut.
– Puolustusministerin Israel-seikkailu vie Suomen turvallisuusneuvostokampanjan perusteilta pohjan. Miten hallitus voi väittää puolustavansa kansainvälistä oikeutta samalla syventäen yhteistyötä sotarikoksiin ja kansanmurhaan syyllistyvän valtion kanssa, Koskela kysyy.