Hallitus tiedotti torstaina lausuntokierrokselle lähtevästä esitysluonnoksesta, jolla mahdollistettaisiin ydinräjähteiden tuominen Suomeen tai sellaisten kuljettaminen, toimittaminen tai hallussapito Suomessa.
– On kestämätöntä, että lainvalmistelu on tehty salassa ja tieto hankkeesta on pimitetty eduskunnalta. Perinteisesti eduskuntapuolueet yli hallitus-oppositio-rajan on osallistettu prosessiin näin laajakantoisissa asioissa. Näin syvällisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisiin perusratkaisuihin vaikuttavassa asiassa olisi toivonut kunnioitettavan parlamentarismia ja eduskunnan asemaa, Koskela sanoo.
”Hallitus näyttää puskevan tätä hutiloitua esitystä läpi kiireellä”
Normaalina käytäntönä on, että perustiedot lainvalmisteluhankkeista ovat julkisia ja keskeisiä tahoja tulisi myös kuulla jo valmisteluvaiheessa. Hallitus aikoo varata lain lausuntokierrokselle vain neljä viikkoa, vaikka lausuntomenettelyyn on lainvalmistelun kuulemisohjeiden mukaan varattava aikaa vähintään kuusi viikkoa ja laajoissa hankkeissa vähintään kahdeksan viikkoa.
– Hallituksen linjana on ollut salakähmäisyys ja asia tulee yllätyksenä lähes kaikille. Herättää vakavaa huolta, millaiseen tietopohjaan esitys perustuu ja miten hyvin edes eri ministeriöitä on kuultu, laillisuusvalvojista puhumattakaan. Lausuntokierrokselle ja huolelliselle jatkovalmistelulle soisi varattavan nyt aikaa, mutta hallitus näyttää puskevan tätä hutiloitua esitystä läpi kiireellä, Pekonen sanoo.
”On turha väittää, että Nato-jäsenyys tätä edellyttäisi.”
Koskelan mukaan vasemmistoliiton linja asiassa on kirkas.
– Emme tule hyväksymään hallituksen kaavailemaa ydinenergialain ja rikoslain muutosta. On myös turha väittää, että Nato-jäsenyys tätä edellyttäisi. Päinvastoin asiaa käsiteltiin sekä Nato-jäsenyydestä että DCA-sopimuksesta päätettäessä, eikä muutokselle nähty mitään tarvetta, Koskela sanoo.
Esimerkiksi Nato-jäsenyyttä hyväksyttäessä eduskunnan ulkoasiainvaliokunta totesi mietinnössään, ettei Suomen ja Naton välisissä neuvotteluissa ollut tullut esiin seikkoja, jotka perustelisivat Suomen ydinräjähteisiin liittyvän lainsäädännön muuttamista.
Myös DCA-sopimuksen käsittelyn yhteydessä ulkoasiain- ja puolustusvaliokunta totesivat nimenomaisesti, että kysymys ydinaseiden tuomisesta tai kauttakulusta Suomen kautta olisi ”erittäin teoreettinen kysymys” ja että Suomella ei olisi intressiä eikä Yhdysvalloilla halua tehdä mitään muutoksia nykyisiin ydinaseiden sijoituspaikkoihin.