Min­ja Kos­ke­la: Ke­nen­kään ui­ma­tai­to ei li­sään­ny ra­sis­mil­la

Viime viikolla Espoossa elettiin järkyttäviä hetkiä, kun kolme elotonta lasta pelastettiin vedestä. Lapset selvisivät, mutta tilanteet olivat todella vakavia. Somekeskustelu aiheesta on Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan ollut rasistisesti virittynyttä ja erittäin haitallista.

Kuvissa, joita jaetaan tällä hetkellä pääosin viestipalvelu X:ssä, on maahanmuuttajia ja erilaisista kulttuurisista taustoista tulevia ihmisiä – sekä lapsia että aikuisia – ja osassa kuvista lasten kasvot ovat selvästi tunnistettavissa.

– Olen seurannut surullisena somessa käytävää “keskustelua” aiheesta, Koskela sanoo.

”Eri taustoista tulevien ihmisten kuvien jakaminen kauhistelu- ja pelottelumielessä ei ole tavallista poliittista keskustelua. Se on rasismia.”

Sen sijaan, että keskityttäisiin yhdessä vanhempien ymmärryksen lisäämiseen, koko väestön uimataitojen kehittämiseen ja korona-ajalta jääneen uimaopetusvajeen paikkaamiseen, ovat aivan liian monet perussuomalaiset ja heidän kannattajansa ryhtyneet jakamaan muutamia kuvia tietyistä maauimaloista mustamaalaamistarkoituksessa, Koskela jatkaa.

Jopa uutista, jossa Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto toivoo monikielisen viestinnän lisäämistä, on ivattu somessa. Koskela hämmästelee, miten tällaisen on tarkoitus auttaa ketään saati lisätä kenenkään uimataitoja.

– Vuonna 2025 olemme tilanteessa, jossa rasistinen viestintä on niin normalisoitua, että sitä ei enää edes huomata. Siksi haluan sanoa niin selvästi kuin osaan: eri taustoista tulevien ihmisten kuvien jakaminen kauhistelu- ja pelottelumielessä ei ole tavallista poliittista keskustelua. Se on rasismia. Ja se jatkuu niin kauan, kun kokoomus ja rkp ovat hallituksessa mukana sitä normalisoimassa, Koskela sanoo.