– Jos Orpolla ei ole kanttia tehdä mitä pitää tehdä, olisi parempi vaan olla pitämättä kriisikokouksia ja tiedotustilaisuuksia. Tässä pidetään suomalaisia pilkkanaan niin Purran kuin Orpon toimesta, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo.
Petteri Orpo sanoi puheessaan vuonna 2017, kun Jussi Halla-aho oli kaapannut perussuomalaiset, että ”arvopuolueena oleminen tarkoittaa sitä, että mitä tahansa ei voi hyväksyä, ja jotkin toiset asiat on hoidettava, vaikka se olisi vaikeaa“.
”Jos Orpolla ei ole kanttia tehdä mitä pitää tehdä, olisi parempi vaan olla pitämättä kriisikokouksia ja tiedotustilaisuuksia.”
– Kuten vuoden 2017 Petteri viittasi, arvot eivät ole arvoja, jos ei ole valmis toimimaan niiden puolesta. Tässä farssissa paljastuvat nyt myös kokoomuksen todelliset kasvot. Arvot ovat hukassa, ja samalla koko Suomen suunta, Koskela sanoo.
Koskelan mielestä kohukiisselin alle on jäämässä se fakta, että hallitus on tekemässä jälleen miljardileikkauksia, vaikka Suomi on taantumassa ja työttömyys kohta ennätyslukemissa.
– Kaikissa näissä kohuissa vellominen on toki valtavan kiinnostavaa, mutta pitäisi myös puhua niistä todellisista Suomen ongelmista. Työttömyys on lama-ajan lukemissa, Suomi on ajettu taantumaan, hallituksen talouspolitiikka on ajanut karille.
Koskelan mielestä budjettiriihessä ei ennakkotietojen mukaan ole luvassa mitään sellaista, joka palauttaisi uskon hallituksen kykyyn hoitaa taloutta.
– Jääräpäisesti leikataan lisää, viedään kaikkein köyhimmiltä viimeisetkin, ja tietojen mukaan ollaan myös kokonaan romuttamassa kohtuuhintainen asuntotuotanto tästä maasta. Sillä on kauaskantoisia seurauksia niin työllisyydelle kuin asuntojen hinnalle.
– Vasemmistoliitolla on antaa Suomelle uusi suunta, se on osaamisen, työllisyyden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden suunta. Tämä oikeistohallitus on eväänsä syönyt, ja sen on aika mennä, Koskela sanoo.