– Tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömät eivät saa tarvitsemiaan palveluita, koska työllisyyspalveluiden resurssit kuluvat hakemustehtailun valvomiseen ja muuhun byrokratiaan. Myös työnantajat ovat tyytymättömiä turhiin hakemuksiin, eivätkä enää välttämättä ilmoita avoimista työpaikoista työllisyyspalveluille, Koskela sanoo.
Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut mallin olevan kaavamainen ja tehoton, ja johtaneen siihen, etteivät vaikeasti työllistyvien palveluihin käytetä riittävästi resursseja.
”Työllisyyspalveluihin tarvitaan nyt norminpurkutalkoot, ja ensimmäisenä askeleena hakemustehtailusta on aika luopua.”
– Vaikka Marinin hallitus teki pääsääntöisesti oikeita ratkaisuja sosiaali- ja työllisyyspolitiikassa, myös virheet on uskallettava tunnustaa ja korjata. Asia on nyt erityisen tärkeä kun työttömyys on noussut oikeistohallituksen epäonnistuneen politiikan myötä ennätystasolle, eikä esimerkiksi palkkatukityötä pystytä tarjoamaan riittävästi, Koskela sanoo.
Koskela ihmettelee miksi Orpon hallitus on tehnyt mallin suhteen täyskäännöksen kun vielä vuonna 2023 silloinen työministeri Satonen linjasi, että työttömien hakemuspakosta luovutaan. Sen sijaan työministeri Marttisen viime vuonna antamalla esitystä hakemuspakkoa laajennettiin entisestään.
– On erikoista jos porvaripuolueet pitävät työttömien maksimaalista kontrollointia järkevänä tapana käyttää verorahoja, vaikka työttömät, työnantajat ja viranomaiset tunnistavat mallin toimimattomuuden. Työllisyyspalveluihin tarvitaan nyt norminpurkutalkoot, ja ensimmäisenä askeleena hakemustehtailusta on aika luopua, Koskela sanoo.