– Oikeisto ja elinkeinoelämä ovat aikoinaan vastustaneet niin kahdeksan tunnin työpäivää kuin viiden päivän työviikkoakin, eivätkä argumentit ole muuttuneet mitenkään. Kokeilemalla työajan lyhentämistä laajasti sekä yrityksissä että julkisella sektorilla keskusteluun saataisiin enemmän tietopohjaa, Koskela sanoo.
Koskelan mukaan yhtäaikainen massatyöttömyys ja toisaalta työuupumuksen jatkuva lisääntyminen eivät ole kestävä yhdistelmä. Erityisesti tekoälyn ja automaation kehitys pakottaa etsimään uusia ratkaisuja suomalaisen työelämän kehittämiseen.
– Eri maissa toteutetuista lyhennetyn työajan kokeiluista on saatu paljon myönteisiä tuloksia kun tuottavuus ja työntekijöiden jaksaminen on parantunut. Siksi myös Suomessa tulisi käynnistää laaja kokeilu erilaisista lyhennetyn työajan malleista, Koskela sanoo.