Orpon ja Purran hallitus rikkoo kolkkoja ennätyksiä. Työttömyys tavoittelee lama-ajan huippulukemia ja on nyt suurempaa kuin yhdessäkään toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa.
− Työttömyysluvut huononevat edelleen, mutta hallitus pysyy toimettomana ja katselee synkkää kehitystä kädet taskussa. Nyt on tunnustettava, että käsillä on kansallinen kriisi ja ryhdyttävä tilanteen edellyttämiin toimiin, Minja Koskela vaatii.
”Suojaosien poisto oli jopa tämän hallituksen mittapuulla harvinaisen epäonnistunut päätös, joka vähentää keikka- ja osa-aikatöiden tekemistä. ”
Ensi toimina Koskela vaatii työttömyysturvan suojaosien palauttamista ja pakkohakemusrumban lopettamista.
− Suojaosien poisto oli jopa tämän hallituksen mittapuulla harvinaisen epäonnistunut päätös, joka vähentää keikka- ja osa-aikatöiden tekemistä. Pakkohakemustehtailu taas kuluttaa työvoimapalvelujen resursseja ja sotkee koko työnhakukulttuurin, kun työnantajat eivät enää laita avoimia työpaikkojaan julkiseen hakuun pakkohakemustulvan vuoksi, Koskela sanoo.
Koskelan mukaan työllisyyden heikko kehitys on Orpon ja Purran hallituksen vastuulla.
− Hallituksen sadan tuhannen uuden työpaikan tavoite oli selvästikin silkkaa haihattelua, kun hallituksen toimet ovat vetäneet aivan eri suuntaan. Hallituksen säästöt ja sosiaaliturvaleikkaukset sekä arvonlisäveron korotus ovat vähentäneet julkisia työpaikkoja ja kulutusta. Hallitus myös päästi rakennusalan vapaaseen pudotukseen, millä on ollut iso merkitys työttömyyskriisin luomisessa, Koskela sanoo.