Pia Lo­hi­kos­ki: Ase­tun eh­dol­le aja­maan po­liit­tis­ta täys­kään­nös­tä

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski hakee jatkokautta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Hän edustaa Uudenmaan vaalipiiriä ja on Keravan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.

Eduskunnassa Pia Lohikoski on sivistysvaliokunnan jäsen sekä vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja.

Lohikoski peräänkuuluttaa poliittista täyskäännöstä. Oikeistohallituksen leikkausten myötä tavallisten työntekijöiden, lapsiperheiden ja vanhusten arjessa kaikki on kalliimpaa.

– Ihmiset haluavat tehdä töitä palkalla, jolla tulee toimeen. On voitava luottaa siihen, että lapsista ja vanhuksista pidetään huolta. Seuraavan eduskunnan on huolehdittava sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus kuntoon. Meidän on huolehdittava siitä, että jokainen pääsee lääkäriin ja saa tarvitsemaansa hoitoa, Lohikoski sanoo.

Vasemmiston kannatus on ennätyksellisen korkealla. Lohikoski alleviivaa, että vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka ei halunnut ennen vaaleja sitoutua velkajarruun, joka johtaa jopa 8-11 miljardin euron leikkauksiin Orpon hallituksen valtavien leikkausten päälle.

Lohikosken mielestä oikeiston ajama velkajarru on keino lukita yhteiskunta sen omiin, jo epäonnistuneiksi osoittautuneisiin ratkaisuihin.

– Oikeiston talouslinja on aiheuttanut miljardien eurojen veromenetykset, kun suurituloisten ja työnantajien verotusta on kevennetty. Tällainen talouspolitiikka ei palvele enemmistöä, ja sitä pitää muuttaa. Asetun ehdolle, jotta tälle kehitykselle olisi vasemmistolainen vaihtoehto.

– Vanhushoiva, terveydenhuolto, päivähoito, peruskoulu sekä maksuton toisen asteen ja korkea-asteen koulutus  ovat sellaisia mistä meitä maailmallakin arvostetaan. Niitä ei pidä murentaa, kuten tämä hallitus on tehnyt. Seuraavalle eduskunnalle jää paljon korjattavaa, Lohikoski sanoo.