– Vaikuttaa siltä, että hallituksen tavoitteena on rapauttaa kotoutumisen palvelut ja syyttää kotoutumisen epäonnistumisesta yksilöä. Tämä resepti toimii, jos tavoitteena on lisätä yhteiskunnallisia ongelmia ja rasistisia asenteita, Lohikoski sanoo.
Kotoutumislain uudistus on saanut kovaa kritiikkiä lausuntokierroksella vapaan sivistystyön kentältä. Kansanopistot, kansalaisopistot ja kesäyliopistot ovat usein paikanneet sellaisia opetustarpeita, joita työvoimapalveluista ei olla voitu kattaa. Opiskelijoilla voi olla puutteita koulutuksessa tai he voivat olla jopa luku- ja kirjoitustaidottomia.
Hallituksen tavoitteena on rapauttaa kotoutumisen palvelut ja syyttää kotoutumisen epäonnistumisesta yksilöä.
– Kuntien niskaan ollaan sysäämässä jälleen yksi palvelukokonaisuus samalla, kun hallitus on runnonut kuntien rahoitusta leikkauksilla toisensa perään. Toimivaa osuutta järjestelmästä ollaan tuhoamassa ja samalla avataan ovi merkittäville uusille leikkauksille ja irtisanomisille vapaan sivistystyön kentällä.
Lohikosken mukaan kotoutumiskoulutuksen järjestämisvastuu ja sen rahoitus on kokonaisuudessaan siirrettävä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Tällä siirrolla koulutuksen laatu pystyttäisiin takaamaan nykyistä paremmin. Lisäksi aikaa vievästä kilpailutuksesta pitää luopua.
– Kotoutumiskoulutus ei ole pelkkä työllisyystoimi, vaan keskeinen osa koulutuspolitiikkaa, Lohikoski sanoo.