– Oikeistohallitus ei leikkaa kotimaisesta elokuvasta tietämättömyyden vuoksi. Päinvastoin: hallitus tietää täsmälleen, että leikkaukset lisäävät työttömyyttä ja romahduttavat kotimaisen elokuvatuotannon. Se tekee päätöksensä silti. Tämä on täysin harkittu valinta: kulttuuriala halutaan ajaa alas. Sitä en tiedä, miksi suomalaiset tarinat halutaan hiljentää, Lohikoski sanoo.
Leikkaukset tulevat kohdistumaan Lohikosken arvion mukaan juuri pieniin suomalaisiin tuotantoyhtiöihin, jotka työllistävät satoja alan ammattilaisia. Kotimainen elokuva palauttaa tuotantotuen valtiolle verotuloina, usein jopa kaksinkertaisena. Tuotantotukea kalliimmaksi tulee ajaa elokuva-alan tekijät työttömiksi.
Kulttuuriala halutaan ajaa alas. Sitä en tiedä, miksi suomalaiset tarinat halutaan hiljentää.
– Suomalainen yleisö rakastaa kotimaista elokuvatuotantoa myös lukujen valossa, sillä kotimainen katsojaosuus on Euroopan kärkeä. Päätökset ovat herättäneet raivoa myös alan ulkopuolella, mutta hallitusta ei näytä hetkauttavan enää mikään kansan huoli.
– Tuotantoyhtiöiden lisäksi myös elokuvateattereita tulee menemään konkurssiin. Tänään voi yrittäjänpäivän ”kunniaksi” todeta, että leikkauksilla yrittäjäpuolue kokoomus ajaa pienet suomalaiset tuotantoyhtiöt nurin. Tämä on tietoinen valinta murentaa kotimaista kulttuuria, tarinankerrontaa sekä työpaikkoja, Lohikoski toteaa.