– Tämä on kuin suoraan Donald Trumpin käsikirjasta: Trump haluaa lakkauttaa opetusministeriön, ja nyt perussuomalaiset kopioivat idean Suomessa. Kyse on tavattoman lyhytnäköisestä peliliikkeestä, Lohikoski sanoo.
Hänen mukaansa viraston lakkauttamisesta syntyvät säästöt olisivat mitättömiä, sillä valtakunnallista ohjausta ja tukea vaativat tehtävät jäisivät joka tapauksessa jonkun muun hoidettavaksi. Purran mallissa ne siirtyisivät opetus- ja kulttuuriministeriölle.
– Käytännössä se tarkoittaisi, että opetussuunnitelmien perusteet kirjoitettaisiin poliittisen ohjauksen alla. Nykyjärjestelmässä ne tehdään opetusalan asiantuntijoiden ja ammattilaisten johdolla riippumattomassa virastossa. Muutos olisi merkittävä ja vaarallinen, Lohikoski varoittaa.
Perussuomalaiset väittävät vastustavansa koulutuksen politisoimista. Todellisuudessa he haluavat politisoida sen itse.
Lohikosken mukaan opetussuunnitelmien sisällöt on haluttu pitää poliitikkojen ulottumattomissa syystä: se turvaa alueellisen tasa-arvon, opettajien autonomian ja koko koulujärjestelmän luotettavuuden.
– Perussuomalaiset väittävät vastustavansa koulutuksen politisoimista. Todellisuudessa he haluavat politisoida sen itse, Lohikoski sanoo.
Hän muistuttaa, että Opetushallitus tekee arvokasta työtä koulutuksen kehittämisessä ja tukemisessa.
– Opetushallituksen lakkauttamiskeskustelulla perussuomalaiset yrittävät peittää omat rumat koulutusleikkauksensa – sekä aiemmat, jotka he ovat jo hyväksyneet, että uudet, joita he nyt ajavat, Lohikoski sanoo.