– Olen ihmetellyt pääministeri Orpo viime viikkoista TV-tentin väitettä siitä, että ”työnteko kannattaa aina”, vaikka hallitus on poistanut suojaosat. Näinhän se ei ole!
Lohikoski painottaa, että kokonaisuuden kannalta kriittinen palanen on viimesijainen toimeentulotuki. Kun asumistukea on leikattu, viimesijaisesta toimeentulotuesta on tullut välttämätön monelle, esimerkiksi yksinhuoltajalle. Siksi pelkkä työttömyysturvan ja palkan vertailu ei riitä.
Suomessa suurin työnteon este on tällä hetkellä oikeistohallitus.
Leikkaukset osuvat siis erityisesti niihin ryhmiin, jotka jo ennestään kamppailevat heikommassa asemassa: nuoriin, osatyökykyisiin, pitkäaikaistyöttömiin ja yksinhuoltajiin. Erityisesti lapsiperheet kärsivät leikkauspolitiikasta.
– Hallitus tekee tietoisesti eriarvoistavaa politiikkaa, jonka myötä Suomessa on jo yli 137 000 köyhyydessä elävää lasta. Erittäin moni näistä lapsista elää pienituloisessa yksinhuoltaperheessä, jossa vanhempi saattaa olla joko työtön tai pätkätyökierteessä.
Kun toimeentulotuen suojaosa poistui helmikuussa 2026, pienimuotoiselta työnteolta putosi lopullisesti taloudellinen pohja. Palkka leikkautuu toimeentulotukea saavilta siis täysimääräisesti.
– Suojaosien palauttaminen vähentäisi yksiselitteisesti lisääntyvää ja syvenevää köyhyyttä. Suomessa suurin työnteon este on tällä hetkellä oikeistohallitus, Lohikoski sanoo.