Ta­pah­tu­mat

Ministerien kevätkiertue – tule keskustelemaan, me kuuntelemme!

Kevään 2020 aikana me vasemmistoliiton ministerit kierrämme kaikki Suomen maakunnat. Olemme sinulla töissä ja nyt on aika keskustella, miten meillä on mennyt! Toivomme, että tulet tapaamaan meitä ja kertomaan, mitä voimme tehdä, jotta sinun arjestasi tulee parempaa.

Hallituksen onnistuminen mitataan sillä, muuttuuko ihmisten arki valoisammaksi meidän päätöstemme seurauksena. Olemme sitoutuneet tekemään työtä, jotta tulevaisuus olisi parempi #kaikille, ei harvoille. Nyt haluamme kuulla, miten voimme tehdä työmme parhaalla mahdollisella tavalla.

Olemme saaneet hallituksessa lyhyessä ajassa aikaan jo monta tuntuvaa parannusta suomalaisten elämään. Pieniä eläkkeitä ja perusturvaa on korotettu, epäoikeudenmukainen aktiivimalli poistui ja jokaisella lapsella on elokuusta lähtien taas yhtäläinen oikeus varhaiskasvatukseen. Nyt on hyvä hetki kysyä, missä olemme onnistuneet ja mistä löytyy vielä parannettavaa.

Tervetuloa keskustelemaan kanssamme ja kertomaan, mitä toiveita sinulla on työllemme oikeudenmukaisen Suomen puolesta!

Terveisin
Li ja Aino-Kaisa


Tarkka tieto vierailuiden ajoista ja paikoista päivitetään tänne.

Periaateohjelmakiertue

Poliittinen asiantuntija Minja Koskela kiertää keskustelemassa periaateohjelmaprosessista. Tervetuloa mukaan!

13.2. Tampere
22.2. Rovaniemi
27.2. Lahti
5.3. Helsinki
7.3. Savonlinna
14.3. Raisio
24.3. Jyväskylä
8.4. Oulu
22.4. Helsinki

Tutustu tarkemmin periaateohjelmaprosessiin täällä.

Vasemmistoliitto 30 vuotta

16.5.2020

Keväällä 2020 on aika juhlia! Vasemmistoliitto täyttää 30 vuotta ja Yrjö Sirolan Säätiö täyttää 75 vuotta.

Juhlimme yhdessä lauantaina 16. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalolla juhlaseminaarin ja iltatilaisuuden merkeissä.

Lisätietoja päivän kulusta on luvassa lähempänä juhlapäivää. Toivomme lämpimästi, että tulet kanssamme juhlimaan. Hyvät bileet kuuluvat kaikille, ei harvoille!