Kansanedustaja ja vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo iloitsee saavutuksesta.
– Tämä on valtavan tärkeä voitto demokratialle, kansalaisaloitteen tekijöille ja kaikille, jotka puolustavat perustarpeita yhteisenä omaisuutena. Sähköverkkojen ja Caruna-kauppojen myötä tehtyä virhettä ei saa enää koskaan toistaa, Honkasalo sanoo.
Sähköverkkojen ja Caruna-kauppojen myötä tehtyä virhettä ei saa enää koskaan toistaa.
Laki on menossa läpi ilman porsaanreikiä, sillä kunta ei voi enää myydä vesilaitostensa omistusta edes osittain. Alun perin hallituksen lakiluonnoksessa olisi sallittu vesilaitosten osittainen yksityistäminen jopa 49,9 %:iin saakka.
Lausuntokierroksen ja laajan julkisen paineen myötä pykälä muutettiin: jatkossa vesihuolto pysyy kokonaan julkisessa tai asiakasomisteisessa omistuksessa.
– Kun nostimme ongelman esiin eduskunnassa, meille sanottiin, ettemme ymmärrä asiaa. Hallitus kuitenkin ymmärsi lopulta itse korjata esityksen kansalaisaloitteen hengen ja tarkoituksen mukaiseksi.
– Valitettavasti tämä ei ole ainut kerta, kun hallitus on suhtautunut väheksyvästi ja ylimielisesti saamaansa kritiikkiin. Tällä kertaa hallitus kuitenkin ymmärsi korjata virheensä, Honkasalo sanoo.