Joukkoliikenteen hinnat Helsingissä ovat nousseet viime vuosina paljon. Helsinkiläisten eniten käyttämällä AB-vyöhykkeellä nousua on ollut jopa 55–75 % HSL:n toiminta-aikana vuodesta 2010.
Kehitys on huolestuttava, sillä se lisää eriarvoisuutta, vaikeuttaa arkea ja heikentää ilmastotavoitteiden saavuttamista.
HSL:n liput maksavat jo nyt liikaa, mutta suunnitteilla on lisää korotuksia. Kolmen vuoden kuluttua Helsingissä joukkoliikenteen AB-kertalippu voi maksaa jopa 3,85 euroa ja AB-kuukausilipun hinta voisi olla käsittämättömät 90 euroa. Vielä ennen pandemiaa vuonna 2019 vastaavat liput kustansivat 2,80 euroa ja 59,70 euroa.
Ei riitä, että suunnitellut korotukset lipunhintoihin perutaan: vaadimme lippujen hintojen laskua.
Vetoomus
Hyvä HSL:n johto ja omistajakunnat,
Me allekirjoittaneet vaadimme, että joukkoliikenteen lippujen hintoja Helsingissä lasketaan.
Joukkoliikenteen tulee olla saavutettavaa kaikille, myös pienituloisille. Helsingissä näin ei tällä hetkellä ole: HSL:n lippujen hintoja on nostettu viime aikoina lähes vuosittain, ja jälleen suunnitteilla on kohtuuttoman suuria korotuksia – ensi vuodelle jopa 6,4 %.
Suunta on väärä: liian kalliit liput vähentävät joukkoliikenteen matkustajamääriä, lisäten kaupunkilaisten eriarvoisuutta sekä edelleen painetta hintojen nostamiselle. Sen sijaan hyvin järjestetty ja edullinen joukkoliikenne takaa kaikille tasa-arvoisen mahdollisuuden liikkua töihin, kouluun ja vapaa-ajan viettoon Helsingin seudulla.
Kaupunkilaisia tulee kannustaa valitsemaan joukkoliikenne ensisijaisena kulkumuotona myös myönteisten ympäristövaikutusten vuoksi. Helsingissä valtaosa hiilipäästöistä on liikenteen päästöjä, eikä ilmastotavoitteisiin päästä ilman yksityisautoilun vähentämistä.
Vaadimme, että kaikille saavutettava joukkoliikenne ja ilmastotavoitteet asetetaan päätöksenteossa etusijalle. HSL:n ja omistajakuntien on ratkottava hintojen korotuspaineet, jotta julkinen liikenne olisi nimensä mukaisesti julkista – kaikille.
Vetoomus on nyt luovutettu, ja työ hintojen laskemiseksi jatkuu. Kiitos allekirjoituksista!