Vuosi sitten eduskuntavaalien jälkeisissä vappupuheissa saatoimme iloita Vasemmistoliiton menestyksestä ja katsoimme toiveikkaina tuleviin hallitusneuvotteluihin. Keskeinen tavoitteemme – oikeudenmukainen Suomi kaikille, ei harvoille – oli ja on edelleen kaiken poliittisen toimintamme sydänlankana. Hallitusohjelmaan saimme useita tasa-arvoa ja toimeentuloa vahvistavia kirjauksia, eikä vaalilupaukset ole jääneet puheiden tasolle, vaan esimerkiksi työttömiä kyykyttänyt aktiivimalli haudattiin ja jokaisen lapsen oikeus varhaiskasvatukseen palautettiin. Sote-, sotu- ja koulutusuudistukset valmistellaan ihminen keskiössä ja vahvassa vasemmistolaisessa ohjauksessa. Tällä varmistetaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen.
Vaikka nyt vietämme vuosikymmenen ensimmäistä vappua poikkeuksellisissa olosuhteissa, ei vasemmistolainen aate tai työväen juhlan merkitys ole haalistunut tai kadonnut mihinkään. Päinvastoin, tämäkin aika on osoittanut työväenliikkeen merkityksen haasteista selviämisessä. Viesti on ollut selkeä, me pidämme huolta kaikista heikoimmassa asemassa olevista ja ketään ei jätetä yksin. Solidaarisuus ja toisista välittäminen näkyy ihmisten käyttäytymisessä. Suosituksia noudatetaan ja lähimmäisiä autetaan.
Koronan aiheuttamassa kriisissä niin kuin kriiseissä yleensäkin on kuitenkin myös mahdollisuus muutokseen ja arvojen uudelleen punnitsemiseen koko yhteiskunnan tasolla. Voisiko esimerkiksi oikeiston kapean talousajattelun nyt vihdoinkin kunnolla haastaa?
Toisaalta kriisi on niin henkilökohtaisessa elämässä kuin yhteiskunnan tasollakin monesti sellainen, mikä pistää elämänarvot uusiksi ja pakottaa pysähtymään. Tutkijat ovat osoittaneet, että talouskriisit ovat yhteiskunnallisen muutoksen kannalta merkittäviä. Tuoreessa kirjassa nimeltä ”Tasa-arvopolitiikan suunnanmuutoksia – talouskriisistä tasa-arvon kriiseihin” tutkijat osoittavat, että talouskriisit nostavat esiin uusia poliittisia ideoita, kiihdyttävät jo meneillään olevia prosesseja ja tuovat politiikkaan myös uusia kysymyksiä ja keinoja.
Mitkä ovat nyt meneillään olevan hyvin poikkeuksellisen kriisin vaikutukset paitsi talouteen myös laajemminkin yhteiskuntaan ja asenteisiin, on vielä suuremmaksi osaksi auki. Kuitenkin voidaan jo nähdä, että kriisi on tehnyt entistä näkyvämmäksi jo olemassa olleet jaot. Ihmiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa toimeentulon varmuuden, arjen sujuvuuden ja avunsaannin kannalta. Perheissä, joissa ongelmat ovat kasautuneet jo ennen kriisiä, tilanne on erityisen vaikea.
Vaikea tilanne on myös monelle yksinasuvalle, jos omassa elämässä on paljon ongelmia ja kriisi pakottaa neljän seinän sisälle. Kaikilla ei ole myöskään samanlaisia mahdollisuuksia käyttää etäyhteyksien suomia mahdollisuuksia pitää yhteyttä lähimmäisiin tai saada muunlaista keskusteluapua.
Kriisi tekee näkyväksi myös työelämän jaot. Etätyö on pääsääntöisesti keskiluokan etuoikeus ja raskasta vuorotyötä esimerkiksi kaupan alalla ja siivoojina tekevät kokevat niin normaali- kuin poikkeusoloissakin enemmän vaikeuksia yhdistää perhe ja työelämä. Naisvaltainen, julkinen sektori kamppailee kriisin etulinjassa niin sosiaali- ja terveysalalla kuin varhaiskasvatuksessa.
Kansalaispalautteesta ja julkisuudessa käytetyistä puheenvuoroista voi päätellä, että naiset kantavat myös suuremman vastuun lasten etäopetuksesta, kouluruuan korvaamisesta ja kaikesta siitä valtavasta huolesta, mikä poikkeusaikaan ja lasten sopeutumiseen liittyy. Erityisen vaikeassa asemassa ovat nytkin yksinhuoltajat, joista valtaosa on naisia. Erityisen vaikeassa asemassa ovat myös yksinäiset ja pienituloiset vanhukset, joista heistäkin valtaosa on naisia.
Tämä kriisi on tehnyt selväksi, kuinka nopeasti kaikki voi muuttua. On hyvin inhimillistä, että tämä on myös monelle hyvin ahdistavaa ja pelottavaa. Koronan aiheuttamassa kriisissä niin kuin kriiseissä yleensäkin on kuitenkin myös mahdollisuus muutokseen ja arvojen uudelleen punnitsemiseen koko yhteiskunnan tasolla. Voisiko esimerkiksi oikeiston kapean talousajattelun nyt vihdoinkin kunnolla haastaa? Sen sijaan, että mittaamme jatkuvasti tehokkuutta ja kilpailukykyä tunnustaisimme kunnolla, että myös naisvaltaisen julkisen sektorin tekemä työ on taloudellisesti arvokasta. Ylimielisen yksilöpuheen sijasta näkisimme, että olemme kaikki myös normaalioloissa riippuvaisia toisistamme ja hyvinvointivaltion tarjoamista palveluista varhaiskasvatuksesta vanhushoivaan saakka.
Hyvin erinäköinen on myös maailma koronakriisin jälkeen. Ei ole siis paluuta vanhaan. Maailma on pandemian myötä muuttunut lopullisesti ja tästä kaikesta pitääkin ottaa oppia.
Vain aika näyttää, mihin kriisin vaikutukset meidät vievät. Tänä vappuna haluan kuitenkin uskoa, että vasemmiston perinteinen viesti solidaarisuudesta ja tasa-arvosta voittaa.
