– Vasemmistoliiton mielestä päätöksenteon on vastattava työelämän ja yhteiskunnan muutokseen eikä katseltava taaksepäin menneeseen maailmaan, niin kuin Orpon ja Purran hallitus tekee, vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskela sanoo.
Koskela korostaa, että parempi työelämä rakentuu osaamisen, hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden varaan – ei leikkauksilla tai palkkojen polkemisella.
– Hallitus toimii työmarkkinoilla kuin humalainen snägärillä – se haastaa riitaa, vaikka kukaan ei haluaisi tapella. Työelämässä ja työmarkkinoilla on käynnissä iso muutos, johon vastataan parhaiten yhteistuumiin, ei polttamalla kaikkia siltoja. Lakkokevät on kuumenemassa, ja vastuun siitä kantaa hallitus rähinäpolitiikallaan, Koskela sanoo.
”Lakkokevät on kuumenemassa, ja vastuun siitä kantaa hallitus rähinäpolitiikallaan.”
Vasemmistoliiton mielestä työelämän muutos ei mene pois sulkemalla siltä silmät ja korvat. Sen sijaan muutoksen tarjoamiin mahdollisuuksiin on syytä tarttua ennakkoluulottomasti.
– On hallitukselta menneen maailman ajattelua jäädä kiinni siihen, että kaikkien tulee työllistyä kokoaikaisesti. Elämäntilanteet vaihtelevat ja työelämä ei ole enää on–off, vaan tarpeet osa-aikaiselle työllistymiselle lisääntyvät. Siksi myös sosiaaliturvan tulee joustaa. Vasemmistoliitto palauttaisi hallituksen leikkaamat työllisyysturvan ja asumistuen suojaosat, Koskela sanoo.
”Vasemmistoliitto palauttaisi hallituksen leikkaamat työllisyysturvan ja asumistuen suojaosat.”
Tärkeässä roolissa on myös elinikäinen oppiminen. Hallitus on käsittämättömästi kaventamassa aikuisiän kouluttautumismahdollisuuksia poistamalla aikuiskoulutustuen. Vasemmistoliiton mielestä elinikäinen oppiminen on nykytilanteessa tärkeämpää kuin koskaan. Minja Koskela lupaa palauttaa aikuiskoulutustuen, kun vasemmistoliitto seuraavan kerran pääsee asiasta päättämään.
Lisäksi kiihtyvä kaupungistuminen haastaa työ- ja asumispolitiikan niin kasvukeskuksissa kuin harvaan asutuilla seuduilla.
”Hallituksen päätös vetää töpseli seinästä sosiaaliselta asuntotuotannolta on järjetön.”
– Pienipalkkaisella ei ole kohta enää varaa asua pääkaupunkiseudulla, mikä heikentää työvoiman liikkuvuutta. Hallituksen päätös vetää töpseli seinästä sosiaaliselta asuntotuotannolta on tästäkin näkökulmasta järjetön, Koskela sanoo.
Vasemmistoliitto panostaisi vahvasti kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon, jotta työvoiman liikkuvuudelta poistetaan esteitä ja asumisen kustannukset saataisiin pidettyä kohtuullisina. Julkisen asuntotuotannon käynnissä pitäminen olisi myös vahva elvytystoimi ongelmissa kamppailevalle rakennusalalle.
Tutustu linjapaperiimme: