Kestävyysvajetta lujemmin Suomea kalvaa tulevaisuusvaje, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tulevaisuuden elinkeinopolitiikkaa käsittelevässä esseessään.
Eduskuntavaalien lähestyessä keskustelu politiikan suunnasta kärjistyy. Me päättäjät haemme virheitä toistemme sanomisista samalla kun vakuutamme omaa erinomaisuuttamme. Politiikoilta peräänkuulutetaan visioita ja tulevaisuuteen suuntautuvia avauksia, mutta syvällisemmälle yhteiskunnalliselle keskustelulle jää liian vähän aikaa ja tilaa. Yritän omalta osaltani korjata tilannetta kirjoittamalla tämän esseen ja sanoa asioita, joita ei mahdu mukaan vaaliohjelmaan. Toivon, että se herättää keskustelua Suomen ja maailman tulevaisuuden suunnasta.
”Kestävyysvajeen ratkaiseminen ei riitä, jos emme pysty uudistamaan yhteiskuntaamme tulevaisuuden kanssa yhteensopivaksi. Jos emme uskalla tehdä rohkeita tulevaisuuteen katsovia päätöksiä, jäämme tulevaisuusvajeen vangeiksi.”
Kuin käsikirjoitettuna julkaistiin tälläkin kertaa valtiovarainministeriön madonluvut juuri ennen eduskuntavaaleja. Eriarvoisuutta, köyhyyttä ja ilmastonmuutosta ei VM:n virkamiesten raportissa juurikaan käsitelty, ja raportti ehdottaa käytännössä jatkoa nykyiselle, asteittaisen rapistumisen linjalle, jossa hyvinvointipalveluita on pakko purkaa. Me pystymme parempaan. Kestävyysvajeen ratkaiseminenkaan ei nimittäin riitä, jos emme pysty uudistamaan yhteiskuntaamme tulevaisuuden kanssa yhteensopivaksi. Jos emme uskalla tehdä rohkeita tulevaisuuteen katsovia päätöksiä, jäämme tulevaisuusvajeen vangeiksi.
Olen kirjoittanut tämän esseen ministeriöiden kansliapäälliköiden tulevaisuuspuheenvuorojen innoittamana. Sen keskiössä on uuden ajan elinkeinopolitiikka ja sen kautta synnytettävä uusi työ. Pyydän kaikki suomalaiset mukaan yhdessä ratkaisemaan niitä isoja rakenteellisia ongelmia, joita Suomi kohtaa. Vasemmistoliitto on jo vastannut haasteeseen kaikille avoimilla #SinäPäätät-tilaisuuksilla, joiden pohjalta teimme vaaliohjelmamme. Julkaisemme myöhemmin teesejä yrittäjyydestä ja muita tulevaisuusavauksia saamamme kansalais- ja asiantuntijapalautteen perusteella.
Haluan olla mukana rakentamassa kunnianhimoista ja tasa-arvoista Suomea.
Haluan, että olemme edelläkävijöitä ilmastonsuojelussa ja digitalisaation hyödyntämisessä.
Haluan, että yhdessä äänestämme eriarvoisuuden historiaan.
Tule mukaan! #SinäPäätät
LI ANDERSSON
Hitaasta rapistumisesta yhteiseen kasvuun – työ, talous ja elinkeinot tulevaisuudessa
Jokainen uusi hallitus pyrkii siihen, että Suomen taloudella menee hyvin ja syntyy uusia työpaikkoja.
Käytännössä näihin tavoitteisiin on pyritty esimerkiksi erilaisilla yritys-, investointi- ja innovaatiotuilla sekä verotus- ja työmarkkinauudistuksilla. Nämä 1900-luvun keinot on päivitettävä 2020-luvulle tultaessa.
Kilpailukykysopimus on hyvä esimerkki menneen maailman työmarkkinaratkaisusta. Työajan mekaaninen pidentäminen kuudella minuutilla päivässä on pikemminkin työn tuottavuutta heikentävä kuin parantava uudistus.
Ilmastonmuutoksen hillinnän pitää luoda raamit kaikelle elinkeinopolitiikalle paljon nykyistä selkeämmin. Kuluneen vaalikauden aikana ympäristölle haitallisia yritystukia on lisätty niiden karsimisen sijaan.
Taloudesta on tullut osaamistalous, jonka on sopeuduttava ympäristön asettamiin reunaehtoihin. Sen myötä aiemmat teollisen yhteiskunnan keinot eivät enää luo samalla tavalla hyvinvointia ja työpaikkoja kuin aiemmin. Vanhojen keinojen sijaan tarvitaan vielä suurempaa osaamisen ja tuottavuuden harppausta ja kestämättömän taloudellisen toiminnan uudelleenjärjestämistä kestävällä tavalla.
Mikäli myös tulevaisuudessa haluamme hyvinvointimme perustuvan työhön, on yhteiskunnan rakenteita muutettava sopimaan osaamiseen perustuvaan ja ympäristön kantokyvyn huomioivaan työhön.
Nykyinen elinkeinopolitiikka ei toimi kolmesta syystä.
- Teollisen ajan keinoilla kuten vanhentuneilla työvoimapalveluilla, jotka eivät lisää osaamista tai vanhanaikaisilla yritystuilla ei enää saavuteta merkittävää talouskasvua.
- Syntynyt tuottavuuden kasvu ei tarkoita uusia hyviä työpaikkoja, hyvinvoinnin lisääntymistä tai parempia palkkoja vaan suurempia voittoja osakkeenomistajille.
- Nykyiset yritystuet eivät uudista elinkeinorakennetta. Laajasti tarkasteltuna nykyinen yritystukijärjestelmä ei uudista elinkeinorakennetta. Investointien sijaan voitot tuloutetaan ennätysosingoiksi.
Ei siis ihme, että katsoessamme koko suomalaista yhteiskuntaa yhden toimialan sijaan, elinkeinorakenteemme on lähes pysähdystilassa.
Suomalaisen elinkeinorakenteen uudistumisen ja työn tuottavuuden näkökulmasta viime vuosien leikkaukset korkeakoulujen, tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoitukseen ovat olleet erittäin haitallisia. Suomesta on historiallisesti muutettu muun muassa Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin työn ja toimeentulon perässä, Suomen ollessa jäljessä teollistumiskehityksestä. Tänä päivänä muuttoliikkeeseen johtavat muun muassa tiedekielteisyys ja koulutusleikkaukset. Tutkijoiden aivovuodosta on tullut merkittävä ilmiö, joka on kiihtynyt viime vuosina. Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, joissa tutkijoiden määrä on viime vuosina vähentynyt. Vuonna 2016 muuttotappio Suomesta oli 300 tutkijakoulutuksen saanutta ja vuosina 2005-2016 tutkijakoulutettujen nettomuutto Suomesta oli 900 henkilöä. Samalla kun niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten tutkijoiden poismuutto Suomesta on kiihtynyt erityisesti vuoden 2013 jälkeen, on myös ulkomaalaisten tulomuutto laskenut.
Yritystukijärjestelmään sen sijaan ei ole kohdistunut leikkauksia, vaikka työ- ja elinkeinoministeriö on raportissaan arvioinut, että nykyinen yritystukijärjestelmä ei tue pitkän aikavälin tuottavuutta ja siten talouskasvua optimaalisesti. Valtio jakaa joka vuosi verohelpotuksina ja suorina tukina suuruusluokassa 7 prosenttia budjetistaan, eli neljä miljardia euroa, erilaisiin yritystukiin. Näistä yli kolme miljardia euroa estävät arvioiden mukaan yritysten uudistumista.
”Miksi odottaa 11 vuotta asiassa, jonka jokainen yritysjohtaja tietää olevan välttämätön tulevaisuuden menestykselle?”
Osa tuista kuten asuntotuotantoon ja työllistämiseen osoitetut tuet ovat perusteltuja sosiaalisista syistä, mutta merkittävä osa kolmen miljardin potista ovat kaiken lisäksi ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa, eli sotivat elinkeinorakenteen ekologista uudistumista vastaan. Työ- ja elinkeinoministeriön omankin selvityksen mukaan vain 11 prosenttia valtion jakamista yritystuista on hyödyllisiä talouden uusiutumisen näkökulmasta.
Nykyhallituksella on joitain oikeansuuntaisia tavoitteita esimerkiksi ilmiöpohjaisesta budjetoinnista. Näiden tavoitteiden kunnianhimon taso on riittämätön. Esimerkkinä voidaan mainita Suomen tavoite nostaa TKI-investointien taso neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 ja kohdentaa niitä taloutta uudistavalla tavalla. Miksi odottaa 11 vuotta asiassa, jonka jokainen yritysjohtaja tietää olevan välttämätön tulevaisuuden menestykselle? Ja miksei asettaa tavoitteeksi suoraan siirtymistä maailman kärkeen linjaamalla tavoitteeksi viisi prosenttia bruttokansantuotteesta?
Toinen näkökulma yritystukiin on, miten sellaisia ylipäätänsä voidaan jakaa voittoa tekeville yrityksille, jos ei samalla saavuteta jotain laajempaa yhteiskunnallista tarkoitusta. Yritystuilla siis liian usein kasvatetaan nykyisiä yrityksiä tai turvataan niiden mahdollisuus tuleviin voittoihin ilman riskin kantamista, investointeja, tutkimusta ja tuotekehitystä ja siten aitoa elinkeinojen uusiutumista.
Meidän on löydettävä uusia malleja, joiden avulla Suomen kansantalous ja elinkeinoelämä uudistuu ja tuottaa ratkaisuja aikamme suuriin haasteisiin. Valtion ei pidä tukea yrityksiä vain yritysten tukemisen vuoksi. Sen sijaan yritystukijärjestelmän painopistettä pitää siirtää asteittain yrityssektorin pitkän aikavälin tuottavuutta edistävään suuntaan. Pitkän aikavälin tuottavuutta edistäviä tukia ovat tuet, jotka kannustavat yrityksiä kehittämään uutta osaamista ja ottamaan käyttöön edistyksellisempiä tuotantotapoja ja -välineitä. Lisäksi pitkän aikavälin tuottavuutta edistävät tuet, jotka suoraan ohjaavat ihmisiä kouluttautumaan, ja tuet, jotka ehkäisevät nuorten syrjäytymistä.
Reunaehdot tulevaisuuden elinkeinoille
Tulen aina muistamaan parin vuoden takaisen vierailun Lappeenrannan LUT-yliopistoon. Keskustellessa ilmastonmuutoksen torjunnasta tieteentekijät totesivat minulle, että ongelma ei ole teknologia, vaan poliitikkojen visioiden ja mielikuvituksen puute. Niitä visioita Suomi tarvitsee.
Ilmastonmuutos ja digitalisaatio asettavat reunaehdot elinkeinon harjoittamiselle tulevaisuudessa. 2020-luvun uudistavan elinkeinopolitiikan on pystyttävä luomaan investointeja nämä reunaehdot huomioon ottaen ja niitä hyödyntäen.
Digitalisaatio on jo muuttanut monen yrityksen ja toimialan toimintaa ja liiketoimintamalleja läpikotaisin. Kansantaloudet muuttuvat hitaammin, mutta elinkeinoelämän ja arvontuotannon muutokset digitaalisessa taloudessa heijastavat koko yhteiskunnan muutosta. Mainio esimerkki tästä on, että kymmenen vuotta sitten maailman arvokkaimmat yritykset olivat Exxon ja General Electric kun ne tänä päivänä ovat Apple ja Google. Ainoa maailman viidestä arvokkaimmasta yrityksestä, joka on säilyttänyt asemansa viimeiset 10 vuotta on Microsoft, muut ovat uudet tulokkaat Apple, Google, Amazon ja Facebook.
”Voidaan puhua koko yhteiskunnan ekologisesta jälleenrakentamisesta.”
Ilmastonmuutos ja planeetan kestävissä rajoissa pysyminen on elinehto tulevaisuuden elinkeinopolitiikalle ja ihmiselämälle ylipäänsä. IPCC:n vuonna 2018 julkaistun raportin mukaan meillä 12 vuotta aikaa muuttaa järjestelmämme niin, että voimme pysyä 1,5 asteen lämpötilan nousussa. Ilmastonmuutoksen hillintä, luonnonvarojen kestämättömän käytön lopettaminen sekä luonnon monimuotoisuuden ja sen myötä lukuisten hauraiden ekosysteemien suojelu asettavat tuotannolle rajat. Maapallon ja luonnon kestokyvyn rajat ovat moniulotteisempi kysymys kuin lämpötilan nousu, ekosysteemien tasapainon järkyttäminen voi aiheuttaa suuria ongelmia myös sisävesistöille ja valtamerille. Isossa kuvassa ei riitä, että muutetaan energiantuotantoa vaan myös ruoantuotannon, liikenteen ja rakentamisen on muututtava. Tämä vaikuttaa suoraan monien nykyisten tuotantolaitosten ja yleisesti infrastruktuurin käyttökelpoisuuteen. Voidaan puhua koko yhteiskunnan ekologisesta jälleenrakentamisesta.
Nämä ovat niin perustavanlaatuisia reunaehtoja, että minkä tahansa onnistuneen elinkeinopolitiikan tulee keskittyä luomaan investointeja ja infrastruktuureja kymmeniksi vuosiksi erityisesti näiden ympärille. Tulevaisuuden menestys ja arvonluonti on kiinni siitä, miten nopeasti reunaehdot sisäistetään.
Vanhojen rakenteiden ylläpitäminen muuttuvassa maailmassa tuottaa jännitteitä
Suomessa on lähes kymmenen enemmän tai vähemmän kriisitäyteisen vuoden jälkeen eletty nousukautta viimeisen parin vuoden aikana. Kun kovin kasvu näyttää hiipuvan on oivallinen hetki miettiä tulevaa. Miten huomioimme ilmastonmuutoksen ja digitalisaation asettamat reunaehdot? Missä haluamme olla seuraavan kymmenen vuoden päästä? Ja missä olemme, jos emme kehitä uusia yhteiskunnallisia ratkaisuja maapallon kestokyvyn ja ihmisten hyvinvoinnin ja tasa-arvon turvaamiseksi sekä rahoituspohjaksi niille?
”Hidas kasvu yhdistettynä eriarvoisuuteen tuottaa yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka saavat valtavan määrän ihmisiä menettämään uskonsa poliittiseen järjestelmään ja tulevaisuuteen.”
Nykyinen yhteiskunta- ja talousjärjestelmä oireilee. Ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatteita ja demokratiaa haastetaan eri suunnista.
Suomen ja Euroopan tulee ottaa paljon merkittävämpi rooli tilanteessa, jossa liberaalien demokratioiden näkemys yhteiskunnallisesta edistyksestä kohtaa voimapolitiikkaan nojautuvaa suurvalta-ajattelua ja autoritaariseen johtoon perustuvien valtioiden kasvavan roolin maailmassa. Brexit, Trump ja Kiinan kasvava globaali vaikutusvalta ovat merkkejä siitä, että liberaalien demokratioiden vaihtoehdoksi on muodostumassa demokratian hälventyminen markkinaehtoisuuden takia, tai autoritaarinen kapitalismi. Esimerkkinä viimeisimmästä voidaan pitää Brasilian presidentti Bolsonaroa.
Kerratakseni, talouspolitiikka epäonnistuu ainakin kolmella tavalla. Ensinnäkin, pitkän aikavälin merkittävä kasvu ei näytä mahdolliselta. Toiseksi, hidas kasvu yhdistettynä eriarvoisuuteen tuottaa yhteiskunnallisia jännitteitä, jotka saavat valtavan määrän ihmisiä menettämään uskonsa poliittiseen järjestelmään ja tulevaisuuteen. Tämän lisäksi emme ole valmistautuneita tuottamaan kestävää hyvinvointia tilanteessa, jossa bruttokansantuote ei merkittävästi kasva.
Nämä kolme epäonnistumista tuottavat ainakin seuraavia yhteiskunnallisia jännitteitä:
”On paljon näyttöä siitä, että ihmiset voivat paremmin yhteiskunnissa joissa tulo- ja varallisuuserot ovat tasaiset. Silloin lahjakkuuden ja ahkeruuden kukoistus on mahdollista kaikille.”
Rikkaimpien eriytyminen muista. Suomessakin eriarvoisuus on kasvanut. Ennen kaikkea rikkain kymmenys ja sen sisällä rikkain prosentti on eriytynyt muista. Enää kaikkein rikkaimpien joukkoon ei pääse yrittämällä ja töitä tekemällä, ei edes voittamalla lotossa. Olemme kovaa vauhtia rakentamassa yhteiskuntaa, jossa olemme riippuvaisia kaikkein rikkaimmasta kymmenyksestä, jonka uskomme luovan meille kasvua, töitä ja verotuloja. Samalla pelkäämme heidän siirtävän varansa maamme ulkopuolelle ja kilpailemme verojamme alaspäin. Pahinta tässä rikkaimpien karkaamisessa on illuusio siitä, että vain he ovat tärkeitä pidemmän aikavälin taloudellisen dynamiikan kannalta. Tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi tuloerojen heikentävä vaikutus talouskasvuun osoittaa, että mahdollisimman laaja keskiluokka on tärkeää talouden dynamiikan kannalta.
”Suomessakin eriarvoisuus on kasvanut. Ennen kaikkea rikkain kymmenys ja sen sisällä rikkain prosentti on eriytynyt muista.”
On paljon näyttöä siitä, että ihmiset voivat paremmin yhteiskunnissa joissa tulo- ja varallisuuserot ovat tasaiset. Silloin lahjakkuuden ja ahkeruuden kukoistus on mahdollista kaikille. Kyse on paitsi kohtuudesta ja oikeudenmukaisuudesta myös tehokkuudesta.
Suuret tuloerot ovat muun muassa OECD:n selvitysten mukaan haitallisia talouskasvulle. Sen lisäksi maissa, joissa on isoja tuloeroja on myös enemmän rikollisuutta ja pahoinvointia. Koko yhteiskunta hyötyy toisin sanoen tuloerojen pitämisestä pieninä.
Samalla Suomesta on myös näyttöä siitä, että hyvinvointivaltio epäonnistuu sen tärkeimmässä tehtävässä: ihmisten sosiaalisen nousun mahdollistamisessa. Vanhempien köyhyys lisää merkittävästi lasten todennäköisyyttä itse myöhemmin nostaa toimeentulotukea, eli köyhyys periytyy. Perhetausta vaikuttaa myös aiempaa enemmän lasten oppimistuloksiin.
Suhteellisen tuloerojen merkitys ja seuraukset yhteiskunnallisen luottamuksen menettämisestä näyttäytyvät ehkä selkeimmin tällä hetkellä Ranskan keltaliivien protesteissa.
Elämme myös ennennäkemättömässä hyperkasautumisen ajassa, jossa pääomaan pohjautuva hierarkia näkyy kaikkialla maailmassa. Varallisuus keskittyy ennennäkemättömän voimakkaasti globaalilla tasolla, ja muutama suuryritys dominoi esimerkiksi digitaalisia markkinoita. Tämä tarkoittaa, että totuttuja hyvinvointivaltion rakenteita joudutaan rukkaamaan ja, että työn ja pääoman ristiriita – vaikka perusjännite on samankaltainen kuin 200 vuotta sitten – saa uusia ilmenemismuotoja.
Kun 26 maailman rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin puolet maapallon väestöstä tai seitsemän suomalaisella on yhtä paljon omaisuutta kuin 40 prosentilla vähiten omistavista yhteensä, on helppo vetää johtopäätös siitä, että mahdollisuus omistaa omat työvälineensä, kuten tietokoneet, ei tasaa varallisuutta absoluuttisesti saatika suhteellisesti.
Kun tulonsiirrot eivät tasaa eriarvoisuutta totutulla tavalla ja finanssimarkkinat monelta osin ovat irtautuneet tuotannosta, eivät talouspolitiikan totutut pääpilarit enää kanna samalla tavalla kuin aiemmin. Hyvinvoinnin rahoittaminen on vaikeaa ilman uusia ratkaisuja.
”Suomesta on myös näyttöä siitä, että hyvinvointivaltio epäonnistuu sen tärkeimmässä tehtävässä: ihmisten sosiaalisen nousun mahdollistamisessa.”
Teollinen rappeuma. Alueet, joita suuret teolliset yksiköt ovat pitäneet pystyssä, menettävät elinvoimansa sitä mukaa kun tehtaat kuluvat tai käyvät vanhanaikaisiksi, eikä uudistumiseen ole investoitu. Silloin näillä alueilla sijainneet työpaikat vähenevät ja yksipuolistuvat ja alueiden kiinteistöjen arvo romahtaa. Rauman ja Äänekosken kaltaisia sijoituksia voidaan tehdä hyvinä aikoina, mutta jos elinkeinorakenne pysyy kapeana, ovat nämä paikkakunnat erittäin haavoittuvaisia kansainvälisille suhdanteille. Alueet, joilla on monipuolista tietotaloutta, ihmisten osaaminen muuttuu tarvittaessa nopeasti. Lisäksi näillä alueilla on mahdollista luoda paikallista taloutta erikoistuneiden palveluiden ja luovan vapaaehtoistoiminnan voimin. Rapistuvilta alueilta ei välttämättä pääse tai haluta muuttaa pois, vaikka kuinka oltaisiin sitä mieltä, että markkinat hoitavat asiat ja ihmiset kyllä muuttavat töiden perässä jos keppi on tarpeeksi kova.
”Nykyinen sosiaaliturva- ja työvoimapolitiikka rakentuu edelleen vanhentuneeseen ajatukseen ihmisestä joko kokonaan työllisenä tai työttömänä. Työssä olon vastakohtana ei tule nähdä työttömyyttä, vaan uuden oppiminen.”
Aikuisten päivähoitoa 2000-luvulla. Olemme vauras kansakunta. Meillä on käytössämme lähes ilmaisia, käänteentekeviä teknologioita ja seisomme satojen vuosien sivistyksen hartioilla. Näkemys siitä, että tällaisessa maailmassa pitää pakottaa ihmisiä palkattomiin töihin merkityksen ja hyvinvoinnin varmistamiseksi, on outo. Nykyinen sosiaaliturva- ja työvoimapolitiikka rakentuu edelleen vanhentuneeseen ajatukseen ihmisestä joko kokonaan työllisenä tai työttömänä. Lyhytaikaisten töiden tekeminen saattaa tarkoittaa toimeentulon menettämistä kokonaan, vapaaehtoistyötä ei lasketa “aktiivisuudeksi” mutta firmojen järjestämät uravalmennuskurssit kyllä lasketaan ja työttömiltä voidaan evätä oikeus opiskella uusia tietoja ja taitoja työttömyysturvan voimin. Osaamiseen perustuva talous voi toimia vain yhteiskunnassa, jossa ihmisillä on niin oikeus kuin mahdollisuus uuden osaamisen hankkimiseen. Työssä olon vastakohtana ei tule nähdä työttömyyttä, vaan uuden oppiminen. Samalla on myös korkea aika tunnustaa se, että ihmiset voisivat olla toimeliaita muutenkin kuin pakotetusti töissä. Nykyajan politiikan mukaan mielekäs toimeliaisuus töiden ulkopuolella ei ole mahdollista. Se perustuu ajatukselle ihmisestä laiskana ja tyhmänä olentona, joka ei tee mitään ellei ole pakko. Ja ainoa tapa luoda tämä pakko on liittää työttömyyteen köyhyyden karmaiseva kokemus.
”Euroopassa ei ole yhtään merkittävää Googlen tai Tencentin kaltaista yhtiötä, eikä myöskään yhtä laaja-alaista tekoäly-osaamista yrityksissä ja yliopistoissa.”
EU-digirappiolla. Eurooppa näyttäytyy yhtenä maailman suurista talousmahdeista ja sivistyksen kehtona, mutta meiltä puuttuu digitalouden kannalta lähes kaikki merkittävä. Euroopassa ei ole yhtään merkittävää Googlen tai Tencentin kaltaista yhtiötä, eikä myöskään yhtä laaja-alaista tekoäly-osaamista yrityksissä ja yliopistoissa. EU:lla tai sen jäsenmailla ei myöskään ole tekoälyn ympärillä riittäviä investointiohjelmia verrattuna Yhdysvaltoihin tai Kiinaan.
Tämä ei ole pelkästään taloudellinen kysymys, eikä varsinkaan työpaikkoihin liittyvä kysymys. Teknologiasektori saattaa jopa tuhota enemmän työpaikkoja kuin se luo. Mutta nyt sen tekevät puolestamme kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset yritykset.
Talouden sijaan digirappiossa on kysymys vallasta. Jos EU:lta puuttuu kaikki uuteen digitaaliseen infrastruktuuriin liittyvä, emme ole tulevaisuudessa itsenäisiä. Viime kädessä tämä tarkoittaa, että eurooppalaisilla on hyvin vähän sanottavaa siitä, minkälaisia palveluita ja millä ehdoilla tulevaisuudessa on tarjolla.
Sinä, palkatta datatöissä. Ihmiset eivät enää “luo arvoa” vain olemalla töissä tai kuluttamalla. Luomme arvoa myös antamalla tietoa itsestämme. Tarkemmin sanottuna, maailman arvokkaimpien yritysten arvo perustuu siihen, että ne tietävät meistä enemmän kuin lähimmät ystävämme ja voivat myydä tätä tietoa kauppiaalle ja mainostajille, ja jalostaa tiedoista palveluita. Meillä ei ole kuluttajan eikä työntekijän oikeuksia suhteessa näihin yrityksiin. Emme voi valita muita, sillä googleja ja facebookeja on vain yksi. Emme maksa niiden palveluista, eli emme voi “viedä rahojamme muualle”. Samalla poisjättäytyminen tuntuu monelle uhraukselta ja ulkopuoliseksi joutumiselta.
”Talouden sijaan digirappiossa on kysymys vallasta. Jos EU:lta puuttuu kaikki uuteen digitaaliseen infrastruktuuriin liittyvä, emme ole tulevaisuudessa itsenäisiä.”
Olemme siis samankaltaisessa asemassa kuin torpparit: saamme viljellä omaa tilkkuamme, mutta meillä ei ole mitään oikeuksia siihen. Olemme tästä hyvästä palkatta töissä maanomistajalla, joka myy töidemme hedelmät eteenpäin todelliselle maksavalle asiakkaalle. Täsmälleen samoin toimii Facebook: saamme käyttää sen palvelua, olemme tästä hyvästä töissä luovuttamassa tietoja ja luomassa sisältöjä palkatta palvelunomistajalle, joka myy tietomme eteenpäin todelliselle maksavalle asiakkaalle.
Työn kasvavat kustannukset täysin työntekijän vastuulla. Vastuu työn muutoksessa pärjäämisestä on yhä vahvemmin yksin työntekijän vastuulla. Se, että työnkuva muuttuu jatkuvasti, vaatii työntekijältä aikansa seuraamista, itsensä jatkuvaa kouluttamista ja huolehtimista siitä, että voi olla tulevaisuudessa arvokas. Samalla sosiaaliturvamaksuja, eli palkan sivukuluja on siirretty valtavasti työntekijöiden maksettavaksi . Koko koulutusjärjestelmä perustuukin yhä enemmän siihen, että opitaan yleisiä oppimistaitoja vaikka samaan aikaan työmarkkinoilla pitäisi olla myös erityisosaamista.
Työntekijät kantavat yhä enemmän riskiä kouluttautuessaan ammattiin ja sitoutuessaan työpaikkaan. Myös kilpailu työpaikkojen sisällä, vaatimus luovuudesta ja tunteellinen sitoutuminen töihin ovat uusia työntekijöitä kuormittavia asioita, jotka ihminen joutuu kantamaan yksin. Nämä jatkuvat paineet ovat tuottaneet eräänlaisen epävarmuuden eksistentiaalisen normin, jossa nuoret palavat loppuun samalla kun kokevat, etteivät vielä ole riittävän menestyksekkäitä ammatillisesti.
Meidän on vastattava näihin haasteisiin, jotka kumpuavat aikamme keskeisistä jännitteistä ja reunaehdoista, jos haluamme rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia.
Nyt tarvitaan laajempi ymmärrys yhteiskunnallisesta osallisuudesta, jotta kaikkien tiedot, taidot ja motivaatiot saadaan osaksi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamista ja jännitteet ratkaistua.
Kohden kestävää kasvua – Vasemmistoliiton elinkeinopolitiikka
Kaikki nämä jännitteet vaativat yhteiskunnallisia ratkaisuja, joita me haastamme kaikki mukaan etsimään kanssamme. Valtio ei voi tehdä kaikkea itse, mutta sillä on merkittäviä tehtäviä uudessa taloudessa. Näitä tehtäviä ovat:
- Rajojen asettaminen ympäristön hyväksikäytölle – Suomi menestyy sitä paremmin, mitä nopeammin opimme ottamaan vakavasti ympäristön asettamat reunaehdot
- Rajojen asettaminen datan käytölle – vauhdilla digitalisoituvassa maailmassa meidän on taattava kansalaisten oikeus hallita itseään koskevaa dataa
- Tutkimuksen ja tuotekehityksen tukeminen
- Tieteen ja yliopistojen tukeminen
- Ihmisten jatkuvan oppimisen tukeminen
Näiden tehtävät edellyttävät toimenpiteitä, jotka lyhyellä aikavälillä kasvattavat menoja – siis investointeja. Koska investoitien hyödyt tulevat esille vasta vaalikausia pidemmän ajanjakson aikana, on välillä tärkeää käyttää aikaa ja miettiä asioita myös eduskunnan päiväjärjestystä laajemmin.
Palaan lopuksi alussa antamaani lupaukseen tällaisista pidemmistä teksteistä.
Tässä kirjoituksessa keskityin hahmottamaan toimintaympäristöä, seuraavissa palataan sitten tässä listattujen haasteiden ratkaisuihin.
Herättikö essee ajatuksia? Jaa teksti Facebookissa ja Twitterissä, sekä osallistu keskusteluun tunnisteella #SinäPäätät.