Kun esimerkiksi uudisrakennushankkeessa kuoritaan aiemmin viljelysmaana käytettyä pintamaata, voitaisiin sitä hyödyntää edelleen esimerkiksi viljelijän pellon muokkaamisessa. Prosessi on kuitenkin usein kohtuuttoman vaikea ja epävarma maan vastaanottajan ja toimittajan kannalta. Tällöin täysin hyödyntämiskelpoista puhdasta maa-ainesta päätyy helposti maankaatopaikalle, joka on vastoin kiertotalouden periaatteita. Alueelliset ympäristöviranomaiset käyttävät arvioinnin taustana maa-ainesmuistiota, mutta esimerkiksi pilaantuneisuudelle ei ole yleispätevää määritelmää. Joissain tapauksissa vastaanottajalta vaaditaan maksullista ympäristölupaa.
-Nykyään pilaantumatonta maa-ainesta päätyy helposti maankaatopaikalle, vaikka sille olisi olemassa hyvää jatkokäyttöä lähellä kaivuupaikkaa. Kirjavat ja vaihtelevat viranomaiskäytännöt estävät käytön tai nostavat tarpeettomasti hyödyntämisen kynnystä, joka puolestaan lisää maarakentamisen päästöjä, toteaa Myllykoski.
Nykyään pilaantumatonta maa-ainesta päätyy helposti maankaatopaikalle, vaikka sille olisi olemassa hyvää jatkokäyttöä lähellä kaivuupaikkaa.
Ympäristöministeriön maa-ainesmuistion päivittäminen sekä vähäisesti pilaantumattoman maa-aineksen hyödyntämistä ohjaavan valtioneuvoston MASA-asetuksen valmistelu ovat toistaiseksi kesken. Alueellisen yhdenvertaisuuden sekä kiertotalouden periaatteiden paremmaksi toteutumiseksi valmistelussa on tehtävä selkeitä ja läpinäkyviä jäteluonteen määritelmiä, jotta esimerkiksi ympäristöluvan vaatiminen ei muodosta enää jatkossa estettä pilaantumattoman maa-aineksen jatkokäytölle.
-On perusteltua, että maankäytössä vaaditaan suunnitelmallisuutta ja ympäristöhaittoja aiheuttavaa läjittämistä on vältettävä jo naapurisovun vuoksi. Hyödyntämiskelpoista maa-ainesta on kuitenkin pystyttävä tosiasiallisesti hyödyntämään maan joka kolkassa. Siksi tarvitsemme selvyyttä nykytilanteeseen, Myllykoski sanoo.
Kirjallinen kysymys
maa-aineksen jäteluonteen tulkinnasta
Eduskunnan puhemiehelle
Maa-aineksen jäteluonteen tulkinta ja sen perusteella tapahtuva maa-aineksen hyödyntäminen on Suomessa arpapeliä. Maa-ainesmuistion perusteella tehtävät viranomaistulkinnat jäteluonteen arvioinnista ovat alueellisesti kirjavia ja vakiintumattomia. Tämän keskeisenä seurauksena on maa-aineksen luokitteleminen jätteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi, jolloin sen hyödyntämisestä tulee vastaanottajalle kohtuuttoman hankalaa ja epävarmaa. Tämä on puolestaan vastoin maa-ainesmuistion tarkoitusta. Samoin vähän likaantunutta maa-ainesta on nykyisin liian vaikeaa hyödyntää, vaikka se olisi ympäristön kannalta perusteltua.
Kuntien ja maanrakennusyritysten on vaikeaa saada hankkeissa syntyvälle maa-ainekselle hyödyntäjää, koska maa-aineksen vastaanottaja kantaa nykyisen sumuisen oikeustilan seurauksena osassa tapauksissa vastuun vastaanottamansa maan jäteluonteesta. Myös ympäristölupaa on edellytetty joidenkin viranomaisten toimesta maa-aineksen vastaanottamiseksi. Tämä tekee maan vastaanottamisesta kannattamatonta, ja maata kuljetetaan pitkiä matkoja maankaatopaikoille osin tarpeettomasti.
Taustaksi on syytä korostaa, että maamassojen liikuttelu on suuri maarakentamisen päästölähde. Nykyiset epäselvät viranomaistulkinnat ohjaavat kohti käytäntöjä, jotka ovat vastoin kiertotalousajattelun tavoitteita ja päästöjen vähentämistä. Tarpeetonta kuljettamista pitää pyrkiä välttämään aina kun mahdollista sen energiaa tuhlaavien negatiivisten ympäristövaikutusten vuoksi.
Vaihtelevista käytännöistä huolimatta asiaa sääntelevässä, tällä hetkellä voimassa olevassa maa-ainesmuistiossa linjataan, että ”rakentamistoimien aikana kaivettu pilaantumaton maa-aines, joka hyödynnetään varmasti ja suunnitelmallisesti ilman merkittäviä muuntamistoimia, ei pääsääntöisesti ole jätettä eikä hyödyntämiseen tällöin liity myöskään ympäristönsuojelulain mukaisia hyväksymismenettelyitä.”
Maa-aineksen hyödyntämisen ja jäteluonteen arvioinnin ongelma tiivistyy niin sanotun maa-ainesmuistion perusteella eri viranomaisten tekemissä, toisistaan eriävissä tulkinnoissa. Koska tulkintoja tehdään paikallisten ympäristöviranomaisten toimesta, ovat kansalaiset eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, missä päin maata ja minkä viranomaisen kanssa he asioivat. On yhdenvertaisuusongelma, että yksityishenkilöiden sekä elinkeinonharjoittajien oikeuksista ja velvollisuuksista esiintyy perusteettomia alueellisia tulkintaeroja.
MASA-asetusta ollaan nyt laatimassa, ja maa-aineksen jäteluonteen tulkintaongelma on tiedossa myös lainvalmistelussa. Ympäristöministeriö ja SYKE valmistelevat kiertotalouden edistämisen hengessä säädöksiä, joilla edistetään rakentamisen maa-ainesten hyödyntämistä. Tässä yhteydessä on määriteltävä riittävän tarkasti, mitä tarkoitetaan varmalla ja suunnitelmallisella maa-aineksen hyödyntämisellä. Selkeän ja läpinäkyvän määrittelyn avulla tulkintaepäselvyydet mahdollisesta ympäristöluvan tarpeesta loppuvat, ja maa-aineksen tosiasiallinen hyödyntäminen tulee mahdolliseksi yhä useammin.
Suunnitelmallisuutta on tulkittava suppeasti, mikäli halutaan kiertotalousajattelun toteutuvan – suppean suunnitelman tulee riittää. Samaan aikaan on pidettävä huoli siitä, että aidosti pilaantuneet maat käsitellään asianmukaisesti, ja myös siitä, ettei maita läjittämällä aiheuteta ympäristö- tai naapurihaittaa. Menettelytapojen selkeys osaltaan ehkäisisi esimerkiksi valitusten sekä naapuririitojen syntyä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Huolehditaanko kiertotalousajattelun toteutumisesta MASA-asetuksen laatimisen ja maa-ainesmuistion uudistamisen yhteydessä niin, että maa-aineksen hyödyntämisen aidosti mahdollistetaan tasapuolisesti ympäri Suomea suunnitelmallisuusvaatimusta supistamalla?
Helsingissä 24.11.2022
Jari Myllykoski, vas.