– Onko se “tarpeeksi”, että sairas työikäinen ei pääse lääkäriin ennen kuin menettää työkykynsä? Onko se “tarpeeksi”, että yksinhuoltaja joutuu ulosottoon, kun ei kykene kattamaan lapsensa lääkärikuluja? Onko se “tarpeeksi”, että päihdesairas nuori mies joutuu kadulle, koska kohtaavaa työtä ei pystytä enää järjestämään? Onko se “tarpeeksi”, että kun kokoaikatyötä ei ole, viedään työhaluiselta kansalta sekä sosiaaliturva että osa-aikatyö? Jokelainen kysyy.
Jokelainen muistuttaa, että Orpon hallitus lähti liikkeelle yhteisistä talkoista. Tämä ajattelu perustuu siihen, että köyhienkin on annettava vähästään, jotta velkaantuminen saadaan taittumaan.
Taloutta on mahdollista ylläpitää kestävästi.
– Tuo perustelu on haudattu aikaa sitten, koska tämä hallituksen nimenomainen budjetti on 350 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tavalliset ihmiset ovat pian neljä vuotta uhranneet toimeentulostaan, terveydestään, oman arkensa mielekkyydestä, oikeuksistaan työntekijöinä sekä tulevaisuudestaan, ja minkä eteen?
Jokelaisen mukaan taloutta on mahdollista ylläpitää kestävästi. Vasemmistolla on oma liki 9 miljardin sopeutusvaihtoehtonsa, jonka keskiössä ovat ihmisarvo ja hyvän elämän edellytykset.
– Hiljattaisen kyselytutkimuksen mukaan alle kaksi prosenttia suomalaisista kannattaa Orpon hallituspohjan jatkoa. Siinä, jos jossain, on suomalaisille ollut varsin tarpeeksi.