Kansanedustaja Johannes Yrttiahon puheenvuoro lähetekeskustelussa koskien Ylen rahoituksen indeksijäädytystä (HE 184/2024vp).
Puhemies!
Käsillä oleva esitys sisältää osan niistä Yleisradion rahoituksen leikkauksista, joista parlamentaarinen työryhmä aiemmin syksyllä linjasi. Olin omassa eduskuntaryhmässäni sillä kannalla, että työryhmän esittämiä leikkauksia ei olisi tullut hyväksyä.
Tässä hallituksen esityksessä työryhmän ehdotuksista esitetään vain indeksijäädytyksiä. Esitys leikkaa Yleltä 47 miljoonaa vuodessa, vuoteen 2027 mennessä. Kumulatiivisesti 94 miljoonaa kolmessa vuodessa 2025-27. Lisäksi mm. arvonlisäveron korotus heikentää Ylen rahoitusta. Ylen rahoituksen leikkaaminen työryhmän esittämällä tavalla merkitsee jopa 66 miljoonan rahoitusvajetta vuositasolla vuonna 2027. Se on yli 10 prosenttia Ylen rahoituksesta. Nämä leikkaukset ovat siis todella merkittäviä ja tuntuvia.
”Kun Ylen toiminta supistuu, yksityisen median kilpailuasema paranee.”
Leikkaukset tulevat johtamaan Ylen mediasisältöjen yksipuolistumiseen, vapaan ja kriittisen tiedonvälityksen ja kulttuurin tarjonnan vähenemiseen. Kokoomuksen johtaman Yle-työryhmän esitykset ovat osa laajempaa Ylen tehtäviin ja toimintaan kohdistuvaa kampanjaa, jolla yksityisen media-alan liiketoimintamahdollisuuksia pyritään laajentamaan. Kun Ylen toiminta supistuu, yksityisen median kilpailuasema paranee.
Aivan parlamentaarisen Yle-työryhmän loppumetreillä yksityisen median etujärjestö Medialiitto ilmoitti jättäneensä taas uuden valtiontukikantelun Euroopan komissiolle. Tämä kantelu ja ilmoitus ajoitettiin aivan tarkoituksella Yle-työryhmän päätöksenteon alle. Ilmeinen tarkoitus oli painostaa työryhmää yksimielisyyteen.
Medialiiton kanteluista on nimittäin tässä talossa huonoja kokemuksia. Medialiitto on syyttänyt Yleä kilpailun vääristämisestä ja EU:n valtiontukisääntöjen rikkomisesta. Viime eduskuntakaudella tehty Yle-lain muutos syntyi kovan yksityisen median lobbauksen ja painostuksen tuloksena. Medialiiton 2017 tekemän kantelun myötä eduskunta taipui 2022 muuttamaan Yle-lakia ja rajaamaan Ylen tehtäviä verkkoon tuotetun tekstisisällön osalta. Tuolloin eduskunta käsitteli myös ”Tieto on meidän” -kansalaisaloitetta, joka kritisoi Yle-lain muutoksia ja jossa Ylen tehtäviä haluttiin vahvistaa. Aloitteen esittämällä tavalla oltaisiin voitu, ja olisi tullut, tuolloin toimia, mutta silloinkin siis taivuttiin yksityisen median painostuksen alla.
”Menossa on yksityisen mediabisneksen hyökkäys julkisen palvelun mediaa vastaan.”
Myös Sanoma-yhtiö on kannellut Ylestä komissiolle. Yhtiön kantelun aiheena oli Yle Areena ja Ylen tarjoamat korkeatasoiset oppisisällöt. Syytökset koskivat kilpailun vääristämistä.
Menossa on siis suunnitelmallinen yksityisen mediabisneksen hyökkäys julkisen palvelun mediaa vastaan. Nyt yksityisten mediayhtiöiden etuja valvova kokoomus haki parlamentaarisen tuen mm. muuten erittäin epäsuosituille kulttuurin leikkauksille. Yle on edelleen ehkä Suomen suurin kulttuurilaitos: kymmenien miljoonien leikkaukset kohdistuvat väistämättä suomalaiseen kulttuuriin, vaikka työryhmä pyrkikin linjaamaan kotimaisen tuotannon suosimista. Yle-leikkaukset yhdessä esimerkiksi hallituksen museoihin ja teattereihin kohdistamien leikkausten kanssa ajavat kulttuurin ja sen tekijät entistäkin ahtaammalle. Kulttuurista osalliseksi pääsevät entistä harvemmat.
Puhemies! Kansalaisten tyytymättömyys Ylen toimintaan on turuilla ja toreilla kyllä selvästi havaittavissa. Se on ymmärrettävää, sillä Ylen sisällöt ovat olleet muutoksessa, jota voi hyvin perustein kritisoida. Monet muutokset ovat kuitenkin seurausta markkinalogiikan ujuttamisesta julkisen palvelun sisään, kun markkinoita on vapautettu ja sääntelyä purettu. Tämä on tapahtunut muutaman kymmenen vuoden kuluessa alalla kuin alalla. Mediassa se on tarkoittanut muun muassa enemmän pintaa kuin syvyyttä, helppoa enemmän kuin haastavaa, viihdettä ja vauhtia enemmän kuin asiassa viipymistä.
Työryhmän ja Orpon hallituksen leikkaukset vievät kehitystä nyt tähän samaan huonoon suuntaan.
Puhemies! Populistisen tarttumisen Ylen rahoitukseen tavallaan mahdollistaa vuodesta 2013 alkaen voimassa ollut Yle-vero. Ylen leikkaukset eivät tuo säästöjä valtion budjettiin, sillä yhtiön talous on budjetista erillinen, mutta Yle-veron alennusten lupailulla voi kosiskella äänestäjien suosiota.
Suomalainen yhteiskunta ja etenkin pienituloiset kuitenkin menettävät aina, kun Yleltä leikataan ja maksuttoman, markkinavapaan ja kriittisen tiedonvälityksen ja kulttuurin tarjonta supistuu ja sisältö yksipuolistuu. – Kiitos!