Rakkaat ystävät ja toverit
Kuinka monta kertaa olet kuullut, ettei meidän kannata tehdä mitään ilmaston, luonnon tai maailman köyhyyden parantamiseksi, koska meitä on täällä Suomessa vain reilut 5 miljoonaa? Että pidetään vain huolta omista asioistamme?
Toisaalta samat ihmiset ovat nyt sitä mieltä, että kun luonnonsuojelun pienet rahat on leikattu ja kehitysapua ajettu alas, eivät voimat riitä sittenkään viiden miljoonan yhteisömme hyvinvoinnista huolehtimiseen. Jokainen saa tulla toimeen omillaan – mieluiten pääomillaan.
Se mikä on tehnyt Suomesta lähes joka mittarilla maailman parhaan maan, saa oikeistohallituksen puolesta mennä. Suosittua sanontaa käyttäen: naamiot on nyt riisuttu. Kokoomus vielä selittelee pelastavansa ”hyvinvointiyhteiskuntaa” Pohjoismaista hyvinvointivaltiolta leikkaamalla, mutta perussuomalaiset halveksuvat järjestelmäämme avoimesti ja kutsuvat sitä ”sosiaalivaltioksi”, josta on päästävä eroon.
Kuulemme yhä avoimempaa halveksuntaa suomalaisia työntekijöitä kohtaan joukolta perussuomalaisia, jotka eivät itse ole eläneet palkkatöillä. Työttömiksi jääneitä nämä käskevät ”menemään töihin”, aivan kuin se olisi niin helppoa.
Etenkin nyt, kun hallitus antoi rakennusalan romahtaa, leviää työttömyys koko yhteiskunnassa ja yhä useampi jää tyhjän päälle. Heille hallitus tarjoaa leikkauksia työttömyysturvaan. Ansiosidonnainen, jonka oikeisto ennen vaaleja lupasi ulottaa kaikille suomalaisille, on jatkossa yhä harvemman ulottuvilla, kun epävarmoissa työsuhteissa ei saa työssäoloehtoa täyteen ja pienituloiset käytännössä ajetaan porrastamisen kautta pois ansioturvalta.
Haluan kuitenkin nähdä valoa tässäkin tilanteessa. Suuri enemmistö työntekijöistä ja kaikkien suomalaisten enemmistö kannattaa AY-liikkeen taistelua työntekijöiden oikeuksien ja tulevaisuuden puolesta. Vaikka hallitus jääräpäisesti ajaa vaalirahoittajiensa ohjelmaa antamatta missään periksi, näkee yhä useampi mistä on kyse.
Työelämäheikennysten vaikutus työllisyyteen on pyöreä nolla. Valtiontalouteen vaikutus taitaa olla negatiivinen. Sosiaaliturvaleikkauksilla saadaan kasaan pieniä säästöjä, joista iso osa kuitenkin kuluu viimesijaisen toimeentulotuen käytön lisääntymiseen sadoilla miljoonilla.
Tähän asti julkista velkaantumista vain lisännyt oikeistohallitus on lähiviikkoina kovan paikan edessä kehysriihen valmistautuessa, jos se haluaa säilyttää edes hitusen uskottavuutta. Leikkauksilla taloutta ei saada oikenemaan ja hallitusohjelman pohja on kadonnut näkyvistä. Sen sijaan, että ministeri Purra tekisi asiantuntijoiden ja ministeriön omienkin ekonomistien esittämät korjaukset osinko- ja pääomaveroihin, on hän valinnut tulopohjan korjaamiseksi lähinnä erilaiset ruoan verotuksen kiristykset. Elinkustannusten nosto vain syventää talouden kierrettä ja osuu pahiten pienituloisiin, joilta muutenkin jo leikataan.
Hyvät toverit
Samat poliitikot, jotka sanovat, ettei pienen Suomen teoilla ole merkitystä ihmiskunnan suuriin haasteisiin, vaativat, että EU:n roolia on vähennettävä ja sen on keskityttävä vain vapaakauppaan ja ehkä puolustukseen.
Mutta ei kauppa ole vapaata, jos se on täysin suuryritysten hallussa, eikä se ole reilua, jos vastineeksi ei ole minimitasoja verotukseen, työehtoihin, ilmastotoimiin ja sääntelyä yritystukiin. Jos jokainen maa kilpailee, kuka myy työntekijöidensä työpanoksen, hyvinvointipalveluidensa verotuksen ja luontonsa halvimmalla, eikä kukaan leikkaa ilmastopäästöjä, häviämme kaikki.
Eurovaaleissa on kyse valtavista asioista. Niissä päätetään paitsi suomalaisen hyvinvointivaltion ja Euroopan, myös koko maailman tulevaisuudesta. Eurooppa on ollut edelläkävijä esimerkiksi ilmastopolitiikassa ja nettiä hallitsevien suuryritysten kaitsemisessa. EU on niin iso markkina, että se pystyy halutessaan ohjaamaan kaikkia maailmanlaajuisia yrityksiä.
EU:n pitäisi tehdä vielä paljon enemmän, mutta nyt tilanne näyttää toistavan Suomessa tapahtunutta: perinteisempi oikeisto on liittoutumassa äärioikeiston kanssa. Jäljet pelottavat, etenkään tällaisessa maailmantilanteessa meillä ei ole varaa sinimustaan, tai ruskeaan, Eurooppaan.
Vanha sosialistien ja konservatiivien varaan rakentunut koalitio ei enää saa parlamentissa enemmistöä. Siksi meidän on oltava rakentamassa uutta entistä vaikutusvaltaisempaa eurovasemmistoa. Siksi meidän on saatava pitkän tauon jälkeen kaksi paikkaa europarlamenttiin. Ja nyt, kun Likin on ehdolla, uskon että niin myös käy.
Hyvät ystävät
Presidentinvaalit ovat perinteisesti kiinnostaneet suomalaisia, mutta meidän jokaisen arjen ja elämän kannalta eurovaalit ovat paljon tärkeämmät. Kun katson tätä porukkaa, tiedän, että periksi ei anneta. Otetaan vaalivoitto ja rakennetaan samalla pohja myös Suomen tämän hetkisen näköalattoman, harvoja rikkaimpia palvelevan politiikan muutokselle.