An­na Kon­tu­la: Kään­ny­tys­la­ki oli ja on hä­peäk­si oi­keus­val­tiol­le

Eduskunnan hallintovaliokunta kannattaa niin sanotun käännytyslain voimassaolon jatkamista vuoden 2026 loppuun asti. Vasemmistoliiton Anna Kontula jätti yhdessä vihreiden Tiina Elon kanssa mietintöön vastalauseen, jossa esitetään esityksen hylkäämistä. Kontula katsoo, ettei poikkeuslakia olisi koskaan tullut hyväksyä eikä sen voimassaolon jatkamiselle ole perusteita.

– Lienee kaikille selvää, että käännytyslaki on vastoin perustuslakia, EU-oikeutta ja jopa sellaisia ihmisoikeuksia, joita ei tulisi voida rajoittaa missään oloissa. Sen hyväksyneet kansanedustajat ja puolueet tekivät tietoisen ratkaisun rikkoa näitä velvoitteita, ja nyt he tekevät saman uudelleen, Kontula sanoo.

Käännytyslain voimassaolon jatkosta päättäessään eduskunta on saman päätöksen edessä kuin vuosi sitten: hyväksyäkö laki, joka on vastoin Suomen kansainvälisiä velvoitteita ja omaa perustuslakia ja jollaista ei vakiintuneiden tulkintojen mukaan pitänyt koskaan voida säätää. Kontula ja Elo huomauttavat kuitenkin vastalauseessaan myös nyt ehdotetun voimassaoloajan ongelmallisuudesta.

– Turvapaikanhakuoikeuden ja oikeusturvakeinojen epääminen ovat itsessään asioita, joiden ei tulisi olla mahdollisia edes poikkeuslailla, koska kyse on perustuslain keskeisiin ratkaisuihin puuttuvasta ihmisoikeuksien mitätöinnistä. Asia erikseen on, ettei hallitus ole myöskään onnistunut uskottavasti perustelemaan tarvetta lain voimassaolon jatkamiselle itärajan nykyisessä tilanteessa ja vielä viime kertaa pidemmäksi ajaksi, Kontula sanoo.

”Milloin poikkeustila muuttuu uudeksi normaaliksi?”

Käännytyslakia alun perin säädettäessä perustuslakivaliokunnassa eriävän mielipiteen jättänyt Kontula piti perustuslakivaliokunnan viimevuotista lausuntoa historiallisena askeleena. Kontula näkee tilanteen yhä vakavana oikeusvaltion kannalta.

– Suomalainen oikeusvaltio on ollut pitkään vakaa, mutta se on myös hauras. Kun perustuslain ja yksiselitteisten asiantuntijanäkemysten yli kerran kävellään, on ovi auki seuraaville askelille. Herää kysymys, kuinka monta kertaa äärimmäiseksi poikkeukseksi esitetty käännytyslaki voidaan uusia ja milloin poikkeustila muuttuu uudeksi normaaliksi? Kontula kysyy.

Laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi säädettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksyttynä poikkeuslakina viime kesänä. Alkuperäinen laki on voimassa vuoden, ja nyt käsiteltävän esityksen hyväksyminen jatkaisi sen voimassaoloa vuoden 2026 loppuun asti. Käännytyslaki mahdollistaa turvapaikanhaun ja maahanpääsyn estämisen Suomen rajalla ilman valituskelpoista päätöstä. Toistaiseksi hallitus ei ole ottanut lakia käyttöön, mutta itäraja on ollut kiinni joulukuusta 2023 lähtien rajavartiolain nojalla tehdyin päätöksin. Lain kiireellinen hyväksyminen edellyttää eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistöä. Viimeksi laki hyväksyttiin kokoomuksen, perussuomalaisten, keskustan, KD:n, Liike Nytin sekä SDP:n ja RKP:n edustajien enemmistön äänin. Hallintovaliokunnan mietinnön myötä asia etenee seuraavaksi eduskunnan täysistuntoon, jossa lain hyväksymisestä äänestetään lähiaikoina.