Työttömyys koskettaa satoja tuhansia ihmisiä Suomessa, ja lähes jokaista suomalaista jossain vaiheessa elämää. Pitkittyessään työttömyys vaikuttaa kielteisesti niin toimeentuloon, hyvinvointiin kuin uudelleentyöllistymisen mahdollisuuksiin. Vaikeimpaan asemaan yhteiskunta on jättänyt pitkäaikaistyöttömät eli ne työnhakijat, jotka ovat olleet ilman työtä yli vuoden.
Kuntien rooli niin hyvänä työnantajana kuin työllisyyden edistämisessä on tärkeä. Työttömyyttä vähentämällä kunnat voivat lisätä verotulojaan ja vähentää menoja, jotka koituvat työmarkkinatuen maksuosuuksista eli ns. sakkomaksuista. Ennen kaikkea kyse on kuntalaisten hyvinvoinnista. Työpaikkojen puutteen lisäksi työllistymistä voivat vaikeuttaa myös muut ongelmat, joihin työnhakija tarvitsee tukea. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajina kuntien pitäisi pystyä ratkaisemaan esimerkiksi asunnottomuuteen tai terveyteen liittyviä ongelmia.
Kuntien roolia ja vastuuta työllisyyden hoidossa on haluttu edistää, ja tällä hallituskaudella käynnistyvät kuntakokeilut, jossa vastuu vaikeasti työllistyvien palveluista siirtyy TE-toimistoilta kuntiin. Vastuutahojen muuttuessa on entistä tärkeämpää, että työnhakijoiden oikeuksiin ja palveluiden laatuun kiinnitetään paljon nykyistä enemmän huomiota. Kuntien ei tule käyttää työttömiä hyväksi ilmaistyövoimana vaan järjestää laadukkaita ja ihmisten tarpeita aidosti vastaavia palveluita ja työpaikkoja.
Keskeisintä työttömienkin kannalta on se, että niin valtio kuin kunnat harjoittavat työvoiman kysyntää lisäävää politiikkaa sekä panostavat työpaikkojen syntyyn elinkeinopolitiikan keinoin. Työpaikkoja ei saada lisää ihmisten sosiaaliturvaa leikkaamalla, vaan panostamalla niin julkisiin investointeihin, osaamiseen kuin yritysten toimintaedellytyksiin.
1. Jokaisen pitkäaikaistyöttömän todellinen työ- ja toimintakyky on huomioitava.
Perusteellisen selvityksen avulla saadaan tietää ihmisten mahdollinen terveys- ja kuntoutuspalvelujen tarve, sillä sairaudet ja toimintakyvyn rajoitteet ovat usein esteenä työllistymiselle. Maksuton terveystarkastus on työttömän lakisääteinen oikeus, jota yksikään kunta ei saa laiminlyödä. Myös muut mahdolliset työllistymisen esteet kuten ylivelkaantuminen, hoivavastuut tai asunnottomuus on selvitettävä ja huomioitava. Selvityksen pohjalta ihmisille voidaan tarjota heidän elämäntilannettaan vastaavat palvelut ja etuudet.
2. Kuntien tulee perustaa työllisyysosuuskuntia ja vahvistaa kolmannen sektorin edellytyksiä pitkäaikais- ja osatyökykyisten työllistämiseen.
Työnantajat voivat ostaa työpanosta kuntien perustamien osuuskuntien kautta, ja näin voidaan madaltaa palkkaamiseen liittyviä riskejä ja ennakkoluuloja. Kuntien tulee huolehtia yhdistysten ja säätiöiden edellytyksistä tarjota palkkatuettua työtä ja työllistymistä edistäviä palveluita.
3. Työllisyyspalveluita on kehitettävä työttömiä ja työnantajia kuunnellen.
Työllisyyden kuntakokeiluissa ja laajemminkin kunnan työllisyyspalveluiden kehittämisessä tulee ottaa aito asiakasosallisuus ohjenuoraksi, tällöin työnhakijat ja työnantajat pääsevät mukaan suunnittelemaan palveluita ja toimintamalleja. Niin ELY-keskuksiin kuin kuntiin pitää turvata riittävä määrä resursseja ja riittävä henkilöstö, muuten palveluita ei ole mahdollista toteuttaa asiakaslähtöisesti. Osallisuus on omiaan parantamaan työllisyyspalveluiden vaikuttavuutta. Asiakaslähtöisten palveluiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen – ei karenssin tai muun sanktion pelkoon.
4. Vammaisten on päästävä avotyöstä palkkatyöhön.
Vammaisten ihmisten työllisyyden edistämiseen on kiinnitettävä erityishuomiota ja työllisyyden edistämistä on tehtävä yhdessä sosiaalipalveluiden kanssa. Vammaisten avotyösopimukset, jotka nykyisin tarkoittavat pitkäaikaista palkatonta työtä, on solmittava jatkossa määräaikaisina ja tavoitteena tulee olla siirtyminen palkkatuettuun työhön tai avoimille työmarkkinoille, mikäli mahdollista. Kuntien tulee myös itse näyttää esimerkkiä palkkaamalla vammaisia henkilöitä. Vammaisten työllisyyden edistämisessä on kyse ihmisoikeuksista. Mahdollisuus tehdä työtä ja ansaita rahaa on iso yhdenvertaisuuskysymys.
5. Hankinnoilla tuetaan työllisyydenhoitoa.
Kuntien hankintojen kriteereissä voidaan asettaa erilaisia sosiaalisia kriteereitä ja edellyttää pitkäaikaistyöttömien tai osatyökykyisten työllistämistä. Pienten paikallisten yritysten, yhteiskunnallisten yritysten ja järjestöjen osallistuminen hankintoihin tulee mahdollistaa nykyistä paremmin.
6. Kuntien tulee antaa työttömille työtakuu.
Kuntien tulee sitoutua järjestämään palkkatuettu työn kaikille työkykyisille vähintään kaksi vuotta työttömänä oleville joko avoimilta työmarkkinoilta, järjestöiltä tai kunnan omasta organisaatiosta. Toisaalta kuntien tulee myös pyrkiä ehkäisemään työttömyyden pitkittymistä. Kunnat voivat yrittää kontaktoida ja tarjota palveluita työttömille jo ennen työttömyyden pitkittymistä. Työnantajia voidaan aktiivisesti neuvoa esimerkiksi palkkatuen käytössä ja työnvälitystä toteuttaa rekrytointitarpeita kartoittaen.
7. Kulttuuri, liikunta ja joukkoliikenne kuuluvat kaikille.
Kuntien on tarjottava kaikille työttömille ja pienituloisille edullinen tai maksuton pääsy kunnallisiin kulttuuri- ja liikuntapalveluihin sekä joukkoliikenteeseen.
8. Ikääntyneiden velvoitetyöllistämisestä huolehditaan.
Eläkeputken poistuessa kuntien velvoitetyöllistäminen turvaa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien työttömien toimeentulon. Yli 57-vuotiaalla työttömällä on subjektiivinen oikeus kunnan velvoitetyöhön työttömyyspäivärahan enimmäisajan tultua täyteen ja oikeuden toteutumisesta on huolehdittava kunnissa täysimääräisesti. Työssäoloehdon uusimisen jälkeen työtön pääsee takaisin ansiosidonnaiselle työttömyyspäivärahalle.
9. Kuntouttavan työtoiminnan väärinkäyttö lopetetaan.
Monissa kunnissa kuntouttavan työtoiminnan käyttö on lisääntynyt sitä myötä, kun kunnat pyrkivät välttämään kustannuksia työttömien työmarkkinatuen maksusta. Kuntouttava työtoiminta ei ole tarkoitettu työkykyisille työnhakijoille, mutta palvelusta on tullut myös halpatyövoiman hyväksikäytön muoto. Kuntien tulee lopettaa kuntouttavan työtoiminnan väärinkäyttö ja huolehtia siitä, että palvelussa on aina aidosti kyse kuntoutuksesta eikä vain palkattoman työn teettämisestä. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisen tulee olla vapaaehtoista.
10. Työllisyyspalveluiden ja koulutuksen järjestäjien yhteistyötä lisätään.
Vailla koulutusta oleville työttömille pyritään etsimään heille sopivia koulutusmuotoja yhdessä koulutuksen järjestäjien kanssa.
11. Nuorille tarjotaan kesätöitä.
Työkokemuksen puute on usein este työllistymiselle, joten kesätyömahdollisuuksien tarjoaminen kaikille kunnan organisaatiossa tai kesätyösetelein on monille nuorille tärkeä askel työllistymiseen.
12. Laajennetaan työn käsitettä ja luodaan kokonaan uusia työpaikkoja.
Ekologiseen kriisiin vastaaminen on kytkettävä työllisyydenhoitoon luomalla uusia työtehtäviä esimerkiksi kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Sosiaali- ja terveyspalveluihin voidaan palkata taiteilijoita tuomaan hyvinvointia, yksinäisten ikäihmisten luona voivat käyvät seuranpitäjät ja kauppa-avustajat ja kouluihin voidaan palkata välituntiavustajia. Katsomalla asioita uudella tavalla ja luomalla uusia työpaikkoja voidaan vahvistaa hyvinvointia ja työllisyyttä sekä lisätä työmahdollisuuksia erityisesti heille, kenellä on osaamista, mutta ei välttämättä työmarkkinakysyntää vastaavaa koulutusta. Tunnistetaan osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymisen mahdollisuudet ja lisätään yritysten tietoutta osatyökykyisten palkkaamisen tuista. Mikroyrityksien toimintaedellytyksiä tulee parantaa ja uuden yritystoiminnan aloittamiseen tarvittavat palvelut tulee tarjota yhdeltä luukulta.