Ky­sy­myk­siä ja vas­tauk­sia itä­ra­jan ti­lan­tees­ta

Itärajalle kolmansista maista saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi nopeasti loka-marraskuun vaihteessa 2023. Lukumäärällisesti puhuttiin kymmenistä tai sadoista hakijoista viikossa, mutta muutos aiempaan oli selkeä, kun Venäjän viranomaiset aiemmasta poiketen alkoivat päästää henkilöitä rajalle ilman viisumia.

Hallitus katsoi, että oli perusteltu syy epäillä, että kyse oli niin sanotusta välineellistetystä maahantulosta. Tällä tarkoitetaan sitä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan aktiivisesta vaikutuksesta tapahtuvaa, ja tämän toiminnan tavoitteena olisi Suomen yleistä järjestystä ja kansallista turvallisuutta horjuttamalla aiheuttaa vakavaa haittaa Suomen yhteiskunnalle ja yhteiskuntajärjestykselle.

Venäjän toiminta, jossa se käyttää hyväkseen vainoa pakenevia tai parempaa elämää etsiviä ihmisiä, on täysin tuomittavaa.

Välineellistettyä maahantuloa ei ole tarkasti määritelty. Sillä viitataan löyhästi tilanteeseen, jossa jokin maa tietoisesti ohjaa ihmisiä ulkorajoille painostusta, väkivaltaa ja salakuljetusta hyödyntäen. Välineellistetyllä maahantulolla viitataan myös ns. hybridivaikuttamiseen. Näistä räikein esimerkki nähtiin vuonna 2021 Valko-Venäjän diktaattori Lukasenkan hallinnon aloittamana EU:n itärajoilla. Myöskään hybridivaikuttamista ei ole kuitenkaan tarkkaan määritelty.

On ongelmallista, että tällä hetkellä välineellistetyllä maahantulolla viitataan myös normaaliin turvapaikanhakuun ja turvapaikanhakijat itsessään määritellään herkästi julkisessa keskustelussa uhaksi kansalliselle turvallisuudella. On tärkeää huomata, että vaikka ihminen olisi välineellistetyn maahantulon kohteena, hänellä voi olla aidot perusteet turvapaikkaan. Siksi on niin tärkeää, että turvapaikkahakemukset arvioidaan asianmukaisesti ihmisoikeuksia ja oikeusturvaa kunnioittaen.

Hallitus on sulkenut kaikki itärajan rajanylityspaikat 15.12.2023 alkaen. Ensin suljettiin vain osa rajanylityspaikoista ja keskitettiin turvapaikanhaku avoimille raja-asemille. Kahden viikon kuluessa päädyttiin kuitenkin asteittain sulkemaan kaikki rajanylityspaikat ensin määräaikaisilla päätöksillä ja sitten toistaiseksi. Huhtikuun puolivälistä alkaen maarajan lisäksi myös vesiliikenteen rajanylityspaikat Haapasaaressa, Nuijamaan satamassa ja Santiossa on suljettu toistaiseksi

Rajanylityspaikkojen sulkeminen ja turvapaikanhaun keskittäminen on nykyisin rajavartiolain mukaan mahdollista, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Rajoituksia tulee tehdä vain sen verran kuin on välttämätöntä eikä mahdollisuutta turvapaikkaan saisi estää. Myöskään Suomen kansalaisen tai EU-kansalaisen oikeutta liikkua ei tulisi estää.

Rajavartiolaitos on myös aloittanut esteaidan rakentamisen tietyille osille itärajaa. Suunnitellun esteaidan rakentaminen kestää 3–4 vuotta.

Hallitus on valmistellut ja antanut eduskunnalle esityksen laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi eli ns. käännytyslain.

Iso osa maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa viljeltävästä laittomuuspuheesta on ongelmallista, leimaavaa ja pakolaisuuden todellisuutta tietoisesti hämärtävää.

Rajan ylittäminen esimerkiksi ilman asianmukaista matkustusasiakirjaa voi olla rangaistavaa valtionrajarikoksena. Geneven pakolaissopimus kuitenkin velvoittaa valtioita olemaan rankaisematta turvapaikanhakijoita luvattomasta maahantulosta tai maassaoleskelusta. Siten myöskään rikoslain mukaan valtionrajarikoksesta ei tuomita henkilöä, joka pakolaisuuden perusteella hakee turvapaikkaa.

Käytännössä Eurooppaan pyrkiville turvapaikanhakijoille ei usein ole tarjolla muita vaihtoehtoja kuin ylittää raja ilman asiakirjoja. Esimerkiksi poliittista vainoa pakenevilla, sorrettuihin vähemmistöihin kuuluvilla tai tietyistä maista pakenevilla ei ole välttämättä alun alkaenkaan mahdollista saada suomalaisten viranomaisten tunnustamia matkustusasiakirjoja. Viisumeita ei myöskään käytännössä myönnetä humanitaarisilla perusteilla, vaikka tämä olisi mahdollista.

Hallitus on perustellut toimiaan kansallisella turvallisuudella. Hallituksen rajapäätösten ja niin sanotun käännytyslain perusteluissa viitataan paljolti mahdollisiin uhkakuviin. Esityksen perusteluissa spekuloidaan useilla mahdollisilla seurauksilla tilanteen mahdollisesti kiristyessä nykyisestä jossain vaiheessa.

Maalatut uhat ovat hyvin eritasoisia, ja osaa (esim. käsittelyn ruuhkautuminen, polarisaatio, järjestyshäiriöt, mielenilmaukset) on vaikea pitää poikkeuksellisina tai kansallista turvallisuutta uhkaavina. Vakavammat uhkakuvat, kuten tilanteen eskaloituminen väkivaltaiseksi tai vaarallisten henkilöiden maahantulo taas ovat puhdasta spekulaatiota, mutta myös ilmiöitä, joihin suomalaiset viranomaiset ovat normaalitilanteessakin varautuneet. Määrällisesti arvioissa puhutaan esimerkiksi kymmenistä tai sadoista maahanpyrkijöistä vuorokaudessa, joskaan viime kuukausina rajanylityspaikkojen ollessa suljettuina maastorajalle on saapunut enää yksittäisiä tai ei lainkaan turvapaikanhakijoita.

Venäjän kuvataan toimillaan yrittävän painostaa ja vaikuttaa Suomen päätöksentekoon ja valintoihin. Perusteluissa viitataan mahdollisuuksiin, että Venäjä voisi yrittää vaikeuttaa Suomen viranomaisten toimintaa, saada yhteiskuntaa epäjärjestykseen, ruuhkauttaa suomalaista turvapaikkajärjestelmää, ”rikkoa yhteiskunnan koheesiota” tai esimerkiksi soluttaa Suomeen henkilöitä, joita voitaisiin hyväksikäyttää vieraan valtion lukuun.

Väläyteltyjä uhkia ei sovi väheksyä, mutta epämääräisen spekuloinnin rinnalla konkreettiset turvallisuusuhat ovat jääneet epäselväksi. Lisäksi viitataan salaiseen tietoon. Kansalaisten ja demokraattisen päätöksentekijän odotetaan näin antavan maan hallitukselle avoimen valtakirjan ennennäkemättömiin toimiin “kansallisen turvallisuuden” nimissä.

Venäjä on autoritaarinen, ihmisoikeuksia polkeva ja kansainvälisen oikeuden vastaista raakaa hyökkäyssotaa käyvä valtio, joka käyttää häpeilemättä hyväkseen hädänalaisia ihmisiä. Kotimaisten turvallisuusviranomaisten näkemyksiä turvallisuusuhista on syytä kuunnella. Olennaista kuitenkin on, että ”kansallinen turvallisuus” ei saa olla taikasana, jonka nojalla valtaapitävät voivat tehdä mitä tahansa, kuten luopua kunnioittamasta jokaiselle kuuluvia keskeisiä ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion peruslähtökohtia.

Suvereeneilla valtioilla on oikeus ja velvollisuus valvoa valtion rajoja ja maahantuloa. Tämä on kuitenkin toteutettava niin, että kansallisen turvallisuuden suojeleminen yhteensovitetaan Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden ja kansainvälisten sopimusten kanssa.

Nyt ongelmana on se, että hallitus esittää turvapaikanhakemisen sinällään kansalliseksi turvallisuusuhaksi. Ongelma syvenee entisestään, kun hallitus perustelee tilanteen vakavuutta epämääräisillä heitoilla potentiaalisista tulijamääristä ja tämän määrän yhteiskuntaa horjuttavista vaikutuksista. Vuonna 2015 Suomesta haki täysin poikkeuksellisesti turvapaikkaa yli 32 000 henkilöä, kun ennen ja jälkeen sen määrä on ollut tasaisesti muutamia tuhansia. Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta suomalainen yhteiskunta selviytyi tilanteesta suhteellisen hyvin, vaikka maahanmuuton vastustamisella politiikkaa tekevät muuta väittäisivät. Vastaanottokapasiteettia kyettiin nopeasti lisäämään ja niin viranomaiset, kunnat kuin aktiiviset kansalaiset kykenivät vastaamaan tilanteeseen. Pelkästään vuonna 2022 Suomi puolestaan myönsi tilapäistä suojelua yli 45 000 Ukrainasta Venäjän hyökkäyssotaa paenneelle. Yhteensä Suomeen on saapunut yli 65 000 ukrainalaista.

Hallituksen toimet kohdistuvat nimenomaan turvapaikanhakijoihin ja siksi on ristiriitaista väittää, että “käännytyslaki” ei liittyisi nimenomaan maahanmuuttopolitiikkaan. On myös selvää, että erityisesti hallituspuolue perussuomalaiset on aina tähdännyt juuri rajojen sulkemiseen ja turvapaikanhaun estämiseen.

On yleistä, että valtiot (niin autoritaariset valtiot kuin länsimaat) perustelevat syvälle perus- ja ihmisoikeuksiin kajoavia toimia kansallisella turvallisuudella. Turvallisuus saatetaan poliittisissa puheenvuoroissa esittää jopa “tärkeimmäksi ihmisoikeudeksi”, vaikka on epäselvää, mihin ihmisoikeuteen tällöin viitataan.

Turvallisuuden ja ihmisoikeuksien asettaminen vastakkain on poliittinen strategia, jolla pyritään horjuttamaan yksilön oikeuksia. Tosiasia on, että turvallisuus on sisäänrakennettu ihmisoikeusjärjestelmään yhtenä hyväksyttävänä rajoitusperusteena, mutta kansallisen turvallisuuden nimissä ei voida tehdä tyhjäksi perus- ja ihmisoikeuksia. Näiden oikeuksien rajoitusten on oltava täsmällisiä ja tarkkarajaisia ja täytettävä tarkat edellytykset. Tiettyjä oikeuksia, kuten kidutuksen kieltoa, oikeutta elämään ja palautuskieltoa ei kuitenkaan voida rajoittaa missään oloissa.

Rajan täyssulku vaarantaa oikeuden hakea turvapaikkaa sekä ehdottoman palautuskiellon. Kyse on pahimmassa tapauksessa elämästä ja kuolemasta.

Oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus. Ihmisoikeussopimusten, EU:n perusoikeuskirjan ja Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kidutus tai epäinhimillinen kohtelu. Tämä kidutuksen kieltoon kytkeytyvä velvoite tunnetaan palautuskieltona. Kaikissa oloissa ehdoton ja rajoittamaton palautuskielto edellyttää, että turvapaikkahakemusten perusteet arvioidaan ennen palautusta. Myös joukkokarkotukset on kielletty. Yksilöllistä käsittelyä edellyttävät myös oikeusturvaa koskevat perus- ja ihmisoikeusvelvoitteet.

Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on siksi painottanut valtioiden velvollisuutta turvata tosiasiallinen mahdollisuus hakea turvapaikkaa. Euroopan unionin tuomioistuin taas on katsonut, että EU-lainsäädäntö on esteenä lainsäädännölle, joka estäisi mahdollisuuden turvapaikanhakuun jopa vaikka kyse olisi sodan tai laajamittaisen maahantulon vuoksi julistetusta kansallisesta hätätilasta.

Koko itärajan kiinnipitäminen vaarantaa tai käytännössä estää tosiasiallisen mahdollisuuden hakea turvapaikkaa. Monen turvaa hakevan on mahdoton matkustaa lentoteitse esimerkiksi puuttuvien tai vaillinaisten matkustusasiakirjojen vuoksi. Venäjältä EU-maihin ei toki tällä hetkellä edes voi lentää.

Kun kidutuksen, vainon tai jopa kuoleman uhkaa paennut ei pääse hakemaan turvapaikkaa turvallisesta maasta, on riskinä, että hän tulee palautetuksi lähtömaahansa ja joutuu kohdelluksi epäinhimillisesti. Viime kädessä uhkana on kuolema ja oikeutta elämään koskevan ehdottoman perus- ja ihmisoikeuden loukkaus.

Samaan aikaan kun valtaosa maailman pakolaisista oleskelee köyhissä ja kehittyvissä maissa useimmiten lähtömaansa naapurissa, vauras Eurooppa on tehnyt turvapaikanhaun vaikeaksi. EU:n ja jäsenvaltioiden vosia tiukentuneen turvapaikka- ja rajapolitiikan vuoksi turvallisia reittejä ei juuri ole tarjolla.

Ihmissalakuljetus, johon liittyy häikäilemätöntä rikollisuutta ja hädänalaisten hyväksikäyttöä, on usein turvaa tai parempaa elämää etsivän ainoa, epätoivoinen vaihtoehto. Siksi vuodesta 2014 alkaen lähes 30 000 pakolaista ja siirtolaista on hukkunut tai kadonnut Välimerellä. Myös esimerkiksi vuosien 2015–2016 tilanteessa turvapaikanhakijoita kuljetettiin maiden rajoille myös EU:n sisällä eikä esimerkiksi Ruotsi estänyt turvapaikanhakijoiden liikkumista edelleen Suomeen. Vuonna 2016 pakolaisia pelkäävä EU solmi miljardien eurojen hintaisen kyseenalaisen sopimuksen, jotta Turkki, jossa oleskelee enemmän pakolaisia kuin missään muualla, ei päästäisi turvapaikanhakijoita liikkumaan EU:hun ja ottaisi EU:hun päässeet takaisin.

Oikeus lähteä maasta on myös perus- ja ihmisoikeus, joka turvataan mm. Suomen perustuslaissa. Tämä ei tarkoita, etteikö nykyisessä tilanteessa olisi kyse Venäjän viranomaisten tietoisesta ja aktiivisesta toiminnasta, jonka taustalla on häikäilemättömiä vaikutuspyrkimyksiä.

Hallitus haluaa mahdollistaa sen, että Suomi voisi jättää rajallaan vastaanottamatta turvapaikkahakemuksia ja käännyttää ihmisiä rajalta näiden turvapaikkahakemuksia tutkimatta.

Käännytyslain perusteella valtioneuvosto voisi päättää rajoittaa turvapaikanhakua osalla Suomen rajaa, siis esimerkiksi itärajalla. Päätös voitaisiin tehdä tietylle alueelle kuukaudeksi kerrallaan. Päätöksen myötä turvapaikkaa ei lähtökohtaisesti voisi päätetyllä alueella jättää, vaan henkilöitä estettäisiin saapumasta rajan yli tai heidät poistettaisiin maasta hakemusta vastaanottamatta.

Poikkeuksellisesti rajavartijan tulisi arvioida, onko henkilö päästettävä maahan ja turvapaikkahakemus käsiteltävä normaalisti. Perusteina tähän voisi olla lapsen, vammaisen tai muun erityisen haavoittuvassa asemassa olevan henkilön oikeuksien turvaaminen tai se, että henkilön onnistuu esittää seikkoja, joiden perusteella rajavartiomiehen arvion mukaan on ilmeistä, että henkilö on todellisessa vaarassa joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi ensisijaisesti valtiossa, josta hän on saapunut Suomeen.

Esityksen mukaan henkilöt, jotka poistetaan maasta turvapaikkahakemusta vastaanottamatta, tulisi ohjata siirtymään paikkaan, jossa kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia otetaan vastaan. Esitys ei ota mitään kantaa siihen, mitä tällä voitaisiin Venäjän vastaisella rajalla tarkoittaa eli mitä tosiasiallisia mahdollisuuksia näillä ihmisillä turvapaikanhakuun olisi.

Viime kädessä esitys edellyttäisi rajavartijoiden käyttävän voimakeinoja henkilöiden poistamiseen maasta. Esitys mahdollistaa myös sen, että poikkeusperusteita ei arvioida lainkaan silloin, kun torjutaan väkivaltaa tai henkilöiden suurta lukumäärää käyttävän “maahantunkeutumista”.

Päätös turvapaikanhaun rajoittamisesta edellyttäisi hallituksen ja presidentin yhdessä toteamaa tietoa tai perusteltua epäilyä siitä, että vieras valtio pyrkii vaikuttamaan Suomeen maahantulijoita hyväksikäyttämällä, tämä vaikuttaminen vaarantaa vakavasti Suomen täysivaltaisuutta tai kansallista turvallisuutta, rajoittaminen on välttämätöntä Suomen täysivaltaisuuden tai kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi ja muut keinot eivät ole tähän riittäviä. Viime kädessä päätös ja sen voimassaolo olisi kuitenkin hallituksen käsissä.

Käytännössä olisi siis yksittäisen rajavartijan vastuulla arvioida kiireellisessä vuorovaikutustilanteessa, mahdollisten kielimuurien yli, henkilön haavoittuvaa asemaa tai uhkaa joutua palautetuksi tullessaan epäinhimillisen kohtelun uhriksi. Esitys asettaa näin myös virkamiehen täysin kohtuuttomaan asemaan. Rajavartijan tulisi kyetä päättämään henkilön ihmisoikeuksiin syvästi puuttuvasta, mahdollisesti elämään ja kuolemaan vaikuttavasta asiasta ilman riittävän syvällistä koulutusta tai perehtyneisyyttä.

Yksilöllisten turvapaikkaperusteiden arviointi on usein vaikea tehtävä hakemusten käsittelystä vastaavalle Maahanmuuttovirastollekin, mutta yksittäisen rajavartijan edellytettäisiin tekevän sama välittömästi lyhyen kohtaamisen perusteella. Haavoittuva asema, vaino tai ihmisoikeusloukkausten uhka eivät usein näy päällepäin. Edes ikää tai vammaisuutta ei välttämättä kyetä tilanteessa arvioimaan. Kansainvälinen suojelu perustuu henkilön yksilönä kohtaamaan uhkaan ja turvapaikka-arvioinnin lähtökohtana tulisi aina olla yksilöllinen arvio.

Yhtä lailla mahdotonta on erottaa välineellistetty turvapaikanhakija ei-välineellistetystä. Ihmisen välineellistäminen ei myöskään poista mahdollista todellista tarvetta turvapaikalle.

Käännytyslakiesitys on räikeässä ja ilmeisessä ristiriidassa useiden perustuslaissa ja Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa turvattujen oikeuksien sekä Euroopan unionin oikeuden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi oikeus turvapaikkaan, ehdoton palautuskielto (joka kieltää palautukset epäinhimillisen kohtelun vaaraan ja edellyttää turvapaikkaperusteiden yksilöllistä arviointia), joukkokarkotusten kielto (joka edellisen tavoin edellyttää yksilöllistä arviota), oikeus elämään (käännytettyä voi viime kädessä uhata kuolema eikä laki takaa että tämä mahdollisuus poissuljetaan ennen käännytystä), oikeus oikeusturvaan ja oikeussuojakeinoihin (esitys ei tarjoa lainkaan valitusmahdollisuutta tai oikeutta hallintopääkseen) sekä yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto (hakijoiden kohtelu rajalla mielivaltaista). Esitys uhkaa vaarantaa myös lapsen oikeudet, oikeuden perhe-elämään ja esimerkiksi vammaisten oikeudet.

Muun ohella poikkeuksellista on, että nämä ristiriidat ovat hallituksen taholta tietoisia. Hallituksen esityksen luonnosvaiheessa ristiriidat todettiin esityksen perusteluissa melko avoimesti, mutta lopullisessa esityksessä puhutaan ristiriidan sijaan “jännitteisestä suhteesta”, mitä asiantuntijat ovat pitäneet lähinnä yrityksenä hämärtää selkeää ristiriitaa.

Mikään olemassa oleva kansainvälisten valvontaelinten ratkaisu ei anna aihetta ymmärtää, että Suomen hallituksen esittämä toimintamalli olisi ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta hyväksyttävissä. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut useita tapauksia muun muassa Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, jotka ovat käytännössä vastanneet välineellistämistä. Näissä tapauksissa tuomioistuin on tulkinnut kännyttämiset ilman asianmukaista turvapaikkaprosessia Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisiksi.

Käännytyslaki olisi myös EU-oikeuden vastainen. EU:n perusoikeuskirja turvaa oikeuden turvapaikkaan ja EU:n turvapaikkadirektiivit sääntelevät yksityiskohtaisesti valtion velvollisuuksia asianmukaisen turvapaikkamenettelyn järjestämisessä. Euroopan unionin tuomioistuin on katsonut Liettuan ja Puolan rajaa koskevassa tapauksessa, ettei edes laajamittaista maahantulotilannetta koskevalla poikkeusolosääntelyllä ollut hyväksyttävää estää turvapaikkahakemusten jättämistä. Myöskään EU:n uudessa maahanmuuttopaketissa, jossa nimenomaan käsitellään myös välineellistettyä maahanmuuttoa, ei ole esityksiä, jotka mahdollistaisivat hakemusten tutkimatta jättämisen kokonaan hallituksen nyt esittämällä tavalla. Sen sijaan poikkeustilanteisiin on tarkoitus vastata muilla keinoin, kuten määräajoista poikkeamalla ja muiden jäsenvaltioiden tuella.

Poikkeuslaki on perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksyttävä perustuslain kanssa ristiriidassa oleva laki. Poikkeuslait ovat suomalainen, itsenäisyyttä edeltävältä autonomian ajalta periytyvä erikoisuus. Takavuosikymmeninä poikkeuslait olivat yleisiä, mutta nykyisen perustuslain aikana niitä tulisi pyrkiä välttämään.

Poikkeuslakina voidaan perustuslain mukaan säätää vain rajattu poikkeus perustuslaista. Poikkeuslailla ei tulisi puuttua perustuslain keskeisiin ratkaisuihin, kuten perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuteen.

Poikkeuslain hyväksyminen tarvitsee tuekseen tavallista suuremman määrän kansanedustajia. Tavallisen lain hyväksyminen edellyttää yli puolta annetuista äänistä, mutta poikkeuslaki edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä. Poikkeuslain kiireellinen säätäminen eli käsittely yhden vaalikauden aikana edellyttää viiden kuudesosan enemmistöä.

Lain hyväksyminen poikkeuslakina ei poista ristiriitaa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Kidutuksen kiellot ja niistä seuraava palautuskielto ovat ylipäänsä ihmisoikeussopimuksissa ehdottomia velvoitteita, joista poikkeaminen ei ole sallittua missään oloissa. Kansainvälisen oikeuden mukaan valtio ei voi vedota sisäisen lakinsa määräyksiin sopimusvelvoitteistaan poikkeamiseksi.

Suomen nykyisessä perusoikeusjärjestelmässä kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet katsotaan myös niin erottamattomaksi ja kiinteäksi osaksi Suomen omaa perustuslakia ja perusoikeusjärjestelmää, ettei niistä poikkeamista voida asiantuntijoiden mukaan pitää sellaisena rajattuna poikkeuksena, joka poikkeuslakina olisi mahdollinen.

Virkamiehen on noudatettava lakia. Virkamies vastaa myös siitä, etteivät hänen virkatoimensa loukkaa perustuslakia tai Suomessa kansallisesti voimassa olevia ihmisoikeussopimuksia. Viime kädessä yksittäisen virkamiehen vastuulla on myös palautuskiellon noudattaminen eli se, ettei kukaan joudu palautetuksi kuolemanvaaraan tai vakavien ihmisoikeusloukkausten vaaraan.

Virkamies voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen virkatoimistaan. Virkamiehen on voitava luottaa siihen, että hänen toimintansa on lainmukaista ja hän saa selkeän ohjeistuksen toimilleen. Perustuslaissa säädetyn oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Ehdotettu käännytyslaki on kuitenkin epämääräinen ja epätäsmällinen ja vaatii viranomaiselta elämän ja kuoleman kysymyksissä hätäistä päätöksentekoa, joka pakottaa virkamiehiä mielivaltaan. Virkamiehen tulisi lyhyen kanssakäymisen perusteella päättää, käännytetäänkö ihminen turvapaikkahakemusta vastaanottamatta ja mahdollisesti fyysisiä voimakeinoja käyttäen, vai otetaanko henkilön turvapaikkahakemus poikkeuksellisesti vastaan. Laki asettaa rajavartijat täysin kohtuuttomaan asemaan ja edellyttää heiltä sellaista turvapaikkaoikeudellista osaamista, jota heillä ei ole. Kääntöpuolena rajavartija saattaa lain pakottamana joutua turvautumaan fyysisen voiman käyttöön, mikäli henkilö vastustaa käännytystään rajalta.

Käännytyslain hyväksyminen jättäisi virkamiehen tilanteeseen, jossa olisi epäselvää, mitä velvoitteita hänen tulee noudattaa. Julkisella vallalla on velvollisuus turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Lisäksi EU-oikeuden etusijaperiaatteen mukaan tuomioistuinten ja viranomaisten on EU-oikeuden ja kansallisen lain ristiriitatilanteessa sovellettava EU-oikeutta..

Tämän takia jopa Rajavartiolaitoksen virkamiehet ja heitä edustavat tahot ovat kritisoineet lakiehdotusta lausuntokierroksella ankarasti.

Perustuslakivaliokunta katsoi, että käännytyslakiesitys on mahdollista perusratkaisujensa mukaisena säätää poikkeuslakina. Valiokunnan lausunnossa katsotaan, että vaikka esitys on ristiriidassa ihmisoikeussopimusten kanssa, se olisi kuitenkin perustuslain mahdollistama “rajattu” poikkeus.

Asiantuntijoiden näkemys laista on harvinaisen tyrmäävä. Perustuslakivaliokunta kuuli asiassa 18 Suomen johtavaa oikeustieteilijää valtiosääntöoikeuden, kansainvälisen oikeuden ja eurooppaoikeuden alalta. Nämä asiantuntijat olivat lausunnoissaan poikkeuksellisen yksimielisiä esityksen yksiselitteisestä ristiriidasta ihmisoikeussopimusten ja EU-oikeuden kanssa, siitä ettei tätä ristiriitaa voida poikkeuslakimenettelyllä ratkaista ja siitä, ettei hallituksen esitystä tulisi hyväksyä rajattuna poikkeuksena eli poikkeuslakina. Samat asiantuntijat ovat kritisoineet esitystä ja perustuslakivaliokuntaa erittäin selväsanaisesti myös julkisuudessa.

Perustuslakivaliokunnan enemmistö tukeutui tutkijoiden sijaan ennen kaikkea ylimpien laillisuusvalvojien lausuntoihin, joissa tutkijoita enemmän spekuloitiin kansallisen turvallisuuden ja ihmisoikeussopimusten suhteella sekä mahdollisilla tulevilla tulkinnoilla. Perustuslakivaliokunnan tulisi kuitenkin pohjata kannanottonsa lakiesityksen perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaisuudesta voimassa olevaan oikeuteen ja tulkintoihin. Ainoa 18 oikeustieteilijästä, jonka lausuntoon perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja vetosi valiokunnan lausuntoa esitellessään, kritisoi myös itse voimakkaasti valiokunnan lausuntoa sen valmistuttua.

Perustuslakivaliokunnan lausunto jättää hyvin paljon avoimeksi muun muassa virkamiesten aseman ja EU-oikeudellisten ristiriitojen osalta. Ainoana välttämättömänä muutoksena perustuslakivaliokunta edellytti esityksestä mietinnön tekevää hallintovaliokuntaa säätämään jonkinlaisesta jälkikäteisestä oikeusturvamenettelystä, joka ei kuitenkaan tarkoittaisi normaaleja valitusteitä eikä täytäntöönpanon lykkäävää vaikutusta.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon jätetyssä eriävässä mielipiteessä valiokunnan jäsenet Anna Kontula (vas.) ja Fatim Diarra (vihr.) katsovat, ettei esitystä ole mahdollista säätää poikkeuslakina.

Perustuslakivaliokunnan lausunto on monella tapaa historiallinen ja ennennäkemätön. Käytännössä valiokunta hyväksyi sen, että Suomi rikkoo tietoisesti ihmisoikeussopimuksia ja EU-oikeutta. Käännytyslakiesityksen lisäksi valiokunnnan lausunto tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa poikkeuslakien hyväksyttävyyttä sekä ihmisoikeussopimusten ja kansallisen lain suhdetta koskeviin tulkintoihin.

Kansallisen turvallisuuden turvaaminen on valtion keskeinen tehtävä. Turvallisuuden takaaminen ei kuitenkaan edellytä eikä oikeuta mitä tahansa. Oikeusvaltio ja ihmisoikeudet ovat turvallisen, demokraattisen yhteiskuntamme kulmakiviä.

Vasemmistoliitolle perus- ja ihmisoikeudet ja ihmisyys ovat luovuttamattomia lähtökohtia. Vasemmistoliitto puolustaa suomalaista oikeusvaltiota eikä ole valmis tinkimään ehdottomista ihmisoikeuksista ja oikeusvaltion perusteista kenenkään kohdalla.

Ihmisoikeussopimusten tarkoituksena on asettaa ehdottomat rajat, joita kansallinen lainsäätäjä ei voi ylittää. Käännytyslain suhde ihmisoikeussopimuksiin ei ole monimutkainen tai tulkinnanvarainen vaan täysin selvä. Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä lakia, joka loukkaisi räikeästi ja yksiselitteisesti ihmisoikeuksia ja venyttäisi suomalaisen oikeusvaltion keskeisiä periaatteita. Laki ei ole myöskään välttämätön eivätkä oikeusvaltio ja ihmisoikeudet kansallisen turvallisuuden uhkia.

Myöskään se, että itärajaa on pidetty jo monta kuukautta kiinni, ei ole kestävää ja on turvapaikanhaun tosiasiallisen mahdollisuuden näkökulmasta vähintään harmaalla alueella. Rajan sulkua pitäisi rajavartiolainkin mukaan aina arvioida siitä näkökulmasta, onko se välttämätöntä ja oikeasuhtaisia. Lainkin mukaan täyssulku voi olla voimassa vain väliaikaisesti erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Suomen ratifioimat ihmisoikeussopimukset ovat valtiota oikeudellisesti velvoittavia ja Suomessa kansallisesti voimassa. Yksittäinen ihminen eli turvapaikanhakija, joka kokee, että hänen oikeuttaan on loukattu itärajalla voi valittaa kohtelustaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Pääsääntöisesti valitus ihmisoikeustuomioistuimeen edellyttää ensin kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämistä. Hallituksen käännytyslakiehdotus ei kuitenkaan mahdollistaisi muutoksenhakua. Ihmisoikeustuomioistuimeen ei voi valittaa yleisellä tasolla kansallisesta lainsäädännöstä, vaan tutkittavaksi ottaminen edellyttää yksittäistä, konkreettista soveltamistilannetta, jossa valittaja on uhrin asemassa.

Ihmisoikeustuomioistuimen lisäksi valittaminen on mahdollista esimerkiksi kidutuksen vastaista sopimusta valvovaan YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan, jos turvapaikanhakija katsoo Suomen syyllistyneen palautuskiellon vastaiseen palautukseen eli on vaara joutumisesta kidutuksen tai munu epäinhimillisen kohtelun vaaraan.

Niin ihmisoikeustuomioistuin kuin YK:n komiteat voivat kiireellisessä tilanteessa antaa myös väliaikaismääräyksen, jolla valtiota kielletään toimimasta tietyllä tavalla eli esimerkiksi poistamasta henkilöä maasta. Suomi on saanut niin ihmisoikeustuomioistuimelta kuin kidutuksen vastaiselta komitealta langettavia ratkaisuja turvapaikanhakijoiden kohtelusta.

Ehdotettu käännytyslaki on ongelmallinen myös EU-lainsäädännön kannalta. EU-oikeuden etusijaperiaatteen vuoksi kansalliset tuomioistuimet ja muut viranomaiset eivät saisi edes soveltaa EU-oikeuden kanssa ristiriitaista lakia. Euroopan komissio voi nostaa Suomea vastaan kanteen EU-tuomioistuimessa, mikäli se katsoo, että Suomen toiminta rikkoo unionin oikeutta.  Tätä voi seurata niin sanottu rikkomusmenettely Suomea vastaan ja merkittäviä taloudellisia seuraamuksia. Myös suomalainen tuomioistuin voi pyytää ennakkoratkaisua EU-tuomioistuimelta. EU-tuomioistuin on viime vuosina ottanut kantaa esimerkiksi Liettuan lainsäädäntöön, jolla turvapaikkahakemukset voisi jättää poikkeusoloissa käsittelemättä. Tuomioistuimen mukaan EU-lainsäädäntö estää sellaisen kansallisen lainsäädännön, joka estää mahdollisuuden hakea kansainvälistä suojelua ja päästä turvapaikkamenettelyn piiriin, vaikka kyseessä olisi sodan tai laajamittaisen maahantulon vuoksi julistettu kansallinen hätätila.

YK:n kidutuksen vastainen komitea on vastikään määräaikaistarkastelussaan antanut Suomelle useita suosituksia itärajan tilanteeseen ja turvapaikanhakijoiden oikeuksiin liittyen. Komitea korostaa, että jokaisella on oikeus hakea turvaa oikeudellisesta asemastaan ja saapumistavastaan riippumatta. Komitea kritisoi hallituksen esittämiä lukuisia turvapaikanhakijoiden oikeuksia heikentäviä lakimuutoksia. Komitea pitää erityisen ongelmallisena sitä, että kidutuksen uhreja ei välttämättä tunnisteta eivätkä he saa tarvitsemiaan tukitoimia. Komitean mukaan Suomen on varmistettava, että ketään ei palauteta, jos on perusteltua syytä uskoa, että henkilö on vaarassa joutua kidutuksen tai muun epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Suomen on komitean mukaan vahvistettava mekanismeja, joilla kidutuksen, ihmiskaupan ja sukupuolistuneen väkivallan uhriksi joutuneet tunnistetaan, ja tarjottava heille kansainvälistä suojelua. Suomen on myös taattava turvapaikanhakijoille pätevää oikeudellista apua koko turvapaikkamenettelyn ajalle.

Myös esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ovat esittäneet painavaa kritiikkiä itärajan täyssulkuun ja käännytyslakiin liittyen.

Ihmisoikeuksia räikeästi loukkaavan ”käännytyslain” hyväksyminen kaventaisi myös Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa. Emme olisi enää uskottava ihmisoikeuksien puolustaja globaalisti ja olisi ihan turhaa vaatia muilta valtioilta kansainvälisiin sopimuksiin sitoutumista.

On hyvä muistaa, että jos nyt rikomme kansainvälisiä sopimuksia ja omaa perustuslakiamme, on tämä myös ennakkotapaus tulevaisuuden kannalta. Aiempia esimerkkejä siitä, että eduskunta hyväksyisi tietoisesti ja avoimesti ihmisoikeussopimuksia loukkaavaan lain ei ole. Ihmisoikeusvelvoitteet ja perustuslaki ovat meidän kaikkien turvanamme. Mikä on se seuraava asia, jonka kohdalla ihmisoikeuksista ollaan valmiita joustamaan ja omaa perustuslakia rikkomaan?

Venäjä on diktaattori Vladimir Putinin johtama autoritaarinen valtio, jossa ei ole oikeusvaltiota tai demokratiaa ja ihmisoikeuksia loukataan systemaattisesti. Me kysymme, onko oikea tapa vastata autoritaarisen valtion provosointiyrityksiin todella se, että me itse luovumme perustuslakimme ja demokratiamme ytimessä olevista oikeusvaltiosta ja perus- ja ihmisoikeuksista? Meistä se ei ole oikea tapa.

Palautuskielto tarkoittaa, että pakolaista ei saa tavalla tai toisella palauttaa alueelle, jossa hän on vaarassa joutua epäinhimillisen kohtelun uhriksi tai josta hän on edelleen vaarassa joutua tällaiselle alueelle. Palauttavalla valtiolla on siis vastuu varmistaa, että palautettavan ihmisen perustavanlaatuiset ihmisoikeudet toteutuvat siellä, mihin hänet palautetaan. Ehdoton, kaikissa tilanteissa valtioita sitova palautuskielto perustuu keskeisten ihmisoikeussopimusten kidutuksen kieltoihin, ja lisäksi se on turvattu nimenomaisesti Suomen perustuslaissa, Geneven pakolaissopimuksessa ja EU:n perusoikeuskirjassa. Toisin kuin useimmat ihmisoikeudet, palautuskielto on ehdoton, eli sen rajoittaminen ei ole hyväksyttävää missään oloissa. Viime kädessä jokainen yksittäinen virkamies vastaa palautuskiellon loukkaamattomuudesta.

Palautuskiellon lisäksi esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirja ja EU:n perusoikeuskirja sisältävät erillisen joukkokarkotusten kiellon. Käytännössä niin palautuskielto kuin joukkokarkotusten kielto edellyttävät, että turvapaikkaa hakevan henkilön tilanne on arvioitava ja päätettävä yksilöllisesti. Turvapaikkahakemukset on siis käsiteltävä asianmukaisesti ennen palautusta.

Suomen ja Venäjän välinen raja on noin 1 300 kilometrin pituinen. Itärajaa ei ole millään järkevällä ja realistisella tavalla kokonaisuudessaan mahdollista fyysisesti tilkitä. Pelkästään parinsadan kilometrin raja-aidan hinnaksi on arvioitu etukäteen lähes 400 miljoonaa euroa. Raja-aidat ja rajaesteet maailmalla eivät ole ratkaisseet globaalisti niitä ongelmia, joita niiden toivotaan ratkaisevan. EU-ulkorajoilla on kuollut kuluneenkin vuoden aikana noin 600 ihmistä. Viime vuonna pelkästään Välimerellä hukkui tai katosi yli 3000 pakolaista ja siirtolaista. Kestävämpi vaihtoehto on se, että edistetään siirtolaisten turvallisia reittejä ihmisoikeuksia kunnioittaen. Tämä myös estää turvattomiin maastorajaylityksiin turvautumisen ja takaa, että rajanylitykset tapahtuvat hallitusti.

Täydellinen rajan sulkeminen ja turvapaikanhaun estäminen on kansainvälisen oikeuden ja palautuskiellon vastaista.

Käännytettävät ihmiset eivät pääse Suomeen, joten heidän on palattava Venäjälle. On epäselvää, ottavatko Venäjän rajaviranomaiset heidät vastaan ja mikäli ottavat, mitä siitä seuraa turvanpaikanhakijoille. On mahdollista, että ihmisiä jää rajavyöhykkeelle, jos kumpikaan valtio ei päästä heitä rajansa yli. On myös mahdollista, että Venäjä palauttaa ihmisiä takaisin lähtömaihinsa, jolloin riski joutua palautetuksi maahan, jossa joutuu vainotuksi tai epäinhimillisesti kohdelluksi, kasvaa.

Esitys ei ota kantaa siihen, mitä tapahtuu jos Venäjä ei ota Suomen käännyttämiä turvapaikanhakijoita vastaan ja rajalle syntyy humanitaarinen kriisi.

Tällaisia tilanteita on viime vuosina nähty ainakin Valko-Venäjän rajalla. Esimerkiksi Puolan ja Valko-Venäjän välisen raja-alueen tilannetta tarkkailleen Grupa Granican arvion mukaan alueella on kuollut ainakin 37 henkilöä ja kadonnut 300 henkilöä vuoden 2021 jälkeen.

Käännytyslakiesityksen mukaan henkilöt, jotka poistetaan maasta turvapaikkahakemusta vastaanottamatta, tulisi ohjata siirtymään paikkaan, jossa kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia otetaan vastaan. Emme kuitenkaan tiedä, mitä nämä paikat Venäjän vastaisella rajalla olisivat ja mitkä olisivat näiden ihmisten mahdollisuudet hakea turvapaikkaa.

Rajojen valvonta sekä rajaturvallisuuden ja sisäisen turvallisuuden turvaaminen on valtion oikeus ja velvollisuus. On tärkeää, että viranomaisilla on käytössään lailliset ja ihmisoikeuksia kunnioittavat keinot turvallisuusuhkiin vastaamiseen. Viime vuosina onkin monin tavoin tehostettu viranomaisten toimivaltuuksia muun muassa niin sanottuihin hybridiuhkiin vastaamiseksi. Myös Suojelupoliisin resurssit ovat muuttuneet merkittävästi sen nykyisen tiedusteluroolin myötä.

Samaan aikaan ainut Suomen perustuslain, ihmisoikeusvelvoitteiden ja EU-oikeuden kannalta kestävä ratkaisu vastata turvapaikanhakuun on käsitellä turvapaikkahakemukset huolellisesti ja varata tähän riittävät resurssit. Vastaanottokapasiteettia on aiemminkin kyetty nopeasti kasvattamaan ja kohonneisiin hakijamääriin reagoimaan. Ulkomaalaislaki ja vastaanottolaki mahdollistaisivat myös perusteettomien hakemusten tehokkaan ja nopeutetun käsittelyn sekä järjestelykeskusten perustamisen hakijoiden rekisteröinnin ja ensimmäisen puhuttamisen tehostamiseksi. Näin suuretkin hakijamäärät voitaisiin kohdata hallitusti ja ihmisarvoisesti siten, että hakijat saadaan tehokkaasti viranomaisten tietoon ja myös esimerkiksi mahdolliset vaaralliset henkilöt tunnistetaan. Suomen on mahdollista saada tarvitsemaansa apua myös Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexilta ja muilta jäsenvaltioilta. Nämä ovat keinoja, joiden käyttöä ei ole riittävästi selvitetty.

Olemme kannattaneet pitkään EU-maiden keskinäistä sitovaa vastuunjakoa turvapaikanhakijoiden vastaanottoon. Siinä missä Välimeren valtiot on pitkään jätetty kantamaan suurin vastuu turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa, on koko ajan ollut selvää, että ulkorajavaltiona myös Suomea voisi kohdata vastaava tilanne. Silti Suomi on sitkeästi harannut sitovaa vastuunjakoa vastaan. Vastikään hyväksytty EU:n yhteistä turvapaikkajärjestelmää uudistava maahanmuuttopaketti kuitenkin sisältää sitovan vastuunjakomenkanismin turvapaikanhaun painetilanteisiin.

EU:n turvapaikkalainsäädännön viimeaikaisissa uudistushankkeissa on esitetty keinoja myös välineellistämistilanteisiin vastaamiseksi. Kyse on esimerkiksi mahdollisuudesta poiketa aikarajoista ja yleisistä menettelysäännöistä. EU-lainsäädäntö ei kuitenkaan tule jatkossakaan mahdollistamaan turvapaikkahakemusten vastaanoton keskeyttämistä välineellistämisenkään perusteella.