Lau­ra Me­ri­luo­to: Hal­li­tuk­sen po­li­tii­kal­le ei löy­dy sen enem­pää va­sem­mis­to­lii­ton kuin kan­san­kaan tu­kea

Kansanedustaja Laura Meriluoto katsoo, että hallituksen politiikassa on kyse köyhiltä ottamisesta ja rikkaille antamisesta. Hän piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta käsitteli julkisen talouden suunnitelmaa.

– Orpon ja Purran hallituksen politiikassa ei ole koskaan ollut kyse julkisen velkaantumisen taittamisesta tai hyvinvointivaltion pelastamisesta. Kyse on köyhiltä ottamisesta ja rikkaille antamisesta, julkisten palveluiden murentamisesta ja tulonsiirrosta yksityiselle sektorille, työntekijöiden aseman polkemisesta ja suuryritysten palvelemisesta, Meriluoto sanoo.

”Me vasemmistoliitossa tunnistamme sen aidon hädän, jota ihmiset kokevat arjessaan tämän hallituksen lukemattomien leikkausten seurauksena.”

Meriluodon mukaan kokoomus ja perussuomalaiset ovat kahden vuoden ajan uskotelleet kansalle, että leikkauksia on pakko tehdä, koska Suomelta on rahat loppu.

– Yhtäkkiä rahaa onkin miljardikaupalla jaettavaksi rikkaille ja suuryrityksille. Velkaantuminenkaan ei ole ongelma, kunhan velkaa otetaan rikkaiden rikastuttamiseksi. Toisin kuin hallitus, me vasemmistoliitossa tunnistamme sen aidon hädän, jota ihmiset kokevat arjessaan tämän hallituksen lukemattomien leikkausten seurauksena. Hallituksen politiikalle ei löydy sen enempää vasemmistoliiton kuin kansankaan tukea, hän sanoo.

Meriluoto viittaa Helsingin Sanomien tuoreeseen kyselyyn, jossa vain joka viides kannatti yhteisten rahojen kaatamista rikkaiden taskuun. Jopa kokoomuksen kannattajista lähes kolmannes piti hallituksen veronkevennysten kohdentamista vääränä.

– Me ymmärrämme, ettei 270 000 työtöntä voi mahtua 47 000 avoimeen työpaikkaan. Tiedämme, ettei Suomea saada nousuun leikkaamalla koulutuksesta, eikä Suomen velkaantumista saada taitettua leikkaamalla pienituloisilta ja jakamalla veroalennuksia rikkaille. Siksi julkaisimme oman vaihtoehtomme hallituksen niin kutsutuille kasvutoimille, Meriluoto sanoo.

Vasemmistoliiton kasvusuunnitelma lähtee siitä, että talouden pitää palvella ihmisiä ja hyvinvointia, ei toisinpäin. Suunnitelma perustuu kotimaisen kysynnän vahvistamiseen, suhdanteita tasoittavaan finanssipolitiikkaan, tuottavuuden kasvattamiseen ja aktiiviseen teollisuuspolitiikkaan.

Vasemmistoliiton kasvusuunnitelmaan voi tutustua täällä:


Laura Meriluodon ryhmäpuhe 7.5.2025:

Arvoisa puhemies,

”Nyt on aika lopettaa velaksi eläminen” kuului kokoomuksen iskulause viime eduskuntavaaleissa. Tämän lupauksen siivittämänä kokoomus pääsi muodostamaan nykyisen hallituksen ja tähän julkilausuttuun tavoitteeseen etenkin perussuomalaiset ovat innolla tarttuneet.

Kansalle on väitetty, että jotta velaksi eläminen saataisiin loppumaan, on aivan pakko leikata työttömiltä, pakko leikata sairailta, pakko leikata vanhuksilta ja vammaisilta, pakko leikata opiskelijoilta sekä syrjäytymisvaarassa olevilta nuorilta.

Valtiovarainministeri Purran mukaan tässä on nyt uusi normaali. Leikkausten kohteena olevien kansalaisten on pakko kärsiä ja hyväksyä tilanne, sillä muuten ei velkalaiva käänny.

Arvoisa puhemies,
Kahden vuoden ajan meille on kerrottu tarinaa siitä, kuinka näitä leikkauksia on pakko tehdä, koska Suomen rahat on loppu. Kuinka laarin pohjaltakaan ei enää euroja löydy, vaikka miten on kaiveltu. Niinpä pari viikkoa sitten moni varmasti yllättyi, kun hallitus ilmoitti yömyöhään puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa, että Suomella on sittenkin rahaa!

Yhtäkkiä sitä rahaa on miljardikaupalla jaettavaksi rikkaille ja suuryrityksille. Velkaantuminenkaan ei ole mikään ongelma, kunhan velkaa otetaan rikkaiden rikastuttamiseksi.

Viimeistään tuon tiedotustilaisuuden myötä lienee käynyt kaikille selväksi, että Orpon ja Purran hallituksen politiikassa ei koskaan ole ollut kyse julkisen velkaantumisen taittamisesta tai hyvinvointivaltion pelastamisesta.

Kyse on köyhiltä ottamisesta ja rikkaille antamisesta. Julkisten palveluiden murentamisesta ja tulonsiirrosta yksityiselle sektorille. Työntekijöiden aseman polkemisesta ja suuryritysten palvelemisesta.

Hallituksen oikeistolaisen ideologian mukaan rikkaat ansaitsevat rikkautensa ja köyhät köyhyytensä.

Viis siitä, että Suomessa on nyt 270 000 työtöntä ja vain 46 500 avointa työpaikkaa. Viis siitä, että yhä useampi ihminen on Suomessa koditon tämän hallituksen politiikan myötä. Ja viis siitä kasvavasta määrästä lapsia Suomen leipäjonoissa. Ehkä se on juuri sitä toimeliaisuutta, mitä hallitus haluaa lisätä.

Arvoisa puhemies,
Te taisitte hallituksessa kuvitella, ettemme osaisi laskea, millaisen loven miljardien veroalet tulevat Suomen talouteen jättämään. Tai ettemme osaisi laskea, kuinka paljon ay-jäsenmaksun verovähennyksen poisto vähentää liittoon kuuluvien tuloja. Luulitte kai, ettemme osaisi ynnätä, että jos koulutuksesta leikataan satoja miljoonia pysyvästi, eivät kertapanostukset tilannetta pelasta.

Mutta kyllä me osaamme. Siksi hallituksen politiikalle ei löydy sen enempää vasemmistoliiton kuin kansankaan tukea. Helsingin Sanomien tuoreessa kyselyssä vain joka viides kannatti yhteisten rahojen kaatamista rikkaiden taskuun Orpon ja Purran malliin. Jopa kokoomuksen kannattajista lähes kolmannes pitää hallituksen veronkevennysten kohdentamista vääränä

Arvoisa puhemies,
Toisin kuin hallitus, me vasemmistoliitossa tunnistamme sen aidon hädän, mitä ihmiset kokevat arjessaan tämän hallituksen lukemattomien leikkausten seurauksena.

Me ymmärrämme, ettei 270 000 työtöntä voi kaikki mahtua 47 000:een avoimeen työpaikkaan. Tiedämme, ettei Suomea saada nousuun leikkaamalla koulutuksesta, eikä Suomen velkaantumista saada taitettua leikkaamalla ensin pienituloisilta ja sitten jakamalla veroalennuksia rikkaille.

Siksi julkaisimme juuri oman vaihtoehtomme hallituksen niin kutsutuille kasvutoimille. Vasemmistoliiton kasvusuunnitelma pohjaa siihen periaatteeseen, että talouden pitää palvella ihmisiä ja hyvinvointia, eikä toisinpäin. Suunnitelmamme perustuu muun muassa kotimaisen kysynnän vahvistamiseen, suhdanteita tasoittavaan finanssipolitiikkaan, tuottavuuden kasvattamiseen ja aktiiviseen teollisuuspolitiikkaan.

Arvoisa puhemies,
Nyt on aika lopettaa ihmisten eriarvoistaminen ja aika ryhtyä kulkemaan kohti uudenlaista taloutta, jonka keskiössä on ihmisten, luonnon ja ilmaston hyvinvointi. Toivottavasti siis perehdytte tarjoamaamme vaihtoehtoon huolella. Vielä on aikaa suunnanmuutokselle.