– Järjestöillä on tärkeä osa demokratiassa. Niiden kautta toteutuu oikeus järjestäytyä, osallistua, arvostella vallankäyttäjiä ja puolustaa niitä ihmisiä, joiden ääni muuten jäisi kuulumatta. Tätä oikeutta terveessä demokratiassa puolustetaan, ei romuteta.
Meriluodon mukaan on selvää, että järjestöiltä leikkaamisessa on kyse myös siitä, että ne ovat yhteiskunnan kriittisiä ääniä.
– Järjestöt esimerkiksi kertovat, miten hallituksen leikkaukset osuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Tuntuuhan se varmasti kiusalliselta, mikäli olet vaaleissa luvannut olla leikkaamatta pienituloisilta.
On selvää, että järjestöiltä leikkaamisessa on kyse myös siitä, että ne ovat yhteiskunnan kriittisiä ääniä.
Meriluoto muistuttaa, että demokratia ei tarkoita pelkkää äänestämistä, vaan aktiivisen kansalaisyhteiskunnan tukemista. Tässä järjestöt ovat olennaisessa asemassa.
– Kansanedustajana todella toivon, että Suomesta löytyy jatkossakin tahoja, joiden työhön kuuluu tarvittaessa kritisoida poliitikkojen tekemiä päätöksiä, Meriluoto sanoo.