– Lapset ja nuoret ovat jo valmiiksi täysin kohtuuttomassa asemassa hallituksen leikkauspolitiikan kohteena. Hallitus romutti lastensuojelun jälkihuoltoa ja heikensi tilapäisten sosiaalityöntekijöiden pätevyysvaatimuksia. Nyt se lähtee ilmeisesti lastensuojelun henkilöstömitoituksen kimppuun. Onko hallituksella mitään käsitystä lastensuojelun tilanteesta vai eikö sitä vain kiinnosta? Meriluoto kysyy.
Lastensuojelu joutuu jo nyt paikkaamaan muiden palveluiden riittämättömyyttä.
Vasemmistoliiton ollessa hallituksessa säädettiin henkilöstömitoitus lastensuojelun sosiaalityöhön, sillä lastensuojelun työntekijöiden kuormituksesta ja vaihtuvuudesta oli puhuttu jo pitkään. Meriluoto muistuttaa hallitusta siitä, että lastensuojelussa tehdään hyvin vaativaa työtä, joka vaatii vahvaa osaamista.
– Sen sijaan, että hallitus puuttuisi lastensuojelun työntekijöiden kuormitukseen, se lisää sitä eri tavoin. Hallitus aikoo tehdä lastensuojelulain kokonaisuudistuksen, mutta miten tämä tärkeä uudistus tulee onnistumaan, kun samaan aikaan lastensuojeluun koko ajan isketään uusilla leikkauksilla?
Meriluoto painottaa myös sitä, että hallitus kasvattaa merkittävästi lapsiperheköyhyyttä. Politiikkansa lapsivaikutusten arvioinnit hallitus näyttää heittäneen romukoppaan. Lastensuojelu joutuu jo nyt paikkaamaan muiden palveluiden riittämättömyyttä.
– Jos lastensuojelun tarvetta halutaan vähentää, ei kannata leikata lapsi- ja perhepalveluista ja lisätä köyhyyttä ja osattomuutta, vaan tehdä sellaista politiikkaa, mikä antaa hyvät eväät kaikille lapsille. Nyt annetaan pelkkää näköalattomuutta.