Lau­ra Me­ri­luo­to: So­te-jär­jes­tö­jen ra­hoi­tus tur­vat­ta­va

Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto on huolissaan siitä, miten sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukselle käy hallitusneuvotteluissa. Hän vetoaa hallitusneuvotteluissa oleviin puolueisiin, jotta järjestöjen rahoituksesta ei leikata. Viime vuonna järjestörahoitus päätettiin parlamentaarisesti siirtää valtion budjettiin, ja kaikki puolueet sopivat, että järjestöjen tuleva rahoitustaso säilyy.

– Leikkaamalla sote-järjestöjen rahoituksesta tuleva hallitus leikkaisi muun muassa hyvinvoinnista, terveydestä, yhteisöllisyydestä, elinvoimasta sekä aktiivisuutta ja demokratiaa tukevasta toiminnasta. Se heikentäisi myös suomalaista vapaaehtoistyön kenttää.

Järjestöt tavoittavat monesti ihmisiä, jotka jäävät virallisen palvelujärjestelmän ulkopuolelle.

Järjestöt ovat myös osa alueellista elinvoimaa. Ne työllistävät, kehittävät ja tuovat EU-rahoitusta alueelle.

– Kaikki tämä tapahtuu vieläpä edullisesti. Suhteessa sote-budjettiin ja järjestön tekemän työn hyötyihin, järjestöjen rahoituksen osuus on pieni.

Meriluodolla itsellään on pitkä kokemus sote-järjestöissä työskentelemisestä, joten hän tuntee kentän ja järjestöjen työn hyvin.

– Keskustelin hiljattain nuorten parissa asunnottomuustyötä tekevän järjestöammattilaisen kanssa. Hänen tyypillinen asiakkaansa on mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva nuori, jolla alkavat laskut erääntyä ja muutenkin arjenhallinta heikentyä siten, että asunnottomuus uhkaa. Järjestötyöntekijä auttaa nuorta esimerkiksi rästimaksujen selvittelyssä ja viranomaisten kanssa asioinnissa.

Kyse on siis vaativasta asiakastyöstä, jossa ammattilaiselta vaaditaan kykyä auttaa erilaisia ihmisiä monenlaisissa arjen vaikeuksissa. Ymmärrys ja osaaminen esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmista ovat tärkeitä. Järjestöt tavoittavat monesti ihmisiä, jotka jäävät virallisen palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Järjestöissä työtä pystytään tekemään joustavasti ja asiakkaiden luottamus on helpompi saavuttaa, kun ei edusteta mitään viranomaistahoa.

– Vasemmistoliitossa lähdetään siitä, että kansalaisjärjestöt ovat osa toimivaa demokratiaa ja niiden toimintaedellytykset ja pitkäjänteinen rahoitus on turvattava. Esimerkiksi sote-järjestöjen asiakkaina on monesti ihmisiä, jotka ovat hyvin haavoittuvassa asemassa. Järjestöjen rahoituksen jatkuvuus on etenkin heille tärkeää.