Li An­ders­son: El­py­mis­ra­has­tol­le oli­si pa­rem­pia­kin vaih­toeh­to­ja, mut­ta se näyt­täi­si ole­van pa­ras­ta mi­tä on tar­jol­la

Koronakriisistä selviäminen ja jälleenrakennus ovat ratkaisevia hetkiä Euroopan tulevaisuudelle. Mikäli koronakriisin aiheuttamaan talousshokkiin ei vastata päättäväisesti ja riittävästi, uhkana on että talouskriisi jää kalvamaan Eurooppaa pitkäksi aikaa. Suomi ei voi yksin elpyä, jos koko muu Eurooppa ei elvy samalla, kirjoittaa Li Andersson.

Koronakriisi ei ole tavallinen talouskriisi, eikä se johdu siitä, että yksikään maa olisi hoitanut talouttaan huonosti. Tällä kertaa shokki kohdistuu samalla tavalla kaikkiin: virusepidemian rajoittamiseksi maat ovat olleet pakotettuja laittamaan kiinni rajansa, sulkemaan monet elinkeinot ja ohjaamaan kansalaiset kotiin pois töistä, oppilaitoksista sekä kuluttamasta palveluita. Valtioiden verotulot ovat laskeneet rajusti ja ne joutuvat käyttämään miljardeja tukeakseen yrityksiä ja kansalaisia mittavilla tukipaketeilla samanaikaisesti, kun terveydenhuollon ja sosiaaliturvan menot kasvavat. Tulevaisuuden haasteena on lisäksi se, että vaikka tautitilanne on parantunut, maiden pitää silti varautua tilanteen huonontumiseen ja epidemian mahdolliseen toiseen aaltoon.

Euroalueella huolet markkinoiden reaktioista ovat lisäksi kasvaneet, kun velkataakat kasvavat maissa, joissa bruttokansantuote, työttömyys ja velkataso eivät ole ehtineet palautua euro- ja finanssikriisiä edeltäneelle tasolle. Tämän takia meillä on vaikeita kysymyksiä ratkaistavanamme. 

Uutena ratkaisukeinona EU-komissio julkaisi 27.5. ehdotuksensa uuden koronaelpymisrahaston perustamisesta sekä päivitetyn ehdotuksen monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF) vuosille 2021-2017. Ehdotusten koko on rahoituskehyksen osalta 1100 miljardia ja elpymisrahaston osalta 750 miljardia euroa.

Jo aiemmin EU-tasolla on sovittu erilaisista rahoitusvälineistä koronakriisiin vastaamiseksi. Näihin kuuluvat Euroopan vakausmekanismin (EVM) uusi Pandemic Crisis Support -tukiväline (240 mrd.), Euroopan investointipankin uusi yleiseurooppalainen takuurahasto (noin 200 mrd.) ja SURE-rahasto työttömyysriskien lieventämiseksi (100 mrd). Myös Euroopan keskuspankki EKP on vastannut koronatilanteeseen mm. uudella Pandemic Emergency Purchase Programme PEPP -ohjelmalla (toistaiseksi 750 mrd.).

”Eurokriisissä jäsenmaat maksoivat tukipaketeista, joilla todellisuudessa pelastettiin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja. Vasemmistoliitolle elpymisrahaston hyväksymisen ehto on, että tämä virhe ei toistu.”

EU rahoittaisi uuden elpymisrahastoaloitteen nostamalla lainaa. Tästä kaksi kolmasosaa ohjattaisiin avustuksina jäsenmaille ja yksi kolmasosa lainattaisiin edelleen jäsenmaille. Laina maksettaisiin takaisin vasta useamman vuoden päästä nousevina jäsenmaksuina. Tämä olisi erityisen hyödyllistä jäsenmaissa, joiden valtionlainojen koroissa on nousupaineita. Suomi saa markkinoilta jo nyt lähes ilmaista rahaa, joten rahasto ei hyödyttäisi Suomea tällä hetkellä ja tässä mielessä samassa määrin. Elpymisrahastoa ei kuitenkaan laskettaisi mukaan Suomen julkiseen velkaan, joten sen kautta tehtävä elvytys ei nostaisi Suomen velkaantumisastetta. Tämä olisi Suomelle hyödyllistä ja vähentäisi välttämättömistä elvytystoimista seuraavaa myöhempää sopeutuspainetta sekä kestävyysvajehuolia.

EU on toistaiseksi toiminut suhteellisen aktiivisesti koronakriisiin taloudellisessa hoidossa. Eri välineiden kokonaisuus on kuitenkin melko monimutkainen, eikä se vielä ratkaise kaikkia tulevaisuuden haasteita. On myös ymmärrettävää kysyä, miksi veronmaksajien pitäisi maksaa yksityiseltä pankkisektorilta otettua lainaa sen sijaan että unioni hyödyntäisi  Euroopan keskuspankkia elvytysvaran luomisessa.

Elpymisrahastoa parempia ja tehokkaampia ratkaisuja Euroopalle olisivat esimerkiksi EKP:n suora rahoitus jäsenmaille ja velkojen yhteinen leikkaaminen tasapuolisesti kaikilta mailta. Nämä toimet olisivat koronakriisin kaltaisen odottamattoman kriisin kohdalla erittäin perusteltuja.

Esimerkiksi professori Vesa Vihriälä on ehdottanut, että koronakriisin johdosta kaikkien euromaiden veloista osa muutettaisiin nollakorkoisiksi ikuisuuslainoiksi. Näitä velkoja ei koskaan tarvitsisi maksaa takaisin, eikä niistä maksettaisi korkoa, joten käytännössä velat siis mitätöitäisiin.

STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainá on taas ehdottanut velkojen suorempaa alaskirjausta eli mitätöintiä. Tällöin osa keskuspankin taseeseen päätyneistä euroalueen jäsenvaltioiden valtionvelkakirjoista alaskirjattaisiin. EKP:lle tästä ei kuitenkaan seuraisi toiminnallisia ongelmia, sillä keskuspankit säilyvät maksukykyisinä kaikissa tilanteissa. 

”On päivänselvää, että yhteisiä ratkaisuja on löydettävä. Jos EU:n jäsenmaat eivät kykene yhteistyöhön edes vakavan kansanterveydellisen kriisin oloissa, asettaa se koko kansainvälisen yhteistyön kyseenalaiseen valoon.”

Eräs järkevä ratkaisu kriisin hoitoon voisi olla myös EKP:n suora valtionrahoitus. Sen toteuttamiseksi professorit Vesa Vihriälä ja Päivi Leino-Sandberg ovat ehdottaneet perussopimuksen muuttamista EKP:n valtionrahoituksen vahvistamiseksi: ”Tätä tosiasiallista valmiutta valtionrahoitukseen voisi vahvistaa, jos suora valtionrahoitus tehtäisiin tavalla tai toisella mahdolliseksi poikkeusoloissa. Kun kysymyksessä on perustavaa laatua oleva muutos, sen demokraattinen kate ja oikeusvarmuus edellyttäisivät nähdäksemme vähintäänkin perussopimusten muutosta ns. kevennetyllä menettelyllä, kuten tapahtui EVM:n perustamisen yhteydessä.”

Koska näitä esityksiä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä pöydällä tai näköpiirissä, on arvioitava komission esitystä elpymisrahastosta sekä sen hyötyjä ja haittoja nykyisessä tilanteessa. 

On päivänselvää, että yhteisiä ratkaisuja on löydettävä. Jos EU:n jäsenmaat eivät kykene yhteistyöhön edes vakavan kansanterveydellisen kriisin oloissa, asettaa se koko kansainvälisen yhteistyön kyseenalaiseen valoon. 

Toinen olennainen seikka on elpymisrahaston varojen kohdentamisen ehdot. Eurokriisissä jäsenmaat maksoivat tukipaketeista, joilla todellisuudessa pelastettiin saksalaisia ja ranskalaisia pankkeja. Vasemmistoliitolle elpymisrahaston hyväksymisen ehto on, että tämä virhe ei toistu, vaan elvytysvaroilla on pankkituen sijaan tuettava esimerkiksi kunnianhimoista vihreän kehityksen ohjelmaa sekä panostettava digitalisaatioon, osaamiseen, terveyteen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin oikeuksiin. Näin tehdyillä taloudellisilla panostuksilla voi syntyä eurooppalaista lisäarvoa yksittäisten jäsenmaiden toimiin verrattuna. 

Pidän siis lähtökohtaisesti hyvänä, että avustuksia ja lainoja kanavoidaan myös EU:n ohjelmien kautta. Myös avaukset EU:n omien varojen keräämiseen ympäristön saralla (muovivero, päästökauppa, hiilitullit) ovat lupaavia.

On kuitenkin todella tärkeää, että elpymisrahaston ehdoilla ei kavenneta jäsenmaiden omaa talouspoliittista päätösvaltaa. Rahaston ehdoista ei saa muodostua komission kiristysruuvia, jolla vaaditaan vahingollisia rakenteellisia uudistuksia tai finanssikriisin aikaan pahaa jälkeä tehnyttä talouskuria, eli kovaa yksityistämis- ja leikkauspolitiikkaa. On nurinkurista, että tahot, jotka kritisoivat liittovaltiokehitystä samaan aikaan vaativat kovaa ehdollisuutta elpymisrahaston varoihin. Käytännössä se tarkoittaisi komission talouspoliittisen päätäntävallan kasvattamista kansallisten parlamenttien kustannuksella. 

Mikäli rahoitusta ohjataan European Semester -ohjausjakson kautta, on varmistettava, että se tukee nykyistä voimakkaammin myös muun muassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toteuttamista.

Kuten kirjoitin jo EU:n aiempien koronatoimien yhteydessä, yhteisten ratkaisujen löytäminen talouskriisin välttämiseksi on kaikkien EU-maiden ja myös Suomen etu. Tällaisella hetkellä on äärimmäisen tärkeää osoittaa, että Eurooppa on kykeneväinen ja halukas yhteistyöhön ja että Eurooppa on oppinut kuinka tuhoisia vaikutuksia talouskuripolitiikalla on niin kansalaisten hyvinvointiin kuin maiden velkakestävyydelle.

Li Andersson

Opetusministeri
Vasemmistoliiton puheenjohtaja