Vasemmistoliiton puoluevaltuustolle Helsingissä tänään pitämässään puheessa Andersson käsitteli laajasti kahdeksan vuotta kestäneen puheenjohtajakautensa tapahtumia, joihin on mahtunut niin historiallisen suuria vaalivoittoja kuin kirveleviä tappioita. Hän aloitti puheensa kuitenkin puhumalla kaikista ihmisistä, joita hän on saanut kohdata vuosien aikana.
–Puheenjohtajakaudelta mieleeni ei tule ensimmäisenä kyselytunteja tai vaalitenttejä, vaan kaikki ne kerrat, kun minua on kuskattu tilaisuudesta toiseen pimeitä ja liukkaita teitä pitkin eri puolilla Suomea. Mieleen tulee kaikki keskustelut toreilla sekä kerrat, kun ihmiset ovat kutsuneet minut kotiinsa syömään tai saunomaan. Näitä kaikkia kohtaamisia tulen kantamaan mukanani koko loppuelämäni, Andersson sanoi.
Andersson painotti, miten vasemmistolaisen politiikan ytimessä tulee olla jatkossakin ympäristökriisin sekä muiden yhteiskunnallisten ongelmien ottaminen vakavasti, samalla kun uskottavasti rakennetaan tasa-arvoa ja hyvinvointia lisäävää yhteiskuntaa. Hänen viestinsä oli, että kestävää tulevaisuutta ei saavuteta leikkauksilla ja ihmisten tulevaisuudenuskon romuttamisella.
– Hyvinvointiamme ei määritä velkalaivan koko, vaan maapallon kantokyky. Se on kaikista tärkein poliittista päätöksentekoa määrittävä kehys. Siihen sopeutumisessa on kysymys kaikesta: elämisestä, asumisesta, liikkumisesta ja kuluttamisesta. Päättäjillä tulee olla kyky vastata ympäristön edellyttämiin valtaviin muutoksiin, jos haluamme säilyttää nuorten tulevaisuudenuskon, Andersson sanoi.
Andersson käsitteli puheessaan myös aikamme henkeä ja monia huolestuttavia kehityskulkuja niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hän korosti, miten kautta historian äärioikeistolaiset liikkeet ovat saaneet voimansa ihmisten luottamuksen ja tulevaisuudenuskon rapautumisesta, mutta näiden liikkeiden vastaus vie huomion pois yhteiskunnan ongelmien oikeista syistä.
– Ympäri maailmaa työnväenluokkaa houkutellaan äänestämään poliitikkoja, joiden politiikka merkitsee todellisuudessa vain maahanmuuttajien rankaisemista, demokratian nakertamista, verohelpotuksia rikkaille sekä leikkauksia palveluista. Vasemmiston vaihtoehto merkitsee talouden ja tulonjaon kysymyksiin puuttumista sekä ihmisten vapauksien laajaa edistämistä, Andersson sanoi.
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontui Helsingissä 19.-20. lokakuuta valitsemaan neuvoa-antavan jäsenäänestyksen pohjalta puolueen uuden puheenjohtajan.
Li Anderssonin puhe kokonaisuudessaan:
Hyvät toverit ja ystävät,
On inhimillinen mahdottomuus summata kaikkea sitä, mitä kuluneet kahdeksan vuotta ovat olleet ja mitä ne minulle ovat merkinneet. Mutta ajattelin aloittaa sillä, mitä minulle ensimmäisenä tuli mieleen, kun mietin näitä vuosia. Se on te.
Kun mietin puheenjohtajuutta, mieleen ei ensimmäisenä tule vaalitenttejä tai tiedotustilaisuuksia tai eduskunnan kyselytunteja. Vaan ensimmäisenä mieleen tulee kaikki ne kerrat, kun minua on kuskattu tilaisuudesta toiseen pimeitä ja liukkaita teitä pitkin eri puolilla Suomea. Mieleen tulee kaikki ne keskustelut, joita olen saanut käydä teidän kanssanne toreilla, ABC-asemilla, autoissa ja junissa ja kahviloissa ja kaikki ne kerrat, kun te olette kutsuneet minut teidän koteihinne syömään, saunomaan ja joskus myös nukkumaan. Mieleen tulee ne varmaan sadat villasukat, joita minulle on annettu, jotta jalat eivät paleltuisi vaalitilaisuuksissa. Mieleen tulee miten olen saanut tanssia puolueosastojen vuosijuhlissa, teroittaa kirvestä teltalla, itkeä yhdessä ihmisten kanssa ja pitää palopuheita niin Prismojen parkkipaikoilla kuin huoltoasemilla. Mieleen tulee myös kaikki te tälle liikkeelle työskennelleet, joiden kanssa olen saanut omaa työtäni tehdä. Tämä on se mitä puheenjohtajuus minulle ennen kaikkea on merkinnyt, ja kaikkia näitä kokemuksia ja kohtaamisia tulen kantamaan mukanani koko loppuelämäni.
Muistan Paavo Arhinmäen joskus kertoneen kuinka Timo Soini oli sanonut vasemmistoliiton olevan yksi Suomen vaikeimmista puolueista johtaa. Tässä suhteessa olemme muuttuneet. Vaikka minun kaudelleni on osunut niin kirveleviä vaalitappioita kuin mahtavia vaalivoittoja, olen aidosti aina kokenut, että minulla on tämän puolueen jäsenten ja aktiivien tuki. Silloinkin, kun minulla on ollut huono ilta A-studiossa, te olette laittaneet palautetta ja kannustaneet. Silloinkin, kun hallituskaudelle osui kriisi toisensa jälkeen emmekä aina onnistuneet hoitamaan asioita niin hyvin kuin me olisimme halunneet, te olitte tukena. Silloinkin, kun olemme joutuneet käsittelemään kysymyksiä, joissa meillä on eriäviä kantoja ja näkemyksiä, olemme pystyneet tekemään sen asiallisesti, yhdessä pysyen. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys. Näin ei ole aina ollut vasemmistoliitossa, ja näin ei tälläkään hetkellä kaikissa puolueissa ole.
Luottamus on asia, jota ei voi päättää, että sitä on. Sitä pitää yhdessä tehdä. Se rakentuu kohtaamisten ja jaettujen kokemusten kautta. Toivon, että te olette kokeneet että tunnette puoluejohdon, keitä me ihmisinä olemme, ja että te olette voineet luottaa siihen, että me yritämme parhaamme. Puoluejohdon tehtävä on ymmärtää, että te olette tämän puolueen ydin ja, että tämän liikkeen koko voima ja menestys rakentuu juuri teidän tekemänne työn varaan.
Luottamus on molemminpuolista ja vaatii meiltä kaikilta työtä, ja ennen kaikkea halua rakentaa sitä. Silloin kun luottamus puuttuu, se näkyy kentän kokemuksena siitä, että puoluejohto ei kuuntele eikä näy. Johdossa taas tuntuu siltä, että kaikki ympärillä vain valittavat vaikka yritämme parhaamme. Luottamuksen puutteesta syntyy negatiivinen kierre, jossa energiaa kulutetaan puolueen sisäisiin konflikteihin ja kiistoihin ulospäin suuntautuvan politiikan sijasta. Siksi olen todella kiitollinen siitä tuesta mitä olen teiltä saanut. Jos saan toivoa Minjalle yhtä asiaa, niin se on, että tässä puolueessa ylläpidetään tätä tukemisen ja luottamuksen kulttuuria. Se miten te, Minja, Laura ja Gashaw olette puhuneet toisistanne ja puheenjohtajakampanjasta, osoittaa minusta että tämä luottamus on vahvasti läsnä. Kilpailla voi omilla vahvuuksilla, ei kampittamalla toisia. Senkaltainen kampanja mitä te teitte, antaa parhaimman mahdollisen lähtökohdan puheenjohtajuuden rakentamiselle.
Hyvät ystävät,
Toinen asia, jossa koen meidän muuttuneen näiden vuosien aikana, on meidän olemus punavihreänä puolueena. Vasemmistoliitto kuuluu niihin puolueisiin, jotka ovat olleet edelläkävijöitä ympäristökriisien vakavuuden ymmärtämisessä. Tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana tämä ymmärrys tulee entistä tärkeämmäksi, kun joudumme löytämään tapoja elää ja rakentaa yhteiskuntaamme sopeutuen aiheuttamaamme ympäristökriisiin ja rajoittaen edelleen merkittävästi päästöjä. Ilmasto on jo muuttunut, kriisi on jo realisoitunut ja sopeutuminen tähän todellisuuteen tulee osaksi meidän arkea. Silti pahimmat skenariot ovat vielä estettävissä ja meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen.
Ympäristöpolitiikka ei ole mikään erillinen ”lisä” suhteessa muihin politiikkalohkoihin vaan kriisien laajuus tarkoittaa, että tästä teemasta tulee koko poliittista päätöksentekoa määrittävä kehys. Ympäristökriisit vaikuttavat koko yhteiskuntaan ja kaikkiin eri sektoreihin. On kyse siitä, miten elämme, asumme, liikumme, kulutamme ja harrastamme. On kyse yhteiskunnan perimmäisistä arvoista, siitä, mitä pidämme kaikista tärkeimpänä. Ja on myös kyse koko meidän parlamentaarisen järjestelmän uskottavuudesta. Jos haluamme säilyttää nuorempien sukupolvien uskon siihen, että parlamentarismin kautta voi vaikuttaa, on päättäjien myös osoitettava kykyä puuttua ja vastata näihin koko ihmiskuntaa koskeviin megaluokan kysymyksiin.
Tulevien vuosien ja vuosikymmenten vasemmistolaisen yhteiskuntapoliittisen projektin keskeinen kysymys tulee siksi mielestäni olemaan se, miten sopeudumme aiheuttamaamme ympäristökriisiin. Hyvinvointimme rajat eivät määräydy velkalaivan kannen koon mukaan, vaan maapallon kantokyvyn mukaan. Niitä rajoja olemme liian pitkään räikeästi rikkoneet. Viime viikolla julkaistiin laaja ilmastoasiantuntijoiden tutkimus, jossa tarkasteltiin 35 planetaarisen elonmerkin kehittymistä edellisten vuosikymmenten aikana. Se kertoo karulla tavalla siitä, missä olemme ja mitä meillä on edessämme. Olemme peruttamattoman ilmastokatastrofin partaalla ja siirtymässä ilmastokriisin uuteen ja ennalta-arvaamattomaan vaiheeseen. Ilmasto on jo lämmennyt niin paljon, että äärimmäisiin sääolosuhteisiin, ilmastosiirtolaisuuteen, maatalouden vaikeuksiin sekä uusiin tauteihin on varauduttava niin Euroopassa kuin globaalisti.
Hyvät ystävät,
Ympäristökriisien ja muiden suurten yhteiskunnallisten ongelmien ottaminen vakavasti niin, että rakennetaan uskottavaa ohjelmaa hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämiselle ekologisen kriisin oloissa on tärkeää myös siksi, että kautta historian fasistiset ja äärioikeistolaiset liikkeet ovat saaneet polttoaineensa siitä, kun ihmisten luottamus ja usko parempaan tulevaisuuteen horjuu tai romuttuu kokonaan. Nämä liikkeet hyödyntävät politiikan teossaan sekä nostalgiaa että helppoja viholliskuvia, yhdistettynä konservatiiviseen ja ulossulkevaan arvomaailmaan. Viesti on, että rajoja sulkemalla ja muualta tulleiden ihmisten määrää vähentämällä palataan johonkin sellaiseen vanhaan kunnolliseen aikaan, jolloin ihmisillä oli töitä, hyvinvointipalvelut toimivat ja köyhistä pidettiin huolta.
Tällainen puhe tietoisesti piilottaa sen tosiasian, että ennenkään kaikki ei ollut hyvin, mutta ennen kaikkea se vie katseen ja huomion pois niistä tekijöistä, jotka aidosti vaikuttavat siihen, miten hyvinvointipalvelut toimivat ja köyhistä pidetään huolta: talous ja tulonjako. Ympäri maailmaa näemme miten miljonäärien ja miljardöörien asiaa ajavat johtajat kuten Trump, Milei tai Purra onnistuvat houkuttelemaan työväenluokkaa äänestämään vaihtoehtoa, jossa ”eliitinvastaisen” kuoren alla paljastuu politiikkaa, joka nimenomaan pönkittää vallassa olevia taloudellisia eliittejä. Suurimmat hyötyjät verokevennyksistä ovat ne, joilla on entuudestaan eniten. Suurimmat hyötyvät hyvinvointipalveluiden alasajosta ovat voittoa tavoittelevat terveysyritykset ja ne, joilla on muutenkin varaa maksaa palveluista. Samalla nämä kääntävät äänestäjien turhautumisen ja raivon muita ihmisiä ja marginalisoituja ihmisryhmiä kohtaan. Tämä on historiasta tuttu politiikan tekemisen tapa, eikä siitä ole koskaan seurannut mitään hyvää. Siksi pitää olla hereillä ja varuillaan niistä kehityskuluista, joita tällä hetkellä näemme politiikassa niin täällä Euroopassa kuin Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Emme saa turtua jatkuviin heikennyksiin, vaan on pysyttävä hereillä jokaisesta askeleesta, joka nakertaa yhteiskunnan demokratiaa.
Demokratian kaventaminen on aina aloitettu syrjityistä ja marginalisoiduista ryhmistä, niistä, joista on helppo rakentaa kuvaa ”ulkopuolisista” tai ”vihollisista”. Tämän ovat joutuneet kokemaan monet vähemmistöt, alkuperäiskansat ja siirtolaiset kautta historian, ja tämän ovat karuimmalla mahdollisella tavalla aikanaan saanut kokea myös vasemmistolaiset Suomessa. Rajalaki on esimerkki juuri siitä, miten viholliskuvien käyttö tekee poliittisesti mahdottomasta poliittisesti mahdollista. Se osoitti, miten nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä aggressiivisen naapurin pelko, yhdistettynä turvapaikanhakijoista rakennettuihin viholliskuviin, saa Suomen kaltaisen maan luopumaan kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteisaan. Ennakkotapauksena tämä on mielestäni vaarallisin kehityskulku, mitä itse olen nähnyt koko politiikassa oloni aikana. Raja todella ylitettiin, ja kun se on kerran tehty, sitä voi tehdä uudestaan. Jo nyt näemme miten muut EU:n jäsenmaat ovat seuraamassa Suomen vanavedessä, tuoreimpana esimerkkinä Puola, jonka pääministeri Donald Tusk suoraan viittasi Suomen rajalainsäädäntöön kun kertoi maan aikomuksesta keskeyttää turvapaikanhakuoikeus lakimuutoksella. Tähän asti edes Puola ei ole suoraan lailla asettunut kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita vastaan, vaikka maa ei tosiasiassa ole niitä rajallaan noudattanut.
Samanlaista demokratian nakertamista pala palalta ovat rajut taiteeseen, kulttuuriin ja kansalaisyhteiskuntaan kohdistuvat leikkaukset. Yhteiskunnallinen moninaisuus ei ole yhteensopiva autoritaaristen liikkeiden tapaan ahtaasti määritellä kansaa ja yhteiskuntaa. Perussuomalaisten vihamielinen suhtautuminen niin kansalaisjärjestöihin, yliopistoihin, taiteeseen kuin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin edustaa juuri tätä kielteistä kantaa yhteiskunnan moninaisuuteen ja vapaaseen sivistykseen. Se näkyy myös maissa kuten Venäjä, Valko-Venäjä, Turkki ja Unkari, joissa autoritaariset johtajat aina aloittavat demokratian kaventamisen taiteilijoista, tutkijoista ja kansalaisjärjestöistä. Kun me vasemmistossa puolustamme vapaata sivistystä, vapaata taidetta, vapaata kansalaisyhteiskuntaa, vapautta rakastaa ketä haluaa – silloin me puolustamme nimenomaan vapautta – ajatuksen, ilmaisun, politiikan ja inhimillistä vapautta. Ne eivät ole marginaalisia kysymyksiä, ne eivät ole identiteettikysymyksiä, vaan ne ovat demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan perusteita. Siksi tämä on aina ollut osa vasemmistolaisen liikkeen politiikkaa.
Hyvät ystävät,
On helppo vajota synkkyyteen kun katsomme maailmaa ympärillämme: maailman päättäjien kyvyttömyys puuttua Gazan kansanmurhaan, jonka Israel nyt myös on laajentanut Libanoniin, maailman päättäjien kyvyttömyys tehdä riittävästi ilmasto- ja luontokriisien torjumiseksi, maailman päättäjien kyvyttömyys tehdä mitään vaurauden ennennäkemättömälle kasautumiselle.
Mutta apatia on pahin vihollisemme. Meillä on ratkaisuja niin maailman suuriin kriiseihin kuin meidän kansallisiin ongelmiin. Ja me osaamme myös viedä nämä ratkaisut täytäntöön. Me olemme osoittaneet sen ollessamme vallassa niin kunnissa kuin hallituksessa, että kun me saamme valtaa, niin asiat myös muuttuvat konkreettisesti. Meidän uskottavuus vasemmistona nojaa siihen, että ihmiset huomaavat meidän kädenjäljen. Omassa arjessaan, aidosti.
Valta ei ole koskaan ollut helppo kysymys vasemmistolle. Kysymys siitä, milloin ja miten valtaa pitää käyttää on monesti jakanut meitä. Hallituskausien jälkeiset vaalit ovat perinteisesti olleet vaikeat. Mutta silti me tietenkin tavoittelemme sitä, ei millä ehdoilla tahansa, ei kenen tahansa kanssa. Mutta valtaan me pyrimme ja sitä haluamme käyttää, koska vain sillä voimme saada aikaan muutosta, niin ihmisten, ympäristön kuin maailman kannalta.
Ja olemme vuosien saatossa myös oppineet paljon vallasta. Mielestäni olemme myös saaneet parempaa itseluottamusta vallankäyttäjinä. Päätös suorittaa jäsenäänestys hallitusohjelmasta oli mielestäni erittäin tärkeä ja onnistunut, ja toivon että jatkamme niin. Edellisen hallituskauden aikana opimme uusia tapoja osallistaa ja käydä avointa keskustelua koko puolueen jäsenistön suuntaan kun eteen tuli vaikeita päätöskokonaisuuksia, kuten suojelutyölaki. Ja opimme jopa olemaan rakentavalla tavalla eri mieltä niinkin isosta ja keskeisestä päätöksestä kuin Nato-jäsenyys. Juuri siinä puolueen sisäinen luottamus kantoi.
Yksi keskeisimmistä oivalluksista mitä itse sain hallituskauden aikana liittyi asiaan mitä itse olen kutsunut transformatiiviseksi politiikaksi, mutta mikä suomeksi ilmaistuna ehkä tarkoittaisi rakenteellisia uudistuksia. Olemme syystä oppineet vierastamaan tätä käsitettä kun oikeisto sitä käyttää, mutta myös meidän pitää miettiä miten me muutamme yhteiskunnan rakenteita tasa-arvoa lisäävään ja kestävään suuntaan. Mikäli taistelemme vain määrärahalisäysten puolesta, saavutuksemme on kovin helppoja leikata pois seuraavan kerran, kun oikeisto pääsee valtaan. Siksi niiden rinnalla meidänkin on ajettava rakenteellisia uudistuksia, muutoksia ja reformeja, jotka muuttavat yhteiskuntaa pysyvästi. Oppivelvollisuuden laajentaminen on hyvä esimerkki tällaisesta reformista. Vanhempainvapaajärjestelmän uudistaminen on toinen. Tulevalla hallituskaudella kriittisintä tulee olemaan sellaiset työelämäuudistukset, joilla pysyvästi vahvistetaan työntekijöiden ja ammattiyhdistysliikeen asemaa. Tämän hallituskauden jälkeen niille tulee olemaan huutava tarve.
Mutta hyvät ystävät,
On myös paljon mitä en ole oppinut näiden vuosien aikana. Yksi ärsyttävimmistä kysymyksistä, joihin puolueen puheenjohtaja joutuu vastaamaan kerta toisensa jälkeen on “miten saat puolueesi kannatuksen nousemaan?”. Rehellinen vastaus tähän on se, että minulla ei vieläkään ole hajuakaan. Eikä sitä tiedä kukaan muukaan puheenjohtajista.
Mutta uskon, että vasemmistolainen liike vain tulee voimistumaan tulevien vuosien aikana. Minjasta saamme älykkään, omistautuneen, huumorintajuisen ja osallistavan johtajan.
Ja tiedän, että me olemme vahvimmillamme silloin, kun me olemme uskottavia. Kun olemme ottaneet selvää faktoista, laskeneet luvut ja perustelleet kantamme. Tiedän, että olemme vahvimmillamme silloin, kun sanoin ja teoin viestimme, että tämä liike, sen arvot ja tavoitteet, ovat suunnattu kaikille. Sillä ei ole väliä mistä tulet, minkä ikäinen olet tai missä asut. Vasemmisto on kaikkien ihmisten liike, jotka jakavat meidän arvomme ja tavoitteemme. Ja tiedän, että me olemme vahvimmillamme silloin, kun pidämme kiinni omasta luotettavuudestamme. Äänestäjä tietää mitä saa kun äänestää vasemmistoa, ja voi luottaa siihen, että arvomme eivät ole myytävänä. Me emme muuta väriä tai käännä takkiamme kun pääsemme valtaan.
Ja kannatuksen suhteen olen yleensä toiminut niin, kuten aina olen yrittänyt politiikassa tehdä: kuunnella mitä ihmiset minulle kertovat. Ja ne terveiset mitä olen saanut, on mielestäni aika hyvä ohjenuora politiikan teolle.
Joten hyvät ystävät, tässä vielä viimeiset viisaudet, mitä olen kahdeksan vuoden saanut, suoraan Suomen kansalta: Perustele kantasi. Ole rehellinen. Usko omaan vaihtoehtoosi. Ja ennen kaikkea: vastaa esitettyyn kysymykseen.
Kiitos vielä kaikesta teille kaikille, ilman teitä mistään ei olisi tullut mitään.