Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ilmoitti tänään 13.9. tiedotustilaisuudessa olevansa käytettävissä puolueensa presidenttiehdokkaaksi tammikuussa 2024 järjestettävissä vaaleissa.
Puolueen puheenjohtajana ja kansanedustajana toimiva Andersson on aiemmin kertonut harkitsevansa ehdokkuutta.
Vasemmistoliitto nimeää presidenttiehdokkaansa puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina 14.10.
Punavihreä arvojohtaja
– Suomen seuraava presidentti aloittaa työnsä poikkeuksellisena aikana. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on muuttunut lyhyessä ajassa Suomessa ja koko Euroopassa. Suomen tuore Nato-jäsenyys hakee vielä muotoaan ja siihen liittyvät linjaukset vaativat perusteellista keskustelua, Andersson sanoo.
Lisäksi hän nostaa esiin ilmastokriisin ja globaalien valtasuhteiden myllerryksen merkittävinä ulko- ja turvallisuuspolitiikan teemoina. Suomen tulevalta presidentiltä hän vaatii vahvaa arvo- ja ihmisoikeusperustaista ulkopolitiikkaa.
Presidentinvaaleissa keskeistä ovat näkemykset myös merkittäviin Suomen sisäisiin kysymyksiin.
– Suomalaisen yhteiskunnan ongelmat eivät ratkea päättäjien juhlapuheilla, vaan poliittisilla päätöksillä. Arvojohtajana presidentin täytyy toimia ongelmien ja ratkaisujen esille nostajana, Andersson kiteyttää.
Andersson korostaa hakevansa nimenomaan puolueen presidenttiehdokkuutta.
– Näissä vaaleissa on ehdolla monia osaavia ehdokkaita, joista monet ovat päättäneet kampanjoida valitsijayhdistysten kautta. Ajattelen, että kisassa on tärkeää olla mukana myös punavihreää väriä ja vahvoja arvoja tunnustavia ehdokkaita, Andersson perustelee.