Hyvät toverit ja ystävät,
Monesti tällaisissa puheissa sanotaan, että elämme poikkeuksellisia aikoja. Mutta tämä kevät todella on jotain mitä emme ole koskaan aiemmin nähneet ja kokeneet. Olemme ottaneet etäisyyttä toisiimme, olemme lopettaneet matkustamisen ja pysyneet kotona. Meidän työmme ja koulumme ovat siirtyneet olo- ja makuuhuoneisiimme. Tänä vappuna emme marssi yhdessä, tiiviinä ja värikkäänä joukkona, vaan juhlimme työn ja työväen sekä opiskelijoiden juhlapäivää yhdessä mutta erillään. Juhlimme kotona läppäreiden, pädien ja kännyköiden välityksellä. Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette yhteisen hyvän eteen joustaneet ja järjestelleet uusiksi niin arkenne kuin juhlanne. Aivan jokaisen teidän panoksenne on ollut tärkeä ja osoittanut, että yhdessä me selviämme tästä.
Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette yhteisen hyvän eteen joustaneet ja järjestelleet uusiksi niin arkenne kuin juhlanne.
Eristäminen ei ole helppoa, vaan siihen liittyy monia asioita, jotka satuttavat ja tuntuvat pahalta. Vuosikymmeniä yhdessä olleet pariskunnat eivät yhtäkkiä voi halata toisiaan, tai edes tavata. Toisistaan erilleen joutuneet vanhukset, muut riskiryhmiin kuuluvat ja heidän läheisensä ovat yksin. Elämää täynnä olevat lapset ja nuoret eivät yhtäkkiä voi nähdä ystäviään tai käydä rakkaissa harrastuksissaan. Aivan erityisiä pelkoja ja huolia, yksinäisyyttä ja turvattomuutta eristäytyminen aiheuttaa heille, joilla ei ole hyvä olla omassa perheessään. Pelkoa kokevat myös ne, joiden läheiset ovat sairastuneet.
Mutta tulemme kuitenkin myös oppimaan paljon tästä koronakeväästä, niin yksilöinä kuin yhteiskuntana. Jo nyt olemme joutuneet oppimaan uusia tapoja osoittaa solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä, kun niitä ei ole voinut kasvotusten välittää. Kriisi toivottavasti opettaa meidät katsomaan lähelle myös jatkossa. Arvostamaan olemista jatkuvan menemisen sijasta. Löytämään oman kotikaupungin retkipaikat kaukomatkojen sijaan sekä arvostamaan mahdollisuutta syventää suhdetta omiin läheisiimme. Kriisi on opettanut meitä yhteiskuntana sanomaan ääneen, että jokainen ihmishenki on arvokas ja pelastamisen arvoinen. Maksoi mitä maksoi.
Kriisi on myös tehnyt näkyväksi monta epäkohtaa yhteiskunnassamme. Epäkohtia, joita on syytä korjata, kun jälleenrakennamme Suomea tämän shokin jälkeen.
Aivan erityisen näkyväksi kriisi on tehnyt sen, miten haavoittuvassa tilanteessa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset elävät. Monen hätä on suuri kun ruoka-apu yhtäkkiä pysähtyy tai kouluruoka jää saamatta, kun asunnottomien hätämajoitus sulkee ovensa tai työpaikka yhtäkkiä menee alta. Koronakriisi eroaa muista kokemistamme kriiseistä, sillä se on iskenyt poikkeuksellisen voimakkaasti palvelu- ja kulttuurialoille. Silti sen iso kuva noudattaa talouskriisien tuttua kaavaa: työmarkkinoiden suurimmat kärsijät ovat nuoret, matalapalkkaiset työntekijät, pienyrittäjät ja freelancerit eli muutenkin epävarmoissa olosuhteissa työskentelevät.
Kriisi on tehnyt näkyväksi sen, miten haavoittuvassa tilanteessa yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat ihmiset elävät.
Koronan kaltaisten virusten nopean leviämisen mahdollistaa maailma, joka on globaalimpi kuin koskaan aiemmin. Hyvin monissa maissa kaikkein alttiimpia tartunnan saamiselle ovat kuitenkin he, jotka matkustavat vähiten eivätkä pysty vetäytymään kodin suojaan etätöihin sekä he, jotka asuvat tiiviisti korkeiden vuokrien ja pienten tulojen takia.
Hyvä esimerkki koronakriisin luokkanäkökulmasta on Helsingin Itäkeskuksen metroasema, joka muuttui kriisin myötä kaupungin ruuhkaisimmaksi. Näin tapahtui siksi, että Itä-Helsingissä asuu erityisen iso joukko niitä ammattilaisia, jotka koronakeväänä ovat nousseet aamuisin lähteäkseen työpaikoilleen aivan kuten ennenkin. Esimerkiksi sairaanhoitajat, lähihoitajat, poliisit, pelastusalan ammattilaiset, jätehuollon työntekijät, siivoojat, kaupan kassat, lastenhoitajat ja varhaiskasvatuksen opettajat ovat pitäneet yhteiskunnan kriittisiä toimintoja käynnissä koko ajan. Toivottavasti näemme jatkossa paremmin kaikki nämä ammattilaiset, jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä – tapahtui ympärillä maailmassa mitä tahansa.
Nämä ammattilaiset ovat saaneet yhteiskunnalta kiitoksia niin laulujen kuin valonäytösten muodossa, ja he todella ansaitsevat kaiken mahdollisen huomion ja arvostuksen. Kiitokset eivät kuitenkaan maksa vuokraa tai ruokalaskua. Siihen tarvitaan riittävä palkka. Koronan jälkeen on viimeistään aika ymmärtää, että yhteiskunnan kriisinkestävyys on riippuvainen näiden elintärkeiden alojen vetovoimasta ja näiden duunareiden työpanoksesta. Me olemme kaikki riippuvaisia esimerkiksi osaavista ja motivoituneista hoitajista, varhaiskasvattajista, opettajista ja poliiseista. Siksi näiden alojen työehtojen parantaminen ja riittävien resurssien turvaaminen on keskeinen tapa huolehtia koko yhteiskunnan turvallisuudesta. Heillä on oikeus luottaa siihen, että omassa ammatissa on mahdollista jaksaa eläkepäiviin asti, ja heillä on oikeus saada kohtuullinen korvaus tärkeästä työstään.
Hallitusohjelman kantava ajatus sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.
Hyvät ystävät, hyvät toverit,
Monilla on tapana siteerata Milton Friedmanin lainausta, jonka mukaan vain kriisi mahdollistaa todellisen muutoksen. Oikeisto on usein käyttänyt sitä hyväkseen ja ajanut talouskriisien varjolla läpi uudistuksia, joilla työehtoja heikennetään pysyvästi ja yhteistä omaisuutta ja julkisia palveluita yksityistetään. Suomessakin on viime aikoina kuultu puheenvuoroja, joiden mukaan hallitusohjelma pitää heittää romukoppaan ja kaivaa leikkauslistat esille.
Hyvät ystävät, näin emme tietenkään tule tekemään.
Hallitusohjelman kantava ajatus sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta kestävyydestä on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Hallitus on ensimmäisestä päivästä lähtien painottanut tasa-arvoa, tuloerojen kaventamista ja pienituloisten asemaa. Nyt meillä on äärimmäisen tärkeä paikka osoittaa, että näistä periaatteista pidetään kiinni myös kriisin olosuhteissa.
Tilanne on monella tapaa erilainen kuin talouskriiseissä, joita olemme nähneet aiemmin. Nyt kukaan ei voi selittää talouden kriisiytymistä sillä, että jotkut maat olisivat tehneet vääränlaista talouspolitiikkaa. Ja kuten Turun telakan pääluottamusmies tällä viikolla totesi, tällä kertaa ei voi oikein kapitalistiakaan syyttää.
Kriisin taustalla on maailmanlaajuinen pandemia, joka on aiheuttanut shokin talouksille eri puolille maailmaa. Hallitukset ovat poikkeuksellisesti joutuneet omilla päätöksillä sulkemaan palvelusektorit, jotta viruksen leviäminen estettäisiin.
Koronakriisin erottaa aikaisemmista talouskriiseistä myös se, että koronakriisi on iskenyt suoraan reaalitalouteen. Kotimainen kulutus on romahtanut ja erityisen pahassa tilanteessa ovat palvelualat, joilla työskentelee paljon matalasti palkattuja työntekijöitä ja yksinyrittäjiä. Pk-yrityskenttä koostuu myös monista yrityksistä, joilla ei ole taloudellisia puskureita pahan päivän varalle.
On aivan keskeistä, että me nyt uskallamme toimia laajan konkurssiaallon välttämiseksi ja kotimaisen kysynnän vauhdittamiseksi. Leikkauslistojen laatiminen keskellä talouskriisiä olisi ristiriidassa tämän kanssa. Leikkaaminen olisi myös varmin tapa syventää kriisiä.
Hallitus tulee vielä kevään aikana päättämään elvytyspaketista, jolla vauhditetaan Suomen taloutta samalla kun rajoitustoimia asteittain puretaan. Vasemmistoliitto esittää, yhtenä elvytyskeinona, että kaikille suomalaisille jaetaan esimerkiksi sadan euron “elvytysseteli”, joka olisi käytettävissä kulttuuri- ja palvelualoilla, kuten kivijalkakaupoissa, keikkapaikoilla, ravintoloissa ja parturi-kampaamoissa. Tämä olisi kaikki suomalaiset huomioiva tapa vauhdittaa palvelualojen elpymistä siinä vaiheessa, kun rajoitustoimia voidaan laajemmin purkaa.
Hallitus on luvannut, että koronakriisin yhteydessä pelastetaan niin ihmiset kuin yritykset. Tämän lupauksen on näyttävä myös taloudellisissa panostuksissa. Hallitus antaa toukokuussa erillisen lasten ja nuorten tukipaketin, johon pitää sisältyä tuntuvia lisäpanostuksia niin kaikkien koulutusasteiden järjestäjille, perhetyöhön, lastensuojeluun kuin oppilas- ja opiskelijahuoltoonkin. Pitkä eristäytymisjakso uhkaa piilottaa lasten ja nuorten avun tarpeen ja hädän näkymättömiin ja kasvattaa kynnystä hakea apua.
Kuluneen kevään aikana kouluterveydenhuollon käynnit ovat vähentyneet 85 prosenttia ja erityisen tuen päätöksen saaneista koululaisista vain viisi prosenttia on ollut koulussa. Pääkaupunkiseudulla lastensuojeluilmoitukset ovat vähentyneet merkittävästi. Me kaikki tiedämme, että se ei tarkoita lasten pahoinvoinnin tai kaltoinkohtelun vähentymistä. Eristyksen vuoksi lasten hätää ei vain huomaa sama joukko ulkopuolisia aikuisia kuin normaalioloissa. Näiden lasten ja perheiden auttaminen edellyttää, että 90-luvun laman opit todellakin on sisäistetty. Leikkausten sijaan tarvitaan tuntuvia panostuksia lasten ja perheiden hyvinvointiin.
Yhtiöt, jotka eivät osallistu yhteiskunnan ylläpitämiseen normaaliolosuhteissa, eivät ole veronmaksajien tukea ansainneet
1990-luvulla rahaa käytettiin pankkien pelastamiseen samaan aikaan kun yritykset menivät nurin. Tällä kertaa on pyritty suoraan tukemaan koronakriisistä kärsineitä yrityksiä. Suomenkin velkaantumista tulevat kasvattamaan nimenomaan miljardien eurojen yritystuet. Ne osoittavat, kuinka tärkeässä roolissa valtio ja hyvinvointivaltion rakenteet ovat myös elinkeinoharjoittajille. Tärkeää on kuitenkin, että myös yritystuet jaetaan sitä aidosti tarvitseville. Tässä ei olla Suomessa kaikilta osin onnistuttu. Kun yritystukia nyt kehitetään vastaamaan paremmin kriisistä kärsivien firmojen tarpeita, on tuet jatkossa rajattava pois suurosinkoja maksavilta ja veroparatiiseja hyödyntäviltä firmoilta. Vasemmistoliiton kanta on selvä: yhtiöt, jotka eivät osallistu yhteiskunnan ylläpitämiseen normaaliolosuhteissa, eivät ole veronmaksajien tukea ansainneet. Näin ovat linjanneet myös muut pohjoismaiset hyvinvointivaltiot kuten Tanska.
Hyvät toverit ja ystävät,
Parhaiten kriisistä selvitään, kun meillä on kirkas visio siitä reseptistä, jolla lähdemme Suomea jälleenrakentamaan.
Kriisistä selviämisen kannalta elintärkeää on jälleenrakennusohjelma, joka rakentuu sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävästi. Jälleenrakennuksessa fokuksen on oltava ympäristön ja ilmaston kannalta kestävissä investoinneissa, panostuksissa koronan aiheuttamien hyvinvointierojen korjaamisessa sekä kuluttajien luottamuksen palauttamisessa.
Jos koronakriisistä on jotakin hyvää keksittävä, niin sitä on ainakin se, että sen myötä olemme todistaneet olevamme yhdessä kykeneväisiä suuriin uhrauksiin ja joustoihin. Kriisi on osoittanut myös, että yhteisen hyvän niin vaatiessa yhteiskunnat ovat kykeneviä tekemään nopeasti suuria ratkaisuja. Kriisin keskellä välttämättömiin toimenpiteisiin myös löytyy rahaa.
Siinä, missä koronakriisin ratkaisut oli toteutettava kriisin jo puhjettua, on toiseen koko maapalloa ja sivilisaatiota uhkaavaan kriisiin – ilmastokriisiin – mahdollista varautua etukäteen: ilmastonmuutosta voidaan edelleen hillitä tehokkaasti, hallitusti – ja oikeudenmukaisesti.
Reilu siirtymä tarkoittaa, että ilmastonmuutosta hillitään samalla, kun rakennetaan aiempaa parempaa arkea ja vahvistetaan hyvinvointivaltiota. Reilu siirtymä edellyttää ratkaisuja, joissa päästöjä pienennetään siten, että ratkaisut eivät kaadu pienituloisten maksettavaksi, vaan luovat uutta työtä ja kestävämpää elämää kaikille, ei harvoille. Se edellyttää erilaisia ratkaisuja maaseudulla ja kaupungeissa. Pääasia on, että ratkaisut rakentavat kestävämpää huomista aivan jokaiselle asuinpaikasta tai tulotasosta riippumatta.
Reilun siirtymän keskiössä on sivistys ja osaaminen.
Nuoriin ja oppimiseen panostaminen on aina palvellut tätä maata ja sen asukkaita, sen tasa-arvoa, hyvinvointia ja kasvua.
Tämän vaalikauden keskeisin koulutuspoliittinen uudistus on oppivelvollisuuden laajentaminen. Pelkän perusasteen varassa ei suomalaisessa työelämässä enää pärjätä, sen tiedämme tilastojen perusteella hyvin. Tilastot kertovat meille myös, että tuen kohdentaminen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ei riitä. Vaikka keskeyttämisiä on pyritty vähentämään vuosien ja vuosikymmenten ajan, edelleen noin 15 prosenttia jokaisesta ikäluokasta jää vaille toisen asteen tutkintoa. Siksi meidän pitää uudelleen määritellä, mikä on se osaamisen vähimmäistaso, minkä jokainen nuori saa ja tarvitsee.
Koronakriisin varjolla uudistuksen perumista vaativilta kriitikoilta haluan kysyä, onko Suomessa koskaan – koskaan – ollut tilannetta, jossa olisimme katuneet nuoriin ja koulutukseen tehtyjä investointeja?
Onko tämän maan historiassa ikinä nähty hetkeä, jolloin päättäjät olisivat harmitelleet osaamiseen ja sivistykseen tehtyjä panostuksia?
Vastaus on: ei!
Nuoriin ja oppimiseen panostaminen on päinvastoin aina palvellut tätä maata ja sen asukkaita, sen tasa-arvoa, hyvinvointia ja kasvua.
Koulutuksen ja ihmisten sivistykseen panostaminen ei ole koskaan ollut valinta, jota olisimme joutuneet katumaan. Nämä panostukset ovat entistä tärkeämpiä aikana, jolloin osaamisvaatimukset koko ajan kasvavat.
Suomi ei ikinä tule pärjäämään palkkakilpailussa tavoittelemalla pohjaa.
Meidän valttimme on tasa-arvo.
Meidän valttejamme ovat yhdenvertainen koulutusjärjestelmä ja korkea osaaminen.
Meidän valttejamme ovat ihmisten välinen solidaarisuus sekä hyvinvointivaltion vahvat rakenteet, jotka kantavat myös poikkeusoloissa.
Oikein hyvää vappua kaikille!