Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson korostaa, että pandemian hoidossa on arvioitava jatkuvasti rajoitusten oikeudenmukaisuutta ja oikeasuhtaisuutta. Hänen mukaansa perusteita matalan riskin tapahtumia ja liikuntatiloja koskeville rajoituksille on aika arvioida uudestaan.
– Matalariskisten kulttuuritapahtumien rajoituksista on luovuttava heti kun se on epidemiatilanteen näkökulmasta mahdollista. Ala on toiminut vastuullisesti läpi pandemian ja kehittänyt toimivat käytännöt tartuntariskien minimoimiseksi. Nyt päättäjien on tehtävä osansa, jotta kovia kokenut kulttuuriala pääsee jatkamaan toimintaansa ja työpaikkojen menetyksiltä vältytään, Andersson sanoo.
Anderssonin mukaan vastaavaa harkintaa on käytettävä myös matalan riskin liikuntatilojen osalta.
Rajoitusten tarpeellisuutta arvioitaessa on seurattava Anderssonin mukaan tarkalla silmällä sairaalahoidon kapasiteetin kehitystä. Mikäli kapasiteetti uhkaa ylittyä, on aikataulua arvioitava uudestaan.
– Oikeudenmukaisuus ja oikeasuhtaisuus on pidettävä kirkkaana johtotähtenä rajoitusten kokonaisuutta arvioitaessa. Epidemiatilanne on kuitenkin vielä vakava ja kaikista rajoituksista ei voida luopua kokonaan tai ilman tarkkaa harkintaa. Rokottautuminen on tehokkain tapa suojata sairaalahoidon kapasiteettia ja tehdä oma osansa rajoitustoimien mahdollisimman nopeaksi purkamiseksi, Andersson sanoo.