Andersson toi puheessaan esille, miten pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteet ja eurooppalainen sosiaalinen malli ovat kilpailukykyä vahvistavia tekijöitä, mutta Suomen oikeistohallitus on työntekijöiden asemaa heikentämällä ja ostovoimaan kohdistuvilla leikkauksilla syömässä talouskasvun edellytyksiä.
– Pohjoismaisessa vertailussa on todettu, että meistä on tulossa työntekijöiden suojelussa heikoin lenkki, jos kaikki hallituksen heikennykset toteutetaan. Draghin raportissa korostetaan esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien sekä osaamisen merkitystä talouskasvulle ja kilpailukyvylle, mutta täällä oikeisto yrittää kaivaa kasvua pohjamudista, Andersson sanoo.
Aikamme polttavat kysymykset ilmasto- ja ympäristökriisin torjunnasta ja esimerkiksi köyhyyden vähentämisestä ovat ajautumassa EU:ssa sivuraiteelle.
Andersson käsitteli puheessaan myös eurooppalaisen politiikan mahdollisuuksia työntekijöiden aseman parantamisen kannalta niin aiempien saavutusten kuin tulevaisuuden suuntaviivojen osalta.
– Monet viime vuosien työelämäparannuksista ovat peräisin EU:sta esimerkiksi minimipalkka- ja alustatalousdirektiivien kautta. Mahdollisuuksia on, jos poliittista tahtoa vain löytyy. Tällä kaudella toivon parannuksia esimerkiksi tekoälyn käyttöön työpaikoilla sekä etätyön sääntelyyn. Lisäksi julkisissa hankinnoissa pitäisi huomioida paremmin työntekijöiden asema osana sosiaalisten kriteereiden painottamista, Andersson sanoo.
Andersson esitti puheessa myös huolensa EU:n päätöksenteon toimivuudesta ja unionin poliittisesta suunnasta oikeiston tehdessä syvenevää yhteistyötä laitaoikeiston kanssa.
– Aikamme polttavat kysymykset ilmasto- ja ympäristökriisin torjunnasta ja esimerkiksi köyhyyden vähentämisestä ovat ajautumassa EU:ssa sivuraiteelle kilpailukyvyn ja puolustuksen ylikorostamisen tieltä. EPP on osoittanut valmiuden tehdä yhteistyötä maahanmuutto- ja oikeusvaltiovastaisen laitaoikeiston kanssa, Andersson sanoo.
Puhe kokonaisuudessaan:
“Mitä siellä Suomessa oikein tapahtuu?”
Tämä on se kysymys, johon olen useimmiten saanut vastata, sen jälkeen kun olen aloittanut Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajana. Suomi on tunnettu pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, jolla on kattavat julkiset palvelut, onnistunut strategia asunnottomuuden torjumiseksi, laadukas koulutusjärjestelmä sekä pohjoismaisille hyvinvointivaltioille ominaiset työmarkkinarakenteet, joihin keskeisesti kuuluu korkea järjestäytymisaste ja toimiva työmarkkinavuoropuhelu.
Tämä tarina ei enää Suomeen päde, ja se on huomattu myös muualla Euroopassa.
Lakko-oikeuden rajoitukset, järjestäytymisastetta laskeva paikallisen sopimisen uudistus, valtakunnansovittelijan käsien sitominen, irtisanomisen helpottaminen, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen ja pitkä lista muita heikennyksiä tarkoittavat toteutuessaan, että Suomi ottaa pysyvän askeleen pois pohjoismaisesta viitekehityksestä työmarkkinapolitiikassa.
Viime keväänä julkaistussa Uuden talousajattelun tutkimuskeskuksen Utakin tekemässä pohjoismaisessa vertailussa todettiin selvästi, että mikäli kaikki hallituksen tekemät heikennykset toteutetaan, tulee Suomesta työntekijöiden suojelussa pohjoismaiden selvästi heikoin lenkki.
Laita- ja äärioikeisto on voimistunut niin Itävallassa, Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa kuin monissa muissa paikoissa Euroopassa. Suomi, Alankomaat ja Italia ovat kuitenkin ainoat EU:n jäsenmaat, joissa laita- ja äärioikeistoon kuuluvat puolueet ovat edenneet hallitusvastuuseen saakka. Siksi meidän kokemukset siitä, minkälaista politiikkaa nämä puolueet oikeasti tekevät valtaan päästyään kiinnostavat kaikkialla Euroopassa.
Laita- ja äärioikeistolaiset puolueet profiloituvat usein tavallisten työläisten puolustajina, puhuvat esimerkiksi elinkustannusten nousun aiheuttamista ongelmista ihmisille ja yrittävät näin esiintyä tavallisten kansalaisten puolestapuhujina. Siksi ne maat kiinnostavat erityisesti, missä oikeasti nähdään minkälaista työmarkkinapolitiikkaa nämä puolueet tekevät, kun saavat valtaa.
Kiinnostava yhdistävä tekijä näyttäisi olevan niiden kielteinen suhtautuminen ammattiyhdistysliikkeeseen. Puolueet sanovat edustavansa työläisiä, mutta vastustavat työläisten joukkovoimaa. Sen sijaan ihmisille yritetään uskotella, että myös työmarkkinapolitiikassa jokainen voi olla oman onnensa seppä. Nykyajan äärimmäistä individualismia kuvastaa hienosti se, miten nämä poliittiset liikkeet antavat ymmärtää, ettei työntekijän pidä antaa kenenkään muun päättää hänen puolestaan, koska jokainen meistä tietää aina itse parhaiten.
Tämä on tietysti hämäystä. Työntekijä voi tietää etunsa parhaiten, mutta silti työehdoista neuvoteltaessa ilman kunnollista osaamista tai joukkovoiman tukea jäädään alakynteen. Kautta historian merkittäviä parannuksia työntekijöiden asemaan on saatu vain ja ainoastaan liittymällä yhteen. Ammattiyhdistysliikkeen aseman heikentymisestä hyötyy vain ja ainoastaan omistajat ja sijoittajat.
Korulauseet joustavuudesta ja paikallisesta sopimisesta tarkoittavat oikeasti työntekijöiden neuvotteluaseman heikentämistä. Valtaosalle työntekijöistä on mahdotonta yksin neuvotella riittävistä palkankorotuksista ja parannuksista työehtoihin. Palasiksi hajautettu neuvottelujärjestelmä kasvattaa myös eroja eri työntekijäryhmien välillä. Pohjoismaisia työmarkkinoita on perinteisesti kuvannut suhteellisen pienet tuloerot eri työntekijäryhmien välillä, mutta se on mahdollista vain kattavilla työehtosopimuksilla ja koordinaatiolla eri liittojen välillä. Siitä ollaan nyt Orpon hallituksen toimesta siirtymässä pois.
///
Hyvät ystävät,
Äärimmäisen esimerkki siitä, mihin tämänkaltainen individualismi johtaa, on teknologiaoligarkki Elon Musk.
Donald Trumpin vaalivoiton myötä Valkoiseen taloon on nyt nousemassa avoimen vihamielisesti ammattiyhdistysliikkeeseen suhtautuva kapitalisti, jonka tehtäväksi ollaan antamassa julkisen hallinnon tehostamisen. Tämä on myös erittäin huono uutinen työntekijöille ja Yhdysvaltojen ammattiyhdistysliikkeelle. Trump nousi valtaan suurelta osin myös työväenluokkaisten ja köyhien ihmisten äänillä, ja nyt hän on laittamassa yhden maailman rikkaimmista henkilöistä leikkaamaan julkisesta sektorista ja heikentämään ay-liikkeen asemaa.
Nimityksellä voi olla kauaskantoisia seurauksia myös Euroopassa, sillä Trumpin ja Muskin valtaan nousu antaa tuulta purjeisiin heidän eurooppalaisille hengenheimolaisilleen.
Euroopassa on nyt erityisen tärkeää puolustaa työntekijöiden perusoikeuksia, sillä se on myös vastarintaa Muskin kaltaisia hahmoja vastaan. Vierailin syyskuun alussa Uumajassa tapaamassa Teslan paikallisella korjaamolla lakkoon menneitä työntekijöitä. Muskille on periaatekysymys se, että hänen yrityksissään ei solmita työehtosopimuksia. Ruotsalaiselle ammattiyhdistysliikeelle taas periaatekysymys on se, että niitä tehdään. Historiallisen pitkä maanlaajuinen lakko on kestänyt pian vuoden, ja sen vaatimuksena on työehtosopimuksen solmiminen Teslassa.
Ilman yleissitovuutta työehtojen vähimmäistason säilyttäminen edellyttää sopimusten tekoa mahdollisimman moneen yksittäiseen yritykseen. Nämä nuoret automekaanikot, aivan tavalliset nuoret tyypit, liittyivät If Metallin lakkoon heti sen alkaessa. He eivät varmaan tajunneet minkälaiseen taisteluun oikein lähtivät, mutta he jatkavat lakkoaan.
Näin pitkä lakko on henkisesti raskas nuorille työntekijöille, mutta samalla se osoittaa miten tärkeästä periaatteellisesti kamppailusta tässä on kyse – lisäksi se kuvastaa lakko-oikeuden merkitystä keskeisenä perusoikeutena työmarkkinoilla. Se on työkalu, jolla aivan tavalliset automekaanikot Pohjois-Ruotsissa voivat haastaa yhtä maailman rikkainta ihmistä, ja samalla osoittaa, että he eivät ole valmiita alistumaan hänen saneluvallalleen.
Muskin kaltaisten ihmisten ammattiyhdistysvastaisen ajattelun taustalla on logiikka, jossa “yritykset työllistävät enemmän, kun ne saavat itse määritellä palkat ja työehdot mahdollisimman pitkälle”. Tutkimustulokset kuitenkin paljastavat väitteen vääräksi. Tutkimustiedon perusteella tiedämme, että ammattiliitot eivät vain kohota palkkoja, vaan myös vahvistavat tuottavuuden kasvua sekä pitävät huolta työllisyydestä. Tässä kuviossa tyytymättömiä ovat vain ne, jotka perustavat liiketoimintansa riistoon – ja heidän asiallaan oikeisto nyt koittaa muokata työmarkkinoita.
Myös kriisiytyvä maailma ja vallitseva taloustilanne puhuvat työmarkkinoiden vahvemman koordinaation ja ay-liikkeen merkityksen puolesta. Yhteiskunnalliset, inhimilliset ja ekologiset kriisit liittyvät todellisuudessa yhteen ja voimistavat toinen toisiaan – näitä vaikutuksia on pyrittävä hallitsemaan ja lieventämään uusilla keinoilla. Ekologisen kriisin ja hintashokkien hallintaa voidaan tehdä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa. Myös inflaation hallintaan tarvitaan vahvempaa työmarkkinayhteistyötä.
////
Hyvät ystävät,
Aikana, jolloin autoritaariset johtajat ja äärioikeistolaiset liikkeet voimistuvat, tarvitaan erittäin aktiivista politiikkaa työntekijöiden oikeuksien ja etujen suojelemiseksi. EU on tässä yksi keskeinen tekijä.
Kun EK viime keväänä julkaisi listan työntekijöiden aseman parantamiseksi tehdyistä toimista viimeisten vuosien aikana, oli suurin osa parannuksista itse asiassa EU:sta johtuvia. Unionilla on toimivaltaa työmarkkinapolitiikassa perussopimusten pohjalta.
EU:n perussopimuksiin on kirjattu eurooppalaista hyvinvointia ja sosiaalista kehitystä tukevia periaatteita. Niiden valossa EU:n tavoitteena on parantaa työllisyyttä, sosiaaliturvaa, elin- ja työoloja sekä vahvistaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta sen jäsenvaltioissa.
Työlainsäädännössä EU määrittelee direktiiveillä vähimmäisvaatimuksia työehdoille, työoloille sekä työntekijöiden tiedonsaannille ja kuulemiselle. Näitä jäsenmaiden tulee siirtää osaksi omaa kansallista lainsäädäntöään, ja halutessaan voivat asettaa myös tiukempia sääntöjä esimerkiksi palkallisten lomien osalta. Direktiivien tarkoituksena on tukea työntekijöiden oikeuksia ja luoda yhtenäiset vähimmäissäännöt, joita sovelletaan koko EU:ssa.
EU:n työlainsäädäntö hyödyttää kaikkia osapuolia: työntekijöitä, työnantajia ja yhteiskuntaa. Se luo selkeät pelisäännöt työpaikoille, suojelee työntekijöiden hyvinvointia, tukee kestävää talouskehitystä ja helpottaa työvoiman liikkuvuutta. Lisäksi lainsäädäntö varmistaa, että kilpailu EU:n sisämarkkinoilla tapahtuu reilulla tavalla ilman työolojen heikentämistä. Kun epäreiluja kilpailuetuja pystytään näin suitsimaan, parantaa se reilusti toimivien yritysten toimintaedellytyksiä.
On erityisen tärkeää, että tätä toimivaltaa myös käytetään ammattiyhdistysliikkeen ja työntekijöiden aseman vahvistamiseksi. Ei riitä, että unioni vain keskittyy kaupan esteiden purkuun ja tavaroiden, pääomien ja työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen – sen pitää myös keskittyä puuttumaan niihin epäkohtiin ja ongelmiin, joita sisämarkkinoilla työntekijöiden kannalta esiintyy.
///
Viime kaudella hyväksyttiin paljon keskeistä lainsäädäntöä, joka osoitti EU:n mahdollisuuden aidosti tarttua työmarkkinoilla oleviin ongelmiin – jos on vain poliittista tahtoa. Ensimmäinen merkkipaalu oli minimipalkkadirektiivi. Sen tavoitteena on parantaa vähimmäispalkkojen tasoa unionin alueella joko lakisääteisesti tai työehtosopimusten kautta, erilaisia kansallisia palkanmuodostusjärjestelmiä kunnioittaen.
Jos työehtosopimusten kattavuus on alle 80%, jäsenmaiden on laadittava toimintasuunnitelma kattavuuden parantamiseksi. Tämä koskee kaikkia jäsenmaita.
Suomi, jossa palkat määräytyvät työehtosopimusten perusteella, ei ole velvollinen ottamaan käyttöön lakisääteistä vähimmäispalkkaa. Sen sijaan Suomen tulee jatkossa määräajoin raportoida EU:n komissiolle alhaisimmista palkoista ja niiden piiriin kuuluvien henkilöiden määristä.
Vähimmäispalkkadirektiivi edellyttää myös työmarkkinajärjestöjen palkkaneuvotteluiden vahvistamista ja niiden suojelua häirinnältä sekä syrjinnältä. Lisäksi direktiivin mukaan julkisissa hankinnoissa tulee varmistaa, että niissä noudatetaan palkkoihin ja järjestäytymisoikeuteen liittyviä velvoitteita, mikä täydentää EU:n hankintasäännöksiä.
Aikaraja minimipalkkadirektiivin siirtämiseksi kansalliseen lainsäädäntöön meni umpeen viime viikolla. Tähän asti oikeistohallitusten dominoimissa jäsenmaissa ei ole lähdetty toteuttamaan kovin kunnianhimoisia toimia, mutta poikkeuksiakin on.
Vierailimme vähän aikaa sitten Puolassa työllisyysvaliokunnan kanssa. Saimme siellä kuulla, että Puolalla on virallisena tavoitteena nostaa työehtosopimusten kattavuus nykyisestä noin 12 prosentista 80 prosenttiin vain muutamassa vuodessa. Tämä tavoite voi olla epärealistisen kova, mutta se osoittaa direktiivin voiman ja vaikutusvallan sekä sen, mihin suuntaan Itä-Euroopassa ollaan tällä hetkellä liikkumassa työehtosopimustoiminnan suhteen.
Täällä Suomessa meidän pitää käyttää direktiiviä työkaluna haastaa oikeistohallitusta paikallisen sopimisen uudistuksesta. Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan uudistus voi johtaa työehtosopimusten kattavuuden laskuun. Direktiivin implementointivaiheessa jäsenvaltiot eivät saa tehdä sen tavoitteiden kanssa ristiriitaista politiikkaa. Tässä tapauksessa ristiriita on ilmeinen, ja olenkin jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen komissiolle.
///
Toinen keskeinen lainsäädäntöhanke viime kaudelta on alustataloustyödirektiivi. Vaikka jäsenmaat lopulta hieman vesittivät direktiiviä, on sen keskeinen sisältö edelleen kirkas: työsuhdemaisesti alustataloudessa työskenteleviin henkilöihin tulee soveltaa työsuhdeolettamaa.
Tämän lisäksi se myös sisältää tärkeitä pelisääntöjä sen suhteen, mitä tietoja alustat saavat kerätä läheteistä, ja minkälaisia lähettejä koskevia päätöksiä ei saa tehdä vain algoritmeihin pohjautuen. Jäsenmailla on nyt vuoteen 2027 asti aikaa siirtää tämä direktiivi kansalliseen lainsäädäntöön.
Tämäkin tulee olemaan keskeinen kamppailu myös Suomessa. Verotietojen julkistamisen yhteydessä saimme lukea miten useampi Wolt-firman johtaja oli päätynyt mukaan maamme tulolistan absoluuttiseen kärkeen. On äärimmäisen epäoikeudenmukaista, että nämä johtajat pääsevät tienaamaan mittavasti hyvin epävarmassa työmarkkina-asemassa olevien, usein Suomeen vastikään muuttaneiden, henkilöiden kustannuksella.
Heidän työssään yhdistyy yrittäjyyden huonot puolet ilman sen etuja. He kantavat yrittäjän riskin, vaikka tosiasiassa työskentelevät yhdelle toimeksiantajalle. Lisäksi he joutuvat useimmiten itse kantamaan vastuun niin sosiaaliturvastaan, eläketurvastaan kuin vakuutuksistaan.
///
Hyvät ystävät,
Edellisen kauden esimerkit osoittavat, että EU:ssa on mahdollisuuksia puuttua keskeisiin työntekijöiden arkea ja elämää koskeviin ongelmiin. Näiden esimerkkien siivittämänä ensi kauden osalta pitää tavoitella jatkoa tälle kunnianhimoiselle linjalle.
Tulevan kauden osalta ainakin seuraavat asiakokonaisuudet ovat parlamentin prioriteettilistalla:
Tekoälyn käytön säänteleminen työelämässä. Miltä tuntuisi esimerkiksi saada potkut algoritmin tekemän arvion ja päätöksen perusteella? Alustatalousdirektiiviin sisällytettiin sääntöjä siitä, mitä algoritmeillä saa ja ei saa tehdä työntekijöiden suhteen, sekä minkälaista dataa ei ole sallittua läheteistä kerätä. Nämä säännöt koskevat kuitenkin vain alustataloudessa työskenteleviä, vaikka tekoäly vaikuttaa laajasti monella eri sektorilla ja eri työntekijöihin. Siksi tarvitaan yleinen direktiivi, joka sääntelee tekoälyn käyttöä työelämässä.
Oikeus olla tavoittamattomissa. Viime kaudella työmarkkinaosapuolet pääsivät EU-tasolla aika pitkälle neuvotteluissa sopimuksesta, jolla olisi asetettu reunaehtoja etätyölle ja työn valumiselle erilaisten digikanavien kautta työntekijöiden vapaa-ajalle. Yhden maan yhden työnantajaliiton kaadettua neuvottelutuloksen asiasta odotetaan tällä kaudella komissiolta lainsäädäntöaloitetta.
Työhyvinvointi ja työnsuojelu. Euroopan parlamentilla on ollut keskeinen rooli monien ihmisten terveyden kannalta keskeisten lakien eteenpäin viemisessä. Euroopassa kuolee työhön liittyvissä onnettomuuksissa vuosittain noin 3300 ihmistä, jonka lisäksi työhön liittyvät sairaudet tappavat vuodessa jopa 180 000. Työtä turvallisen työympäristön turvaamiseksi on siksi jatkettava, jonka lisäksi tarvitaan lainsäädäntöä myös psyykkisen työhyvinvoinnin varmistamiseksi. Monilla aloilla työntekijöiden hyvinvoinnin suurin riskitekijä on psykososiaalinen kuormitus ja eettinen stressi. Tarvitaan siksi sääntelyä myös näiden riskien tunnistamisesta ja niihin puuttumisesta.
Julkiset hankinnat. Tulevalla kaudella odotetaan komissiolta julkisia hankintoja koskevan direktiivin uudistusta. Kyse tulee olemaan yksi kauden suurimmista poliittista väännöistä, koska uudistukseen liittyy sekä suuria ja keskenään ristiriitaisia poliittisia intohimoja että hyvin merkittävää julkisten varojen käyttöä. Yksi keskeinen tavoite ammattiyhdistysliikkeelle on saada sitovammat sosiaaliset kriteerit sekä sellaisia kriteereitä, joiden perusteella esimerkiksi työehtosopimuksen puuttumisen perusteella voisi sulkea yrityksiä ulos hankintaprosesseista.
Näiden asiakokonaisuuksien lisäksi komissio aikoo uudistaa toimintasuunnitelmaa Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanosta, uudistaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua EU-tasolla sekä luoda EU:n ensimmäinen köyhyyden vastainen strategia. Tällä kaudella myös kohtuuhintainen asuminen on nostettu isosti esille, ja komissiolta odotetaan toimia muun muassa valtiontukisääntelyn uudistamiseksi.
/////
Hyvät ystävät,
Kuitenkaan siitä, miten moni näistä hankkeista etenee ei vielä ole tietoa. Ylipäätään koko tulevasta kaudesta EU-parlamentissa on harvinaisen vaikeaa saada käsitystä tällä hetkellä. Tämä johtuu poliittisten voimasuhteiden muutoksesta, mikä on vaikeuttanut parlamentin päätöksentekoa monin tavoin.
EU on kääntynyt oikealle. Jäsenmaissa Euroopan läpi puhaltanut oikeistoaalto on tarkoittanut sitä, että oikeistohallitusten määrä on kasvanut merkittävästi. Tämä heijastuu jäsenmaista koostuvaan neuvostoon, joka on toinen lainsäädäntövaltaa käyttävä elin EU:ssa parlamentin ohella. Hallitusten oikeistolaistuminen heijastuu myös komissioon, josta on tulossa oikeistolaisin koskaan EU:n historiassa.
Ensi kertaa koskaan tulee kaksi komissaaria, jotka edustavat laitaoikeistoa, eli Orbanin Unkarista ja Melonin Italiasta. Heidän lisäksi tulee 13 komissaaria kokoomuksen EPP-ryhmittymästä ja 3 oikeistoliberaalien ALDE-ryhmästä. Koko komissiossa jotain muuta kuin oikeistoa edustaa vain neljä sosialidemokraattien komissaaria.
Myös parlamentissa poliittisten voimasuhteiden muutos on merkittävä. Laita- ja äärioikeistoa edustaa siellä nyt kolme eri ryhmää. Perussuomalaisten ryhmää ECR:ää dominoi Melonin italialainen laitaoikeistopuolue. Patrioottiryhmä PfE:n suurimpia puolueita on Ranskan Le Penin äärioikeistolainen Rassemblent National. Tämän lisäksi on vielä kolmas ryhmä, ESN, jonka dominoiva puolue on Saksan äärioikeisto AfD.
Kauden alussa arvioitiin, että äärioikeiston kasvaneella läsnäololle ei tule olemaan niin suurta poliittista merkitystä, sillä vihreät, liberaalit, sosiaalidemokraatit ja kokoomuksen EPP-ryhmä äänestivät yhdessä Ursula von der Leyenin jatkokaudelle. Muut ryhmät olettivat, että kompromisseja haetaan ennen kaikkea tämän koalition kesken, ja että enemmistöjä pyritään muodostamaan vasemmiston avulla.
Mutta EPP on nyt osoittanut, että se ei aio toimia näin. Se on lukuisissa äänestyksissä saanut tukea äärioikeistolta, ja näin äänestyttänyt sen tuella oman linjansa läpi vastoin muiden ryhmien kantoja ja näkemyksiä.
Näin kävi metsäkatoasetuksen sekä parlamentin budjettikannan osalta ja näin kävi myös komissaarikuulemisissa. Vastoin kaikkia vaaleissa annettuja linjauksia ja lupauksia, on kokoomuksen ryhmä valmis nojaamaan kaikista eniten äärioikealla oleviin ryhmiin saadakseen tahtonsa läpi. Ryhmiin, jotka vastustavat Ukrainan tukea, maahanmuuttajia, ilmastotyötä, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia.
Tämä asettaa todella isoja haasteita edistykselliselle politiikalle niin ympäristön, ihmisoikeuksien kuin työelämän osalta. Mikäli EPP aikoo jatkossakin valita enemmistön sen mukaan miten heitä itseään huvittaa, tarkoittaa se täysin ennakoimatonta toimintaympäristöä parlamentissa. Se tarkoittaisi, että koskaan ei voisi olla täyttä varmuutta siitä, minkälainen lainsäädäntö lopulta saadaan, kun täysistuntoon viedään ryhmien pitkään neuvottelemia kompromisseja äänestettäväksi.
///
Hyvät ystävät,
Voimasuhteiden oikeistolaistuminen näkyy myös siinä, miten agenda on määritelty tuleville vuosille. Jos edellisellä kaudella vihreä siirtymä ja sosiaalinen agenda olivat keskeisiä käsitteitä, ollaan EU:ssa tällä kaudella keskittymässä turvallisuuteen ja kilpailukykyyn.
Se tarkoittaa, että meillä on edessämme iso kamppailu myös siitä, miten kilpailukykyä määritellään.
Euroopan sosiaalisessa mallissa on valtavia etuja. Eurooppa voittaa kilpailijansa esimerkiksi elämänlaadussa, sosiaalisessa liikkuvuudessa ja tasa-arvoisemmassa taloudessa – nämä ovat myös kilpailukykyämme parantavia tekijöitä, jotka usein unohtuvat. Sosiaalinen mallimme on kaikesta huolimatta pärjännyt kovassa globaalissa kilpailussa tähän asti hyvin ja on syytä olla tarkka siitä, mitä meille kilpalukyky- ja kriisipuheen varjolla syötetään.
Tähän mennessä kilpailukykykeskustelussa on havaittavissa sekä lupaavia että huolestuttavia elementtejä. Esimerkiksi eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen keskusjärjestö ETUC pitää Mario Draghin kilpailukykyraportin investointipainotuksia ja kunnianhimoisen teollisuuspolitiikan tarpeen korostamista tärkeinä, mutta suhtautuu kriittisesti osaan sen suosituksista, jotka voivat heikentää työntekijöiden oikeuksia.
ETUC painottaa sosiaalisen vuoropuhelun, laadukkaiden työpaikkojen ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden olevan olennaisia kilpailukyvyn tekijöitä. Se myös kehottaa EU:ta hylkäämään epäonnistuneen talouskuripolitiikan ja keskittymään yhteisiin investointivälineisiin, jotka tukevat sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja vihreää siirtymää.
Työntekijöiden kannalta Draghin raportin lupaavin viesti on, ettei Euroopan kilpailukyky voi perustua palkkojen leikkaamiseen, vaan esimerkiksi osaamiseen ja teknologiseen kehitykseen.
Raportin ehdotus yli 800 miljardin euron vuosittaisista investoinneista on myönteinen asia, mutta vain, mikäli sisältö on kunnossa. Tarvitsemme sosiaalisia investointeja esimerkiksi koulutukseen, asumiseen ja vihreän siirtymän oikeudenmukaisuuden varmistamiseen. EU:n vihreissä investoinneissa on myös vuosittainen 477 miljardin euron vaje, mikäli vuoden 2030 ilmastotavoitteet aiotaan saavuttaa.
Yksi tärkeimmistä vaatimuksista tällä hetkellä on minusta vahvojen sosiaalisten ja ekologisten ehtojen liittäminen teollisuuspolitiikkaan. Jos ja kun EU tulee käyttämään julkisia varoja yksityisten yritysten investointien houkuttelemiseen, tulee näillä julkisilla varoilla tukea vain yrityksiä, jotka kunnioittavat työntekijöiden oikeuksia ja neuvottelevat ay-liikkeen kanssa. Meneillään olevassa murroksessa on myös esimerkiksi tuettava työntekijöiden oikeutta maksuttomaan koulutukseen työaikana.
Myös oikeisto haluaa määrittää kilpailukyvyn ja teollisuuspolitiikan omalla tavallaan. Näyttää siltä, että se on määritellyt ylisääntelyn suurimmaksi uhakseen. Minulla ei ole mitään sääntelyn yksinkertaistamista vastaan, mutta olemme nähneet niin Suomessa kuin EU:ssa miten sääntelypuheessa ei yleensä ole villoja. Sääntelyn purulla ei ratkaista Suomen talouden tai Euroopan kilpailukyvyn ongelmat. Tämän lisäksi uhkana sääntelypurkupuheessa on, että työntekijöiden oikeuksia heikennetään.
//////////
Hyvät ystävät,
Suomen nykyinen tilanne osoittaa hyvin, miksi oikeiston talouskeinot eivät toimi. Talouden yleinen kehitys laahaa verrattuna muuhun EU:hun, ostovoima on heikkoa ja työttömyys lisääntyy.
Tänä syksynä nähty työllisyystilanteen heikentyminen on yllättänyt ministeriön asiantuntijatkin ja TEM:n mukaan hallituksen omat toimet lykkäävät uskon palautumista talouteen. Yritysten konkurssiluvut ovat rikkoneet 2000-luvun ennätykset nyt kahtena vuonna peräkkäin. Palkkakehitys verrattuna muuhun Eurooppaan on ollut heikkoa, eikä ole kuronut kiinni viime vuosien kustannustason nousua. Oikeistohallituksen leikkauspolitiikka ja työntekijöiden aseman heikentäminen eivät Suomen talouden alhoon auta, vaan pahentavat sitä.
Kurjistavan oikeistolaisen talouspolitiikan lisäksi Suomi kärsii Euroopan keskuspankin korkopolitiikasta. Koronnostot ovat iskeneet Suomeen muuta Eurooppaa voimakkaammin, minkä takia taloutemme on jäähtynyt jo liikaakin.
Tässä tilanteessa SAK:n 10 prosentin palkankorotusvaatimus on täysin perusteltu. Mikäli se toteutuisi, palkansaajien elintaso palautuisi vuoden 2021 tasolle ensi vuonna. Palkankorotukset voisivat myös kompensoida EKP:n Suomea kurittavaa korkopolitiikkaa kotimaisen kulutuskysynnän kasvun kautta. Esimerkiksi STTK:n mukaan palkkakehityksen elpyminen parantaisi myös taloudellisia odotuksia ja voisi sitä kautta lisätä yritysten investointeja.
Palkkojen paremman kehityksen puolesta puhuu myös pidemmän aikavälin kehitys. Palkkojen osuus BKT:sta on pienentynyt 80-luvulta lähtien. STTK:n mukaan kymmenen prosenttiyksikköä BKT:sta on siirtynyt palkansaajilta pääomatulojen saajille. Samaan aikaan kasvaneella digitaalisella taloudella on samaan suuntaan vetävä tendenssi. Mikäli emme onnistu puuttumaan digitaalisen talouden monopolisoitumiskehitykseen kilpailupolitiikalla ja progressiivisella verotuksella, tulee yhteiskunnallinen tulonjako todennäköisesti entisestään vinoutumaan pääoman hyväksi. Tämä on hyvä esimerkki kehityksestä, jossa vahvalle ammattiyhdistysliikkeelle on tilausta.
Hyvät ystävät,
Eläämme monella tapaa haastavia aikoja. Äärioikeiston nousu, pääomien ja vallan keskittyminen taloudessa, palkansaajien ostovoiman heikentyminen ja vihamielisesti ammattiyhdistysliikkeeseen suhtautuvien vallanpitäjien hyökkäykset työntekijöiden oikeuksia vastaan tarkoittaa, että on tärkeämpää kuin koskaan tehdä näkyvää, kuuluvaa ja aktiivista työtä yhdessä niiden perusarvojen puolesta, jotka aina ovat olleet ammattiyhdistysliikkeen arvomaailman ja toiminnan perustana: ihmisarvo, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.
EU:ssa meidän on jatkettava työntekijöiden oikeuksien vahvistamista. Vähimmäispalkkadirektiivin toimeenpano, alustatyöntekijöiden oikeuksien turvaaminen ja uudet säännökset esimerkiksi psykososiaalisista riskeistä ja etätyöstä ovat askelia oikeaan suuntaan. On myös välttämätöntä, että työmarkkinaosapuolet osallistuvat päätöksentekoon, erityisesti suurten murrosten, kuten digitalisaation ja vihreän siirtymän, keskellä.
Oikeistotuuli on puhaltanut Euroopan läpi, mutta kuten tiedämme, asiat muuttuvat yhteiskunnissa jatkuvasti. Eurovaalit osoittivat, miten Suomessa ja Ruotsissa ihmiset ovat saaneet tarpeekseen epäoikeudenmukaisesta politiikasta ja ihmisten aseman heikentämisestä. Meidän on jatkettava sinnikästä työtä paremman politiikan ja paremman hallituksen puolesta Suomessa, ja samalla pitää huolta siitä, että seuraavaksi tuuli kääntyy koko Euroopassa. Kiitos.