Mai Ki­ve­lä: Hal­li­tuk­sen on pe­rut­ta­va so­te-jär­jes­tö­jen leik­kauk­set tu­le­vas­sa rii­hes­sä

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset tullaan tämän hallituskauden aikana puolittamaan vuoden 2024 tasoon nähden. Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä pitää hallituksen leikkauksia sote-järjestöjen rahoitukseen hyökkäyksenä kansalaisyhteiskuntaa kohtaan.

– Näin valtavat leikkaukset tekevät sote-järjestöjen perustyön käytännössä mahdottomaksi. Iso osa järjestöistä joutuu todennäköisesti lopettamaan toimintansa. Suurimpina kärsijöinä ovat jo entuudestaan hyvin haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, kuten asunnottomat, päihteidenkäyttäjät ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, Kivelä sanoo.

”Kun varhaista tukea ja ongelmien ennaltaehkäisyä vähennetään, avun ja kalliimpien palveluiden tarve myöhemmässä vaiheessa kasvaa.”

Kivelä korostaa, että ihmisten avun tarve ei ole hävinnyt mihinkään – päinvastoin.

– Hallitus on leikkauksillaan merkittävästi vaikeuttanut ihmisten toimeentuloa. Työttömyys hipoo ennätyslukemia, arviolta noin 30 000 lasta on putoamassa köyhyyteen, asunnottomuus on kääntynyt kasvuun. Tähän päälle nyt romutetaan sote-järjestöjen kyky tehdä ihmisten hyvinvointia edistävää ja ongelmia ennaltaehkäisevää työtä, Kivelä sanoo.

Kivelä vaatii, että hallitus peruu sote-järjestöjen leikkaukset tulevassa budjettiriihessä. 

– Järjestöjen osuus sote-budjetista on pieni, kun miettii järjestöjen tekemän työn hyötyjä. Sote-järjestöihin kohdistuvilla lisäleikkauksilla ei todellakaan tasapainoteta taloutta, päinvastoin. Kun varhaista tukea ja ongelmien ennaltaehkäisyä vähennetään, avun ja kalliimpien palveluiden tarve myöhemmässä vaiheessa kasvaa, Kivelä sanoo.

– Kyse on jälleen kerran täysin ideologisesta päätöksestä, jossa yhteiskunnan heikko-osaisimpia halutaan kurittaa. Päätöstä on mahdotonta perustella edes talouden tasapainottamisen ja työllisyysvaikutusten näkökulmasta. Vaadin, että hallitus peruu sote-järjestöjen leikkaukset tulevassa riihessään, Kivelä päättää.